Kannat kattoon!

Madekeittoa laskiaisporukalle

2012-02-12T20:13:00.001+02:00

Mateen nylkeminen ei ole vaikeaa, mutta pieni opastus ja pala sanomalehteä auttavat. Paperin avulla tiukka, suomuton nahka lähtee kuin sukka, ja kala on helppo perata.

Jotkut käyttävät pihtejäkin apuna.

Made on vaalea maukas kala, josta tehdään yleensä keittoa. Made tuo keittoon pehmeän maun, ja on hyvä vaihtoehto iänikuiselle lohikeitolle.

Kalakauppiaalta saa valmiiksi nyljettyä ja perattua kalaa, pyydä silloin maksa mukaan. Kannustaisin silti edes kerran kokeilemaan, ekasta itse nyljetystä mateesta tulee voittajaolo. Selkeitä mateen käsittelyneuvoja löytyy Maku-lehden sivuilta.

Kokonaista ostettaessa kannattaa pyytää nimenomaan naaraskalaa, jotta saa samalla herkullista mätiä. Tämä on aika edullinen tapa hankkia blinien kallis lisuke, ja mädin käsittely ei todella ole hankalaa.

Mäti lypsetään yleensä kalan kahdesta pussista ulos, mutta jotkut avaavat pussit keskeltä saksilla ja lusikoivat mädin samalla varoen rikkomasta kalvoja.

Avatun mateen sisältä otetaan keskellä näkyvä iso, vaalea maksa ja oikealla näkyvät mätipussit talteen. Muut sisälmykset (mm. tuo spagetti) poistetaan ja vatsa pestään vedellä.

Ulossaatua mätiä vatkataan haarukalla tai kierrevatkaimella kevyesti, jotta suonet ja kalvot saadaan mädin seasta pois. Mäti voidaan myös pestä vettä vaihtaen, jotta irronneet kalvot huuhtoutuvat varmasti pois. Tämän jälkeen mäti valutetaan.

Mätiä täytyy pakastaa vuorokauden ajan, minkä jälkeen sen voi turvallisesti syödä sulatuksen jälkeen. Mausta mäti suolalla ja valkopippurilla ensin.

Meillä syöjiä oli noin kolmekymmentä, mutta teimme ohjeen kaksinkertaisena ja toisaalta tämä oli osa viiden ruokalajin kattausta eli kovin isoja lautasellisia ei nautittu.

Ohjeen voi myös puolittaa, jos syöjiä on vähemmän, mutta maustaessa kannattaa maistella niin kuin nyt muutenkin. Kerralla kannattaa kuitenkin tehdä iso satsi, sillä keitto on hyvää.

Siivilöity vaalea mateen keitinliemi

Madekeittoa uudella tavalla
(Havis Amandan tapaan IWFS:n keittokirjasta)

1 kg nyljettyä madetta
100 g keltasipulia
100 g porkkanaa
100 g purjoa
100 g fenkolia
50 g varsiselleriä
Mauste- ja valkopippureita
Laakerinlehti
Vettä

0,3 g sahramia
2 rkl karkeaa merisuolaa
30 g voita
30 g Maizenaa
1 dl valkoviiniä
1 dl smetanaa
Ruohosipulia

Leikkaa mateesta pää pois. Huuhdo ja leikkaa kala ruotoineen noin kahden sentin paloiksi. Pane palat ja huuhdottu mateen maksa kattilaan. Lisää kaksi litraa vettä, karkeaa merisuolaa ja keltasipuli lohkoina.

Kuumenna kiehumispisteeseen ja kuori nesteestä vaahto lusikalla tai reikäkauhalla. Lisää pippurit sekä laakerinlehti, ja hauduta miedolla lämmöllä noin viisi minuuttia.

Leikkaa juurekset ohuiksi suikaleiksi, ja kuullota niitä muutama minuutti voissa isossa kattilassa. Siivilöi mateen keitinliemi päälle (säilytä itse kala). Lisää valkoviiniin sekoitettu maissitärkkelys ja haudutu noin 10 minuuttia.

Vispaa liemeen smetana ja sahrami. Lisää joukkoon ruodoista irrotetut madepalat ja silputtu ruohosipuli. Kiehauta.

Paista ja tarjoa kuutioitu mateenmaksa erikseen. Ehkä sekin sopisi blinien lisukkeeksi?

Minglausruokaa ja rakkautta rapujen kera

2012-01-28T21:20:00.000+02:00

Mingel on ruotsia ja google kääntää sen sekoittamiseksi. Kyse on minglauksesta, joka liittyy cocktailkutsuilla harrastettavaan rupatteluun monen ihmisen kanssa. Opin termin ensi kerran cocktailkutsuilla Kiasmassa parikymppisenä, kun tuli ohje, että nyt olisi hyvä vähän minglailla.

Ajatus on siinä, ettei jämähdä koko illaksi samojen tuttujen naamojen seuraan vaan törmää useampaan ihmiseen. Silloin en ehkä ollut luontevin minglaaja, mutta pidin ajatuksesta, että tapaa uusia ihmisiä. Sormisyötävä on silloin omiaan, varsinkin sellainen, joka ei sottaa.

Mingelmat on ykköshiplauskirjani nyt. Kirjan kuvat saavat melkein itkemään innostuksesta tulevia juhlia ajatellen.

Kirja sisältää 565 melko lyhyttä reseptiä, joista selviää vaikka kouluruotsin ja nettikääntäjän avulla. Hyvä oivallus kirjassa on se, että jokaisesta reseptistä on oma selkeästi merkitty kuva.

Juustopallot eivät ole aiemmin oikein innostaneet, mutta tätä kuvaa katsoessa ensimmäistä kertaa harkitsen niiden pyörittelyä. Eri väreissä, tietenkin.

Ja vaikea olisi vastustaa tuollaista herkkukoria. Kieltämättä siitä tulee heti mieleen eräs ehkä enemmän naisten suosiossa oleva sarja, jossa miehet huusivat naisten tekemiä koreja piknikhuutokaupassa. Kunnianhimoisin kori oli vuohenjuustosta leivottu.

Aamiais- tai brunssicocktail houkuttaisi kuitenkin tällä hetkellä eniten. Tammikuun pimeinä aamuina hingun aina kunnon aamiaisen perään.

Fest, mat & kärlek taas on suloinen rakkauskirja ruokaan, perheeseen ja hyviin ystäviin keskittyen. Tätä kirjaa käytin inspiraationa häissä, ja vein sen pitopalvelun emännälle näytillekin.

Takakannen sormisyötävät innostivat häntäkin miettimään saaristoaiheisia cocktailpaloja, ja kirjasta sain taas muistutuksen koristella hopeiset tarjoiluvadit hääkimpun kukkasilla.

Ja mikä tahansa ruokakirja, jossa on isoja, kauniita kuvia ravuista voittaa paikan kirjahyllystäni.

Tyttöjen ilta Lontoossa ja ricottapasta

2012-01-18T23:00:00.003+02:00

Vietimme Notting Hillissä kauniissa asunnossa ihanan tyttöjen illan neljän naisen kesken vuoden lopulla. Lause on looginen, vaikka joku voisikin liittää tyttö-termin nuorempiin naisiin. Tyttöjen ilta on silti tyttöjen ilta, vaikka pojat eivät ole aina poikia.

Puhelinkoppi todistaa, että nyt puhutaan Lontoosta

Iltaa edelsi käynti kotoisassa Books for Cooks -liikkeessä, josta tuli hankittua uusia ruokakirjoja, joihin en varmaan muuten olisi törmännyt. Olen havainnut näillä kahdella käynnilläni liikkeessä hyväksi taktiikaksi kysyä omistajalta hänen suosikkejaan.

Jos ei etsi jotain tiettyä, hän helposti viittaa katsomaan uusimpia kirjoja kaupan keskellä olevalta pöydältä, mutta jos kysyy uudelleen, mitä niistä hän on kokeillut ja pitänyt, saa selkeämpiä suosituksia. "This is amazing!", "This has some really good recipes" omistaja mutisee ja osoittelee joitakin, mutta ei kaikkia kirjoja.

Ehkä olen helppo mainoksen uhri, mutta en ole pettynyt yhteenkään kirjaan.

Huomasin saavani hyvän vinkin, kun hän kehui Maria Elian The Modern Vegetarian -kasvisruokakirjaa samalla, kun kertoi olevansa itse lihansyöjä. Siispä ostin yhden kirjan sijaan raahattavaksi kolme, vaikka netistä ne olisi helpommin saanut kotiinsa. Hyviä liikkeitä ja asiakaspalvelua pitää tukea.

Good Things to Eat -kirjasta valitsimme helpon ricottapastan illan pääateriaksi. Alkuruoaksi teimme vitello tonnato -leipäsiä, jotka aina saavat kehuja, sekä bruschettoja kuohuvan kanssa nautittaviksi. Leipiin löysimme Tescosta valmiiksi paistettua kalkkunanrintaa vasikan sijaan, joten oikotie onneen helpottui.

Pohdin vielä jälkiruokaa, joka olisi nopea ja helppo, mutta ei liian tylsä. Päädyimme lopulta paistamaan luumun puolikkaita voissa ja sokerissa (nopeasti, etteivät pala) hyvän vaniljajäätelön päälle raastetun tumman suklaan kera.

Olin todella tyytyväinen illan menuun. Pasta oli maistuva, mutta helppo tehdä seurustelun lomassa. Leivät saimme tehtyä ystävän kanssa etukäteen ennen emännän neljännen ystävän saapumista ja ne olivat hyvä kumppani cavalle. Emme löytäneet tuoretta minttua, mutta ei haitannut.

Kotona kokeilin nyt mintulla, ja mukavan lisän se toi basilikan ja valkosipulin rinnalle. Koska teimme leipäset ensin, käytimme sivutuotoksena syntyneen valkosipuliöljyn emmekä murskanneet valkosipulia joukkoon.

Ricottapasta (neljälle)

350 g spaghettia
4-5 rkl oliiviöljyä
8 rkl ricottajuustoa (käytimme yhden purkin)
(n. 20 revittyä mintun lehteä)
n. 20 isoa, revittyä basilikan lehteä
2 valkosipulin kynttä, kuorittuna, murskattuna ja pilkottuna
1 sitruunan raastettu kuori (ei valkoista osaa) ja mehu
4 kourallista rucolaa
Parmesaania tai pecorinojuustoa
Merisuolaa
Vastarouhittua mustapippuria

Keitä pasta. Valmistele muut ainekset ja kun pasta on kiehunut rapsakan al denteksi, valuta kattilasta vettä niin, että sitä jää pari ruokalusikallista kattilaan. Laita pastakattila takaisin liedelle, ja sekoita joukkoon 4 ruokalusikallista öljyä.

Lisää ricotta, yrtit ja valkosipuli. Mausta sitruunan kuorella, mehulla, suolalla ja mustapippurilla. Maistele ennen kuin lisäät kaiken mehun.

Sekoita ainekset. Lisää sen jälkeen rucola, raastettu juusto ja tarjoile välittömästi.

Arkisynttärit elokuvissa

2012-01-15T12:00:00.002+02:00

Tammikuussa syntymäpäivien viettäminen on haastavaa, sillä monen juhlakiintiö on joulun ja uuden vuoden jälkeen täynnä. Olen kuitenkin pitänyt tapana juhlia synttäreitä joka vuosi jollakin tapaa.

Tällä kertaa ajattelin pitää rennot ja helpot arkijuhlat. Halusin mennä isommalla porukalla yhdessä leffaan. Lupasin tarjota lähimmille ystäville elokuvan ja goodie bagin, kunhan valitsevat kahdesta juuri ensi-iltansa saaneesta suosikkinsa.

Vaihtoehtoina olivat historiaan katsahtavat My Week with Marilyn ja J. Edgar, jotka molemmat ajattelin nähdä. Äänestyksessä voitti ensin mainittu, joten sinne sitten. Synttäreihin sopii muutenkin vähän kepeämpi tunnelma.

Hyvä ystävä halusi kuitenkin vähän enemmän, ja tarjosi elokuvan jälkeen samppanjaa ja pikkusuolaista elokuvateatterin kulmilla sijaitsevassa kodissaan. Hän toi leffaan myös donitseja.

Kamera ei tullut mukaan, mutta kännykällä nappasin pari kuvaa.

Kiinnostuin elokuvassa Marilynin ja hänen valmentajansa suhteesta. Katselin jälkikäteen viime vuonna julkaistuja kuvia vielä tuntemattoman Marilynin teatteriopetuksesta. En ollut ennen tiennyt hänen tähdänneen näin tavoitehakuisesti näyttelijäksi.

Kuvat Marilynista juhlissa ovat myös kiehtovia.

Dementikkojen joululahjat

2012-01-14T16:10:00.000+02:00

Vieläkö saa kuiskata pari sanaa joulusta, vaikka Nuutinpäivä meni eilen?

Harrodsista Lontoosta toin tummaa kaakaota, teetä ja kastanjatahnaa joululahjoiksi. Ruokatuliaiset maailmalta ovat aina kivoja.

Itse sain hyvältä ystävältä Pariisista tuotua Mariage Frèresin Marco Polo -teetä ja Portosta tuotua portviiniä, jota myyjä kehui erityisen hyväksi. Teetä sain muutenkin aika monelta lahjaksi.

Annoin miehelleni joululahjaksi kirjan ja elokuvan, josta tiesin hänen pitävän. Kun hän avasi paketin, odotin ilahtunutta ilmettä, mutta hän katsoikin vain kummissaan ja kysyi, eikö meillä jo ole tämä. Ei ole, ei ole, vakuutin.

Kahden päivän päästä katsoimme elokuvan ja mieleen hiipi ajatus, että olen tainnut jo aiemminkin ostaa saman leffan...

Ei se mitään. Vanha meni vaihtoon äidille, joka tuli meille kylään, kun oli tarkoitus mennä tyhjentämään isoisän kellaria. Äiti oli kuitenkin ottanut vahingossa lipaston avaimet isoisän asunnon avainten sijaan.

Anoppini taas osui aivan nappiin joululahjan kanssa. Harmi vain, että olin jo syksyllä itse hankkinut 565 cocktailpalaa sisältävän Mingelmat-kirjan heti, kun se silmiini osui.

Anoppi oli soittanut miehelleni kysyäkseen, onko minulla jo kirjaa, ja hän oli vakuuttanut, että ei varmasti ole. Unohti sitten olleensa kanssani, kun ostin kirjan ja hehkutin sitä viikon ajan.

Sain kuitin ja luvan vaihtaa kirjan, ja hankin aiemmin hipelöimäni Smakernas återkomst -kirjan, Petos lautasella -tekijän uusimman.

Mats-Erik Nilssonin makujen comebackia julistava kirja on enemmän raaka-aine- kuin keittokirja. Reseptejä siinä on joitakin, mutta enemmän anekdootteja ja tietoa raaka-aineiden sesongeista, valinnasta, säilytyksestä ja sopivista makukumppaneista.

Ei voi olla pitämättä kirjasta, joka alkaa kappaleella Ei parsaa marraskuussa.

Muista itse antamistani joululahjoista hitti taisi olla jääkaappihiili. Musta hiilikuutio puhdistaa jääkaapin hajuista. Ruoasta se ei hajua tietenkään poista, ja ei pidäkään. Haju kertoo, miten ruoka voi.

Jääkaapin tyhjennystä ja putsausta ei siis voi unohtaa, mutta voimakastuoksuisten ruokien kanssa kuutio auttaa, ja sen voi "tyhjentää" hajuista auringossa. Ostin kuution ensi kerran omaan kotiin Kööpenhaminan Magasin-tavaratalosta, mutta löysin niitä nyt Fredrikinkadun Pinosta.

Vuoden vaihto Haviksessa

2012-01-03T09:21:00.001+02:00

Alunperin oli ajatuksena juhlia uutta vuotta kotona kokkaillen, mutta suunnitelma kääntyi lopulta keskustaan ja ravintolaan. Olimme saaneet häälahjaksi Royal Ravintoloiden lahjakortin, joten ensisijaisesti etsin niistä pöytää.

Lähtötohinoissa tosin molemmat kuvittelimme, että lahjakortti on toisella, joten saamme lähiaikoina kokea sitten jonkin toisen kuninkaallisen ravintolan.

Monet paikat olivat jo varattuja myöhemmin illalla, mutta saimme pöydän kalaravintola Haviksesta G.W.Sundmansin kupeesta. Eniten ilahdutti se, että meille luvattiin kiireetöntä iltaa, kun monessa muussa olisi pitänyt tietyllä kellonlyömällä poistua. Tämä helpotti, kun olimme huonosta onnesta johtuen myöhässä.

Pöydän vastapäätä kiiteltiin vuolaasti uuden vuoden menun aloittanutta paistettua vihersimpukkaa, joka oli maustettu muun muassa soijalla ja sakella. Itseäni jäi kutkuttamaan menun granny smith -omenalla ja inkiväärillä maustetun granitan tekeminen joskus myöhemmin kotona.

Yleisvaikutelma ravintolasta oli kuitenkin halju, ellei peräti kelju.

Ruoista erityisesti alkuruoat tekivät kaikkiin säväyksen, vaikka otimmekin eri vaihtoehdot. Oma yläkuvan annokseni, turskaa 41 °C marinoidun kalmarin ja chorizon kera, oli kaunis ja maukas.

Viinisuositukset tuntuivat vähän haparoivilta, ja alkuruoan kanssa en kokenutkaan erityistä yhteensopivuutta. Myöhään tuotua alkuruokarieslingiä ei maistatettu toisin kuin muita viinejä, joten en ehtinyt ja viitsinyt sanoa mitään asiasta. Pääruoille valitut viinit toimivat kuitenkin hyvin.

Pääruoat olivat kelpoja. Mietin jo tilatessani tekeväni väärin, kun otin poroa kalaravintolassa, mutta en joutunut katumaan. Paistettu poron t-luupihvi haudutetun sydämen ja mustapippuri-lakritsikastikkeen kanssa oli murea annos, jossa tattiviipaleet ilahduttivat.

Vieressä istuneen mieheni salviavoissa paistettu kuha portviinikastikkeen ja kurpitsan kera ei saanut erityistä hehkutusta aikaan, joten ei iskenyt annoskateus. Kalaravintolassa kala-annoksilta odottaa niin paljon.

Eniten taisi ihastuttaa ystävän ottama uuden vuoden aasialaisvaikutteinen menu, jonka olemassaolosta ei netissä ollut kerrottu mitään. Nettisivut eivät myös mielestäni tehneet oikeutta ravintolan siistille sisustukselle.

Se, mistä sitten mielemme niin pahoitimme, oli palvelu. Tuntui kuin tarjoilijalla ei olisi ollut kiinnostusta tai aikaa, vaikka kiireiseltä paikka ei vaikuttanut.

Sama vaikutelma jäi koko pöytäseurueelle. Tämä on harmi, sillä ensivaikutelma ravintolasta on vain tämän takia huono.

Mikä sitten palvelussa tökki? Ennen kaikkea odottaminen ja asenne.

Joka ikistä juomaa sai odottaa, ja kauan. Niin vettä, aperitiiveja kuin ruokien kanssa tilattuja viinejä siinä määrin, että jos en olisi odottanut ja syönyt herkullista turskaani liioitellun hidastetusti, en olisi alkuruoan kanssa ehtinyt nauttia viiniä ollenkaan.

Yritimme kyllä saada tarjoilijan kiinni kysyäksemme juomien tulosta, ja lämpimien pääruokien kohdalla oli noustava etsimään tarjoilija, jotta ruoka ei jäähtyisi viinin takia.

Aina juomien huomattavaa viipymistä ei edes pahoiteltu. Vettä sai useamman kerran pyytää lisää, sillä henkilökunta ei huomannut kertaakaan sen loppumista. Ruokia ei esitelty pöytään tuodessa kuin kerran, ja listojen jo lähdettyä pöydästä oli vaikeuksia muistaa, mitä varsinkin menuun kuului.

Erään tarjoilijan nuivaa, luvalla sanoen ankeaa asennetta paikkasi onneksi toisen tarjoilijan ystävällisyys ja ammattimaisuus. Ensimmäinen vain sattui olemaan se, joka pöytäämme enimmäkseen hoiti. Hän ei osannut kertoa kysyttäessä alkuruoasta mitään, joten saattoi olla uuden vuoden extra.

Asiakkaan ja ravintolankaan kannalta sillä ei toisaalta ole väliä, palvelun pitäisi olla johdonmukaisen hyvää.

On aina ikävä kertoa epäkohdista, mutta kuten mies sanoi, yhden tai kaksi asiaa olisi helposti antanut anteeksi, varsinkin jos ne olisi korjattu pahoittelun ja hymyn kera. Nyt koko illan tunnelmassa jokin ontui.

Ilta ei kuitenkaan ollut ihan menetetty tämän takia. Meillä oli mukavaa. Laskun maksettuamme ei kukaan huomannut hiljaisessa ravintolassa tulla antamaan takkeja kaapista, jonne olivat ne vieneet, mutta osasimme olla omatoimisia.

Ovesta muutamaa minuuttia ennen puolta yötä Etelärannalle astuessa koin lähes maagisen hetken.

Ilotulitukset valaisivat taivasta eri puolilla, ja ihmisiä oli kadulla juhlimassa sampanjan ja tähtisadetikkujen kanssa. Wanhan kauppahallin, puupurjelaivan sekä tuomiokirkon rakettisavussa leijaileva miljöö toi mieleen vanhan Helsingin. Ehkä johtuu siitä, että olen lomalla katsellut Missä kuljimme kerran -sarjaa.

Lopuksi nautimme tsekkibaari Vltavan tekotakan ääressä lasilliset, ja saimme vielä kerran toivottaa vanhan vuoden tervemenneeksi ja uuden tervetulleeksi.

Avokadosipsit

2011-12-30T02:23:00.004+02:00

Päältä rapeat, sisältä pehmeät kuumat avokadosipsit. Päälle ehkä vähän raastettua parmesania ja nopea dippaus kastikkeeseen. Voih.

Tarjosin näitä halloween-kutsuillani nähtyäni eräässä blogissa nämä veden kielelle nostattavat kuvat, mutta ne sopisivat mainiosti uuden vuoden pienten palojen joukkoon.

Avokadoja saa nykyään valmiiksi kypsytettyinä, mutta nekin kannattaa tarkistaa. Saattavat vaatia vielä päivän kypsyttelyn kotona.

Kerran olin ostamassa muhevan kypsää avokadoa kaupasta, kun myyjä kysyi, halusinko varmasti ostaa sitä, sillä se oli jo pehmeä. Hän taisi ajatella, että niiden kuuluukin olla kovia, pehmeät ovat jo pilalla.

Unohdin pistää ylös tarkat määrät jauhoista ja jogurtista, mutta tässä on summittain arvioituna. Sen muistan, että luulin aluksi jogurttia menevän vähemmän, mutta koska käytimme paksua turkkilaista, ns. partaäijää, sitä tarttui avokadoviipaleisiin reilummin kuin juoksevampaa, kunnes keksimme ohentaa sitä maidolla.

Resepti on mukaelma täällä tai täällä esitellyistä. Japanilaisen rapean korppujauhon pankon korvasin ruiskorppujauhoilla, ja jogurtin ilmestymisestä ohjeeseen en ole aivan varma. Ehkä keksin sen jostain netin uumenista tai sitten tulin tähän ajatukseen itse. Yhtä kaikki, ei ollenkaan huonompi lisä. (lisäys: se oli neljännestä blogista)

Avokadosipsit

3 kypsää avokadoa
n. 3-4 dl maustamatonta jogurttia
Tilkka maitoa
n. 2-3 dl vehnäjauhoa
n. 2-3 dl ruiskorppujauhoja tai pankoa
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
n. 0,5-1 tl chilimausteseosta tai uunissa kuivatettua tuoretta chiliä pieneksi murskattuna

Lisäksi:
Parmesan-juustoa
Dippikastiketta (esimerkiksi chipotle-kastikkeella ja ehkä sitruunamehulla maustettua majoneesia tai aiolia)

Laita laakeaan astiaan ruiskorppujauhoja, ja sekoita joukkoon chiliä, suolaa ja vastarouhittua mustapippuria. Kuori avokadot ja viipaloi pituussuunnassa.

Kierittele viipaleet ensin vehnäjauhoissa. Kasta ne sen jälkeen jogurttiin. Jos käytät paksua jogurttia, ohenna sitä hieman maidolla. Pyörittele kosteat viipaleet jauhoissa ja aseta leivinpaperilla päällystetylle pellille.

Paista uunissa 225 asteessa noin 20-30 minuuttia tai kunnes avokadot ovat kullankeltaisia.

Kun avokadot tulevat uunista, aseta ne jäähtymään ritilälle parhaan rapeuden saavuttamiseksi. Voit raastaa päälle parmesan-juustoa.

Tarjoile kuumana, mutta älä tee samaa virhettä kuin minä, ja kuljeta niitä muovirasiassa juhlapaikalle. Rapeus lötkistyy nopeasti.

Nämä olisi parasta syödä lämpiminä heti valmistuksen jälkeen, mutta jos on pakko odottaa, älä peitä niitä edes toisillaan vaan anna nauttia ja hengittää.

Lisäys: Ellu muokkasi näistä onnistuneen vegaaniversion.

Mojitobooli

2011-12-30T00:48:00.001+02:00

Parin hengen drinkkien muuttaminen suuremmalle joukolle sopivaksi booliksi tai drinkkipohjaksi ei ole niin yksinkertaista kuin luulisi, sillä aineita ei voi tuosta vain kertoa juojien määrällä. Testaamalla voi päästä hyvään lopputulokseen, mutta jos haluaa heti hyvää, voi turvautua muiden jo kokeilemiin määriin.

Teimme häihimme mojitoboolia, jota kehuttiin paljon. Laitoin miehen bestmaninsa kanssa asialle häiden aattona, ja varmaan siitä johtuen itse kaipasin hieman enemmän sokeria mojitooni, mutta suurin osa vieraista piti mausta.

Sokeria tähän olisi myös helppo lisätä, jos sitä kaipaa.

Teimme drinkkipohjat vesikannuihin etukäteen jääkaappiin odottamaan. Juhlapäivänä jäljelle jäi vain jäiden ja vichyn lisääminen.

Ensin video, jossa teko opastetaan kädestä pitäen ja alla vielä kirjalliset ohjeet. Näillä ei voi mennä kovin pieleen, jos on hyvät raaka-aineet käytössä.

Hankimme tätä varten Chez Mariuksesta vajaa 40 senttiä pitkän drinkkisurvimen, jolla limejä ja minttuja saa kätevästi murskaksi pidemmässä astiassa, mutta hyvin se menee varmasti perinteiselläkin nuijalla tai muulla kapulalla, jossa on sopivan painava ja tylppä pää.

Me teimme drinkkipohjat kolmeen tavalliseen vesikannuun, joista siirsimme juoman menekin mukaan Pentikin isoon maljakkoon, jota ei ollut käytetty kukkamaljakkona aiemmin. Päälle vain jäät ja sooda, ja juoma oli valmis tarjottavaksi.

Jäät haimme juhlapaikan viereisestä ravintolasta etukäteen omaan muovipussiin, joka oli tavallisesta kaupasta ostettua elintarvikemuovia kaason vaatimuksesta. Mitään jäistä ei veloitettu, kun ystävällisesti kysyttiin.

Reilun neljänkymmenen hengen häissä tämä tosin oli aika ylimitoitettu satsi, kun muutakin juomaa oli runsaasti. Meille tärkeää oli, ettei mikään lopu kesken, ja tämä kauhuskenaario ei todella päässyt tapahtumaan. Juomien menekkiä voi pohdiskella vaikka Alkon sivujen kanssa.

Yhteensä kaksi maljakollista mojitoa meni muistaakseni hääjuhlassa, mutta jäipähän omille jatkoille lähtijöille raikasta juomaa. Ystävällisinä pesivät maljakonkin ennen palautusta.

Mojitobooli (5 litraa)

5-6 dl (vaaleaa) rommia
5 limeä
Punttiminttua (n. 15 oksaa)
2,5 dl sokerilientä, katso ohje
n. 2 litraa vichyä
Paljon jääpaloja

Lisäksi:
Noin 5 litran booliastia
Pitkävartinen kauha
Drinkkisurvin
Mitta-astia
Veitsi

Sokeriliemi

Keitä sokeriliemi vedestä ja sokerista. Sekoita yhtä suuri määrä sokeria ja vettä kattilassa, ja keitä hiljaisella lämmöllä sekoittaen ja vahtien. Kun sokeri on sulanut veteen, anna jäähtyä.

Sokeriliemi säilyy jääkaapissa suljetussa astiassa tai pullossa melko pitkään, joten voit tehdä tämän hyvissä ajoin.

Boolin rakennus

Pese ja siivuta limet, ja laita booliastiaan. Lisää minttu oksineen, mutta poista ensin paksummat päät veitsellä tai saksilla. Lisää sokeriliemi. Murskaa limejä ja minttua hieman drinkkisurvimella. Lisää rommi.

Voit tehdä tämän tosiaan etukäteen jääkaappiin, jotta maut saavat muhia. Lisää silloin vichy ja jäät vasta juuri ennen tarjoilua.

Kun laitat juoman tarjolle, lisää rommin jälkeen astiaan paljon jääpaloja. Jos jäätä on vähän, se vetistää juoman, joten laita reilusti eli melkein astian reunaan asti. Kun jääpaloja on tarpeeksi, juoma pysyy pitkään kylmänä.

Laita vichya sen verran, että astia tulee melkein täyteen. Älä kaada juomaa kuitenkaan ihan reunaan asti, jotta boolia on helppo ottaa.

Sekoita boolia kauhalla pohjasta asti. Maista, ja lisää tarpeen mukaan sokerilientä tai muita aineksia.

Nopea, tuunattu joulupallo

2011-12-22T08:00:00.002+02:00

Pyssel de luxe -kirjasta nappasin ohjeen joulupallojen tuunaukseen. Tarvikelista on lyhyt ja kärsivällisyyttäkään ei tarvita erityisesti.

Tarvikkeet:
Joulupallo(ja)
Kuvia lehdistä, servietistä tai omasta arkistosta
Sakset
Decoupage-liimaa
Sivellin
Glitterliimaa

Lehdestä leikataan kuva tai omasta valokuvasta tulostetaan kopiopaperille pienennetty versio, ja kuva kiinnitetään decoupage-liimalla sekä kuvan alta että päältä palloon. Kun liima on kuivunut, reunat koristellaan glitterliimalla.

Ja se on siinä! Valmis, oma joulupallo.

Kuviksi voisi käyttää naapurin kissan kuvaa, mutta miksei myös lempijouluherkkua tai nimikirjaimia. Itse ajattelin kokeilla vanhoja filmitähtiä 40-50-luvuilta. Ylläolevan pallon koristeli Inari, joka löysi kaulakorun kuvan kotiin kiikuttamani lentokonelehden tuotekatalogista.

Nopea tehdä, mutta kuivuminen vie hieman aikaa, ainakin muutaman tunnin. Kuivumisen aikana palloa ei kannata kuljetella vaan antaa levätä rauhassa esimerkiksi mantelikulhon päällä kallistumisvaaran takia.

Josefin Ekman on kirjoittanut erityisesti joulun luksusaskartelusta toisen kirjan, Julpyssel de luxe. Unohdin hankkia sen ajoissa jouluksi, mutta totesin, että enpä olisi ehtinyt näiden parin jutun lisäksi paljon muuta pysselöimään.

Joulutunnelmaa etsimässä

2011-12-21T03:53:00.002+02:00

Joulutunnelmaa on haettu Lontoosta, jossa käytiin ystävän kanssa joulumarkkinoilla, juotiin mulled winea (sehän on aika samaa kuin glögi) ja kuokkavierailtiin Al Jazeeran pikkujouluissa. Siellä keilattiin. Ei tosin oltu ainoita kuokkavieraita, ja kyllä me siitä maksettiin.

Covent Gardenissa olisi saanut silittää poroa ja kuunnella gaykuoron laulavan joululauluja, mutta kaikkea ei vain millään ehdi.

Joulutunnelmaa on haettu suklaan muodossa myös Brysselistä työmatkan kupeesta, mutta eikös vain suklaa olekin tuoretavaraa. Huomasin siis ajoissa, että turha on jouluun odottaa, joten konvehdit hupenivat joulukuun ensimmäisinä päivinä.

Brysselissä ihailin jääkarhua erään suklaakaupan ikkunassa. Suomenlinnassa pidetyn joulukonsertin jälkeen kävelimme ystävän kanssa Stockan jouluikkunan ohi, ja kas, siellä oli Brysselin karhun serkku koisimassa. Kotona oli onneksi viikon verran joulukoira kylässä.

Joulukonsertilla oli upea kuoronjohtaja, joka pelkällä olemuksellaan loi tunnelmaa, mutta kirkko oli valppaasti valaistu. Kynttilänhämyisä tunnelma olisi ollut osuvampi tuulisella, pimeällä saarella.

Improvisaatioteatteriryhmäni pyydettiin Lastenklinikan hoitajien pikkujouluihin keikalle. Pidimme myös omat pikkujoulut, joihin Sampsa teki pipareista lampaan ja kravattikaulaisen enkelin.

Töissä taas pidimme ensimmäiset pikkujoulut ikinä. Käsittämätöntä. Taidehallin Nuoret 2011 -näyttely oli erinomainen pikkujoulujen aloitukseen. Auki 8.1.2012 asti, suosittelen.

Miehen kanssa kävimme Concha y Toron viinien maahantuojan ruokabloggaajille järjestämässä jouluruokien ja viinien tastingissa. Tasting oli melko leppoisa tilaisuus, josta jäi mieleen, että malbecilla (rypälelajike) menee kohta kehnosti, mutta bonarda on hyvä kilpailija sille.

Meillä ei kotona rosollia ja kinkkua syödä, mutta maistelluista viineistä tämä voisi olla sopiva joululampaallemme. Paikalla olleet Pirunkellarin Keith Amstrong ja Pasi Rautiainen olivat valloittavia persoonia tällaisellekin, joka ei innostu jalkapallosta ellei itse saa pelata.

Kaikesta tästä kovasta yrittämisestä huolimatta kunnon joulutunnelma tulee oikeastaan vasta töiden varsinaisesti loman ajaksi loputtua siinä vaiheessa, kun joulusiivouksen viimeinen sivallus on suoritettu, lahjat on pakattu, kynttilät palavat ja saa istahtaa sohvalle glögilasin kanssa katsomaan jouluelokuvaa.

Se hetki on ihan näinä päivinä.

Joululahjavalvojaiset: marmorimagneetit

2011-12-13T01:20:00.000+02:00

Olen juuriani myöten jouluihminen, ja odotan joululomaa ja rauhoittumista rakkaiden kanssa. Eräs rakas, nimittäin joulukoira, on majaillut luonamme viikon, ja lapsenomaisella innostuksellaan tuonut tunnelmaa nyt jo joulukoristeltuun kotiimme.

Syksy on näin jälkikäteen ajatellen ollut aika rankka, ja olen saanut tarkastella asioita ja elämää kunnolla. Ihan kaikki ei ole mennyt tänä vuonna niin sanotusti putkeen tai sinne päinkään, mutta onneksi näissä tilanteissa jotain myös aina oppii ja toivottavasti kehittyy ihmisenä. Monia valonpilkkujakin elämässä tottakai aina on.

Tärkeitä ilon lähteitä ovat perhe ja ystävät. Pari ystävääni oli meillä lauantaina kylässä, kun järjestin rennot joululahjavalvojaiset. Käsillä jonkin konkreettisen, fiksun jutun tekeminen rentouttaa kummasti.

Joululahjavalvojaiset olen halunnut pitää siitä asti, kun pienenä luin äidin 60-luvulla julkaistusta Nuoren Eevan kirjasta asiasta.

Kuvittelin silloin aina, että tekisimme virkattuja kauluksia, jotka ovat POP, ja söisimme herkkukoria, jättiläisiä ja katkarapusarvia, vaikka ne kirjassa onkin laitettu eri kuukaudelle.

Me teimme kuitenkin nopeammin valmistuvia marmorimagneetteja sekä lumipyrypalloja. Ensimmäiset osoittautuivat hauskaksi peliksi, johon kuvien metsästäminen muun muassa sellaisista lehdistä kuin Kirkko&Kaupunki, Metro ja Papper oli veikeää.

Toinen lahjaidea ei onnistunut ainakaan minulta yhtä luontevasti. Näytti lopulta siltä kuin hukkuva lammas huutaisi apua lasipurkissa. Ehkä tätä ideaa testataan koekeittiössä joskus uudemman kerran.

Laseissa oli viattomasti holitonta glögiä ja lautasella tyttöjen tuomia juustoja, niille sopivia hilloja sekä minun hankkimaa graavilohi- ja sienikastiketta Fazerin hyvän olon aamiaisella saatujen jälkiuuninappien päältä tarjoiltuna. Jälkiruokana toimivat pähkinät ja aftereigthit.

Napit olivat helppo tarjottava, jotka toimivat molempien soossien kanssa maun puolesta hyvin. En ole enää kovin suuri leivänsyöjä enkä ole asiassa yksin, ilmiö, josta Fazerkin on huolestunut. Asia tuli hieman hullunkurisenkin korostuneesti aamiaisella esille. Jälkiuunileipä on kuitenkin yksi selkeitä suosikkejani, ja nappiversio on tervetullut juhlatarjoiluihin.

Näillä eväillä lähdettiin sitten sorminäppärään toimintaan. Ei ollut jättiläistä, ei.

Leivoin valmistaikinasta juustoille tarjoilualustan piparista. Siitä pystyi murtamaan varsinkin sinihomejuustolle kivan kumppanin.

Aika harvinaista meillä tällainen rentous tarjoilujen suhteen, mutta se muu näpräyspuoli vaatikin sitten enemmän. Huolestumisbalanssi alkuvalmisteluissa säilyi kaikkien suureksi helpotukseksi.

Tässä simppeli ohje magneettien tekoon. Näitä ehtii vielä joulupaketteihin sujauttaa vaikka vastaanottajan omalla naamalla tai jouluisilla teemoilla varustettuna. Idea mainiosta Not Martha -blogista.

Marmorimagneetit

Tarvikkeet:
Pohjaltaan litteitä, läpinäkyviä lasikiviä
Decoupage-lakkaa
Sivellin
Lehtiä tai pieniä kuvia huokoisesta paperista
Sakset
Pikaliimaa
Magneetteja

Etsi lehdistä tai omista kuvista (piirrä, kopioi valokuvia, kirjoita) lasikivien kokoisia kuvia, ja leikkaa ne juuri pohjan kokoisiksi. Kannattaa leikata useampi kuva ensin, ja sen jälkeen alkaa liimata.

Liimaa decoupage-lakkaa kiven pohjaan, aseta kuva kohdalleen ja liimaa lakkaa sen päälle sekä hieman kuvan reunan yli kivelle. Anna kuivua kuvapuoli ylöspäin.

Kun lakka on kuivunut, liimaa pikaliimalla magneetit pohjiin. Jos käytät hyvin pieniä supermagneetteja, joita me ostimme Sinellistä, asettele magneetit ennen ja jälkeen liimaamisen kauas toisistaan.

Litteäpohjaisia lasikiviä löysin myös Sinellistä, mutta niitä kuten decoupage-lakkaa ja magneettejakin voisi löytää varmaan muistakin askarteluliikkeistä tai netin kautta.

Sormibebet

2011-11-18T20:20:00.000+02:00

Valkopintainen bebe yksinkertaisen näyttävällä koristelulla on itse asiassa aika osuva makea aikuisten juhliin. Bebe liittyy mielessäni aina lapsuuteen, jolloin kutsuin niitä pöpöiksi, joten aiemmin mielessäni ei ollut käynyt tarjota niitä juhlissa aikuisille.

Halloween-kutsuille ystäväni leipoi bebet löytämälläni ohjeella (tosin: mikä ihmeen bebee?) ja minä tein sormet. Yhteistyön tulos oli melko tyylikäs kauhupala. Eräs kavereistani sanoi, että manteli tuntuu syödessä ihan oikealta kynneltä. Mielikuva oli siis tarpeeksi voimakas eikä alunperin päälle ajattelemaani "verta" tarvittu.

Jos olisin ollut hyvämuistinen kaupassa, olisin hankkinut vaaleaa maissisiirappia veden ja sokerin kaveriksi, ja keitellyt niistä lasia sokerista, lävistänyt katkaistut sormet beben päältä ja laittanut beben pinnan jäähdyttyä punaista elintarvikeväriä tai kokoonkeitettyä punajuurimehua vereksi leivokseen. Niin moni kertoi sormen syömisen olevan tarpeeksi vaikeaa ilmankin, että ehkä siis hyvä, että jäi toteuttamatta. Onpahan jotain kokeiltavaa ensi kerralla.

Ystävä, joka leivoksia leipoi ja täytti, teki tarkkaa työtä, mutta kuvaaminen unohtui. Harmi, sillä bebet olivat lasisella korkealla kakkualustalla näyttävä näky. Onneksi pelastin ylijääneet, vähän vähemmän tarkat bebet jääkaapista seuraavana päivänä toistensa päältä kuvattaviksi ennen lopullista kohtaloaan.

Pöpöt eli bebet olivat lapsena yksi lempiherkuistani. Resepti on melko vanha. Bebe-leivosten ohje vuodelta 1909 on isoäidin reseptien joukoissa. Siinä ohjeessa ei ole lainkaan munaa.

Bebe-leivokset

Leivospohja
200 g voita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
4,5 dl vehnäjauhoja

Täyte
400 g voita
4 rkl sokeria
6 munankeltuaista
1 dl kermaa
3 tl vaniljasokeria
(mantelilikööriä)

Kuorrutus
225 g tomusokeria (noin 1 paketti)
2,5 rkl vettä tai sitruunamehua

Vatkaa sokeri pehmeään rasvaan. Lisää kananmuna ja sekoita hyvin. Sekoita joukkoon jauhot, ja pidä taikina viileässä.

Voitele matalat leivosvuoat. Jaa taikina vuokiin ja painele jauhotetuin sormin vuokien pohjalle. Reunojen luhistumisen estämiseksi ja sileämmän pohjan saamiseksi voit laittaa taikinapohjilla kuivia herneitä.

Paista 175 asteessa 10-15 minuuttia. Kumoa hieman jäähtyneet pohjat varovasti, sillä leivonnaiset ovat mureita.

Hiero voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksi kerrallaan sekoittaen välillä hyvin. Vaahdota kerma ja lisää vaniljasokerin kanssa joukkoon. Jos haluat, voit maustaa täytteen manteliliköörillä.

Me lisäsimme myös pienen tilkan sitruunamehua, mutta ehkä jättäisin sen ensi kerralla pois.

Täytä leivospohjat seoksella niin, että pinta on tasainen tai keskeltä hieman korkeampi.

Sekoita tomusokeriin sen verran vettä tai sitruunamehua, että seoksesta tulee sopivan notkea, kiiltävä kuorrutus. Levitä kuorrutusta leivoksille.

Koristele leivokset marsipaanisormilla tai muilla koristeilla.

Kuorrutuksen voi myös värjätä veteen liuotetulla karamellivärillä, marjamehulla, kaakaojauheella tai pikakahvilla.

Jouluksi näitä voisi tehdä vaikka millä koristeilla, ja seuraavaksi halloweeniksi tuoreeseen, kosteaan kuorrutuspintaan voisi piirtää juoksevalla suklaalla renkaita, jotka keskeltä reunalle yksi kerrallaan vedettäen muodostavat hämähäkkiseittiä tähän tyyliin.

Marsipaanisormet

N. 50 g valkoista marsipaania
N. 50 g vaaleanpunaista marsipaania
N. 20 kpl kuorittuja kokonaisia manteleita

Erottele mantelinpuolikkaat erilleen. Sekoita valkoinen ja vaaleanpunainen marsipaani käsillä yhteen kuin muovailuvaha niin, että värit sekoittuvat hyvin, mutta näyttävät hieman epätasaisilta. Pyörittele marsipaanista noin kaksi senttiä pitkä kapea sormenpätkä, ja työnnä manteli sen päähän kynneksi. Viillä veitsellä nivusrajat sormen keskikohtaan. Mantelinpuolikas kannattaa työntää sormeen kiinni heti pyörittelyn jälkeen, sillä marsipaani alkaa kuivua nopeasti.

Nina Lincolnin suklaajuustokakku

2011-10-31T23:40:00.004+02:00

Ja se rapujuhliin lupaamani jälkiruoka... Olin kuullut hehkutusta kakusta, mutta en ajatellut, että se voi olla noin kielenvievää. Miehetkin kiittelivät sitä, mikä on minusta aina hyvä merkki makean kohdalla.

Kakku ampaisi rapujuhlien jälkeen suoraan suosikkisuklaakakkujeni joukkoon, joten tein sitä äskettäin mökkiviikonloppuun miehen ystävän mökille. Tämäkään mies ei ole kovin suuri makea ystävä, mutta otti kehottamatta toisenkin palan. En siis suotta kehu tätä herkkua, jolla on aika mielenkiintoinen tausta.

Kakun nimi kuulostaa ylevältä, eikös? Onkin hauskaa, että reseptin juuret vievät Sveitsiin suomalaisen, silloisen formulavaimon Nina Lincolnin luo. Aina välillä jonkun henkilön mukaan nimetyt upeat jutut saavat kuvittelemaan menneitä legendoita, mutta tällä kertaa kyseessä on edelleen elävä suomalainen nainen.

Tein pikkuriikkisiä muutoksia Hanna Jensenin blogin kommenttien perusteella, mutta muuten pysyttelin melko uskollisena alkuperäisreseptille. Pähkinät jätin päälliskoristeeksi, sokerin määrä väheni noin puoleen ja lisäsin Hannan pohdinnan seurauksena hieman appelsiinin kuorta.

Eri versioita kakusta on kuulemma useita, mutta alkuperäisen tunnistaa siitä, että siinä ei ole liivatetta.

Pohja
9 suurta grahamkeksiä (käytin täysjyvä-Digestivejä)
35 g voita

Täyte
200 g tummaa suklaata (70%)
200 g Philadelphia-juustoa
75 g sokeria (n. 1 dl)
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
2,5 dl kuohukermaa
n. 0,5-1 tl appelsiininkuorta
100 g pekaanipähkinöitä tai suklaarouhetta koristeeksi

Kakku on syöntikelpoinen vasta seuraavana päivänä, joten aloita valmistelut ajoissa.

Murenna keksit monitoimikoneessa tai puhtaan pussin sisällä kaulimella. Lisää sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla päällystettyyn irtopohjavuokaan.

Sulata suklaa vesihauteessa tai hyvin varovasti mikrossa.

Sekoita Philadelphia-juusto ja sokerit. Erottele kananmunan keltuaiset juustoseokseen. Laita valkuaiset omaan, puhtaaseen vatkauskulhoon ja anna niiden olla hetki aikaa rauhassa. Sekoita juustoseokseen sulatettu suklaa.

Vatkaa valkuaiset puhtaalla vatkaimella kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahto suklaajuustomassan joukkoon. Raasta puhtaaksi pestystä appelsiinista kuoren ulointa osaa hienojakoisella raastimella varoen valkoista kitkerää osaa. Laita raastettu kuori seokseen ja maista. Itse taisin käyttää hieman reilun puolikkaan teelusikallisen.

Jos haluat laittaa pähkinät taikinaan, tee se tässä vaiheessa. Massaa varten ne kannattaa rouhia palasiksi, koristeeksi säästää kokonaisina. Tai kuinka vain haluaa.

Kaada seos vuokaan. Päällystä vuoka kelmulla ja laita pakkaseen. Kakku saa jäätyä yön yli, ja se otetaan esille n. 30-45 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele ennen pöytään nostamista.

Ensimmäisellä kerralla käytin normikakkupohjaa, joka on se noin 24 cm halkaisijaltaan. Yhdeksälle rapuilijalle se riitti mainiosti runsaan illallisen jälkeen. Tällä kertaa kakku päätyi pienempään vuokaan neljää henkeä varten, ja lopuista aineksista tuli yksilöllisiä minipiiraita pakkaseen jotain toista hetkeä odottamaan.

Kannat kattoon Facebookissa

2011-10-24T18:51:00.005+03:00

Pieni sivuhuomautus: Kannat kattoon -blogia voi nyt seurata myös Facebookissa. Sinne ilmestyy blogijuttujen lisäksi bonuksena muita linkkejä, kuvia ja lyhkäisempiä kommentteja muun muassa viime tulevaan juhlakauteen ja viime viikon Köpiksen syyslomaan liittyen. NOMA oli melkoinen kokemus.

Blogin fb-seinä rakentuu pikkuhiljaa tänne.

Halloween-tarina: Neljä tuolia

2011-10-20T00:46:00.002+03:00

Hullu, kunnon kauhutarina kuuluu halloweeniin, mutta aina sitä ei tarvitse yksin sepittää tai etsiä. Perinteinen jatkotarinakin saa maustetta, kun otetaan neljä tuolia, joihin istahtaa muiden eteen neljä vapaaehtoista kertojaa.

Jos juhlat ovat pienet, voidaan tuolit skipata ja kertoa tarinaa ringissä.

Yleisö päättää tarinan aiheen tai otsikon. Aihe voidaan myös vetää pussissa olevista lapuista, joissa voi olla sanoja tai erikoisia kuvia. Yllä oleva kuva on muuten Taidehallissa olleesta näyttelystä.

Tarinan vetäjä antaa tuoleissa tai ringissä istuville jokaiselle yhden luonteenpiirteen. Ne saavat mielellään olla sellaisia, jotka eroavat toisistaan ja jotka on helppoja ymmärtää.

Yksi kertojista aloittaa tarinan ja jatkaa sitä pienen pätkää, kunnes vetäjä osoittaa, kenen vuoro on seuraavaksi. Jokainen kuljettaa samaa tarinaa eteenpäin siitä kohtaa, mihin edellinen jäi, mutta kertoo sitä oman luonteenpiirteensä kautta.

Hauskaa tulee, kun vainoharhainen, rakastunut, aggressiivinen ja välinpitämätön eläytyvät samaan tarinaan äänellä, eleillä ja tarinan sisällöllä.

Etsimässä halloween-ideoita

2011-10-14T20:45:00.006+03:00

Ajattelin järjestää halloween-juhlat. Olen haaveillut omista halloween-juhlista jo jonkin aikaa, ja selaillut ideoita ruokaan, koristeluun ja ohjelmaan pidemmän aikaa.

Ensimmäiseksi tutkin, mitä kaikkien amerikkalaisten juhlien diy-kantaäiti Martha Stewart kehottaisi tekemään. En rajoittanut etsintää vain Marthan halloweensivuille, vaan äidyin jopa ostamaan sähköisestä lehtikioskista Ziniosta Martha Stewart Living Halloween-spesiaalin viime vuodelta.

Zinio on kätevä mobiili lehtikioski. Monet ulkomaiset ruoka-, juhla- ja häälehdet ovat Ziniossa edullisempia kuin kaupan lehtihyllyssä. Pidän myös hyllytilan säästymisestä, kun lehdet voi säilöä koneelle.

Toinen näpäkkä vinkki on google kuvahaun käyttäminen. Hakusanaksi se, mitä haetaan ja sitten valkataan parhaimman näköinen. Reseptitoiveenkin voi hakuun sisällyttää. Täsmähaulla saa vaikka pelkästään oranssiset halloweenruoat esille.

Ja ainahan on Tastespotting. Siellä voi hakusanaksi laittaa etsityn juhlan nimen, esimerkiksi halloween, tai vaikka joulun ja häät.

Kuvahaun käyttö on huomattavan näpsää silloin, kun ruoan tai koristeen ulkonäöllä on merkitystä.

Halloween on yleensä naamiaisjuhla. Perinteiset muumiot, haamut, noidat, hullut tiedemiehet ja muut eivät ole ainoa vaihtoehto, vaan puku voi olla mitä vain, vaikka sitten moderni messias.

Raajat boolissa (nukenkäsi), syötävinä (verinen, päänmuotoinen piirakka) tai koristeina (pitkien verhojen takana paperimassajalat likaisissa kengissä) toimivat kauhuelementteinä.

Rekvisiitaksi voi keksiä kaikenlaista tekohampaista nauloihin, valkoisiin harsoihin, luutiin, vessapaperiin, koeputkiin tai peileihin. Kaikkien koristeiden ei tarvitse liittyä halloweeniin, vaan ne voivat toistaa sen värejä, oranssia, mustaa ja valkoista.

Ruokaihmistä kiinnostaa ehkä kuitenkin eniten ruoka. Ruoan upea ulkonäkö ei kannata olla ainoa lähtökohta, sillä lautasen hauska vitsi ei kauan toimi, jos sitä ei jaksa syödä.

Irtosilmät lisäämällä saa säväyksen aika moneen syötävään ja juotavaan. Tarrasilmillä, mustalla kartongilla ja kreppipaperilla tavallisista suklaapatukoista taikoo söpöt muumiot.

Pinja Kädenvääntöä-blogista vinkkasi, että Brunbergin pusuihin voisi valkosuklaasta loihtia silmät. Pusuja saa kuulemma Porvoon tehtaanmyymälästä edullisemmin pakkaamattomina.

Kurpitsasta saa muutakin kuin piirakkaa. Koverrettu kurpitsa toimii mainiona tarjoiluastiana esimerkiksi kurpitsapastalle. Kurpitsan sisään voi myös upottaa läpinäkyvän tarjoiluastian boolille.

Täältä löytyy myös hyvä lista erilaisia halloween-ideoita.

Kirsikkasacher kisaa - voita yö Kämpissä

2011-10-10T18:10:00.000+03:00

Tätä leivosta äänestämällä voit voittaa yön Kämpissä ja illallisen Chez Dominiquessa. Äänestäminen tapahtuu fb-tykkäyksellä, ei pelkällä sähköpostiosoitteella, mutta sillä varmistaa palkintoarpansa.

Osallistuin Pauligin kisaan, jossa useasta erikoiskahvista piti valita suosikki ja kehittää sille makupari. En ole kahvin kuluttaja, mutta koekaniinina ollut mies ihastui espresso profondon ja kirsikkasacherleivoksen yhdistelmään.

Omat odotukset leivoksesta ylittyivät reippaasti. Punajuuri taikinassa tuo sopivaa mehukkuutta ja taisi Pirkan reilu luomusuklaakin sulaa käsittelyssä erikoisella tavalla niin, että juuri sopivasti purutuntumaa taikinaan tuli sitäkin kautta. Sutjakkaammin suklaan olen saanut vesihauteessa sulamaan Lindtin tai Maraboun suklaata käyttämällä.

Testasin taikinan kypsyyttä varmuudeksi useita kertoja puisella varrastikulla, mistä kakkulevyyn jäi mojovat jäljet, mutta ne peittyvät kyllä täytteen alle.

Pohja
4 kananmunaa
2 dl sokeria
150 g voita
150 g tummaa suklaata (70%)
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoa
100 g raastettua punajuurta (1 pieni tai ½ iso)

Täyte
3 dl kirsikkahilloa

Kostutus
1 dl vettä
2 rkl kirsikkalikööriä tai portviiniä
(alkoholittomiin kirsikkamehua)
(1 rkl sokeria)

Kuorrutus
200 g tummaa suklaata (70%)
1 rkl voita
n. 1 dl kermaa

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sulata voi. Sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa (säästä haudutustarvikkeet kuorrutusta varten) tai varovasti mikrossa. Yhdistä suklaa voihin, ja kaada sokerivaahtoon. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauho omassa kulhossa, ja yhdistä varovasti käännellen suklaaseokseen. Lisää lopuksi raastettu punajuuri ja sekoita.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin. Paista pohja uunin keskiosassa 175 asteessa noin 20 minuuttia. Pinnan palamisen ehkäisemiseksi voit peittää kakun paistamisen loppuvaiheessa leivinpaperilla. Tarkista puutikulla, että pohja on valmis. Kun tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, pohjan voi ottaa uunista.

Ota kakkupohjasta muotilla tai veitsellä leikaten paloja. Muottina voi toimia vesilasi, jos haluat pyöreitä leivoksia. Sekoita kostutusainekset. Oman makusi mukaan voit käyttää veden kera kirsikkalikööriä tai portviiniä. Alkoholittoman version saa käyttämällä laimeaa kirsikkamehua tai maitoa. Kostuta puolet leivospohjista ja sivele niihin kirsikkahilloa. Itse käytin kostutuksessa portviiniä ja vettä. Paina toinen leivospohja ensimmäisten päälle.

Valmista kuorrutus. Sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa. Lisää voi ja kermaa niin, että seoksesta tulee kiiltävä ja juokseva, mutta ei liian ohut.

Suklaan sulattamisessa myös mikro on oiva apuri, kunhan muistaa tiiviisti tarkistella ja sekoittaa suklaata. Parinkymmenen sekuntin välein mieluummin kuin minuutin.

Aseta leivospohjat ritilän päälle ja valuta jokaisen leivoksen päälle kuorrutusta niin, että se valuu koko leivoksen päälle. Ritilän alle laitettu leivinpaperi kerää ylimääräisen suklaan siististi. Koristele halutessasi suklaalla, tuoreella kirsikalla tai folioon kietaistulla pikkuruusulla.

Tämä leivos on myös kätevä kaveri kutsuille, sillä pohjat voi tehdä etukäteen vaikka pakkaseen tai ilmatiiviiseen rasiaan, ja täyttää ja kuorruttaa tarjoilupäivänä. Jos suklaata ei temperoi, on kuorrutus kuten koko leivos simppeli homma, mutta kannattaa silloin tarjota samana päivänä. Pyöreiden leivosten sijaan näistä voi toki tehdä suorakulmaisia, neliöitä, kolmioita, mitä vain, tai tehdä isompi kakku taikinalevyistä.

Sähköttömän mökin välipala

2011-10-06T00:43:00.001+03:00

Voiko olla simppelimpää snacksia metsään? Joskus voi mennä siitä, missä aita on melko matalalla, ja käyttää ihan reilusti valmistuotteita. Dijonnaise (maksamaton mainos) on minusta näppärä dippailuun, ja säilyy avaamattomana huoneenlämmössä. Kestitsimisessä ei koskaan ole ideana emännän tai vieraidenkaan näännyttäminen yli yön valmisteluilla, vaikka sitäkin on menestyksekkäästi kokeiltu.

Toki voisihan sitä itsekin sekoittaa omakätisesti tehtyä majoneesia ja dijon-sinappia suht sukkelaan, mutta metsän keskellä sähköttömällä mökillä tämä oli huomattavasti helpompaa. Sen jälkeen grillailu sujui rennoissa merkeissä, kun ei ollut ihan sudennälkä. Ehkä vain pienen myyrän. (näennäisnokkeluus kukoistaa nälkäisenä ruokakuvia katsellessa)

Lasiverstakon avajaiset

2011-10-04T18:29:00.000+03:00

Saimme kutsun lasihytti Verstakon avajaisiin Riihimäelle. Soihdut ja ulkotulet loivat tunnelmaa punaiseen, syysauringon kirkastamaan maisemaan.

Tutustuin Mafkan Marja Hepoahoon kesällä Porvoossa. Ostin häneltä muun muassa lasisen linssin, jota ennen käytettiin suurennuslasina kuville ja tekstille. Nyt se päätyi meillä koristukseksi, ehkä jollekin isoisän vanhalle valokuvalle. Marja kertoi olevansa ainoa Suomessa näitä käsityönä tekevä.

Porvoossa teetätin itselleni Marjan tekemän helmen samassa talossa, jossa juhlimme häitämme, Juhlahelmessä. Sain oman juhlahelmen!

Helmen muodon ja värit sai suunnitella, ja noin tunnin valmistusprosessin aikana ehti tutustua valmiisiinkin tuotteisiin.

Verstakko on kolmen lasialan artesaanin yhteistyöverstas, jossa kaksi nuorempaa naista pitää majaa arvostetun lasipuhaltajamestari Kari Alakosken kanssa. Avajaisissa kynttilöiden ja päällä olleiden uunien hämyssä saimme keskustella taiteilijan itsensä kanssa harvinaisista tekotavoista.

Yllä oleva kuva on Porvoon pop up -liikkeestä, mutta taitavasti sisustettu Verstakko on tutustumismatkan arvoinen. Paikalla voi kuulemma myös järjestää tapahtumia.

Avajaisten tarjoilut olivat tilaankin sopivasti retroja lihapulla- ja juustotikkuineen. Pöytää valaisee Mafkan kaksipäinen öljylamppu.

Soppaa ja mielenrauhaa syysjuhliin

2011-10-03T19:50:00.009+03:00

Syksyn paras laiskan emännän vinkki: tilaa Soppakeittiöltä tai miltä tahansa pitopalvelulta keittotarjoilu juhliin. Makoisat keitot ja valmiit tilpehöörit omissa kuljetusastioissaan olivat näppäriä, kun pääruokaa ei tarvinnut keitellä suurelle joukolle itse.

Keitolle vain kunnon lämmitys kiehahdukseen asti, ja tarjolle kuumana. Soppakeittiön kautta saatiin myös kohtuukokoinen soppatykki lainaan juhlien ajaksi.

Bouillabaissen ja valkopapukeiton lisäksi näissä juhlissa tarjolla oli talon puolesta sangriaa ja viiniä. Jälkiruoaksi iso pellillinen tiramisua sekä paikalle kiikuttamani pavlova.

Koipirikkona kolmekymppisiään viettänyt ystäväni järjesti nämä hieman isommat juhlat reilu kuukausi sitten. Koikkelointi kipsin kanssa oli hiukan töpsöhtelevää, joten kiva-Laura ja minä riensimme apuun.

Näin varmaan muutenkin, sillä ei isoista juhlista helpolla yksin selviäisi. Monesti juhlissa paras lahja on toisen auttaminen.

Lahjojen sijaan ystäväni oli toivonut ensin vieraita tuomaan salaattia, mutta kun Facebookissa näytti siltä, että juhliin olisi tulossa 60, hän laittoi doodleen kyselyn, josko joku toisi mieluummin muuta. Vaihtoehdot olivat lajia salaatti, leipä, juustoa, Fazerin parhaita.

Ei ollut kovin vaikea ennustaa, että perjantaina töiden jälkeen aika moni koki karkit ja juustot helpoimmiksi tuliaisiksi. Ja sitten panikoitiin ruoan määrää.

Mitä jos kaikki tuo vain karkkia? Riittääkö ruoka sittenkään, jos salaattia ei olekaan? Soppaa ja muuta ruokaa oli kuitenkin runsaasti, ja osa jätti saapumatta (Facebook taitaa tosiaan ajaa siihen, että ihmiset eivät ymmärrä varmistaa tai perua tuloaan selkeästi).

Ohjelmassa oli tavallisten juhlahummailujen lisäksi alkuun lainattuja pienelokuvia videotykin kautta valkokankaalla näytettynä. Maksu taisi olla 150 euroa neljältä näytöskerralta. Jännä idea juhlien alkuun, mutta ei selkeästi toimisi seurustelun edettyä lennokkaaseen flowhun.

Pekonivodkaa Bloody Maryyn?

2011-09-21T17:00:00.003+03:00

Enpä ollut koskaan keksinyt pakastaa pekonia. En toisaalta koe siihen kovin usein tarvettakaan, mutta nyt tehtyäni pekonitaateleita alkupaloiksi, pekonia jäi mojova annos. Mieleen muistui Not Martha -blogin idea pekonin pakastamisesta näppärästi siivuittain voi- tai leivinpaperin väliin. Ja havainnollistaen se tapahtuu kas näin.

Omat siivuni olivat tällä kertaa Wotkin'sin aamiaispekonia. Yllä oleva kuva taas on Alabamasta paikallisesta lähikaupasta, jonka tarjonnasta veljeni oli innoissaan.

Mutta ei pekonia ole pakko pakastaa.

Epämartha on ilmeisen intona pekonista muutenkin, ja ideoita löytyy. Blogin postaus pekonikupeista sai pari vuotta sitten paljon kommentteja. Kuppi pekoneista on ehkä omaan makuuni vähän raju, joskin hassu tarjoiluidea. Vaikea päättää, kumpi on hassumpi, pekonikuppi vai pekonivodka. Sitä voi tehdä itsekin.

Pekonihillo lyö ainakin monet aamiaistarjoilut ällikällä. Ja jos sekään ei wow-huudahduksiin riitä, tämän voisi yhdistää pekonivodkasta tehtyyn Bloody Maryyn. Vähän skonsseja ja munia päälle, ja dagen efter -aamiainen on kasassa.

Ei muuten olisi ainoa lihapainotteinen cocktail. Karnivorit taipuvat moneen.

Rapujuhlien alkunaposteltavat ja snapsilaulut

2011-09-19T22:13:00.003+03:00

Parin vuoden harmillisen tauon jälkeen osallistuin taas vanhan kaveripiirin rapujuhliin, joihin lupauduin loihtimaan alkuruokarapuja edeltäviä pikkunaposteltavia ja jälkiruoan. Sormisyötäväksi valitsin syksyiset omenavuohenjuustokiekot sekä pekonitaatelit.

Alkudrinkkinä niiden kanssa tarjottiin italialainen klassikkodrinkki bellini, johon olin Pariisista napsinut mukaani valkoisista persikoista tehtyä nektaria. Alkon myyjä suositteli tähän erittäin kuivaa ja hapokasta Jeio proseccoa, joka toimi loistavasti. Ja itse nektari on nannaa.

Aiemmin olen talviaikaan kokeillut belliniä persikkasiirapista, mutta hieman esanssiselta ja makealta tuntui. Paras olisi varmasti valmistaa juoma itse tuoreista hedelmistä, mutta valkoisia persikoita harvoin näiltä seuduilta löytyy. Samppanjalasien pohjalle kaadoin pari senttiä nektaria, ja päälle proseccoa.

Loput kuohuviinistä nautittiin alkuruoan kanssa, sillä prosecco oli sellaisenaan loistava kumppani ravuille.

Omenavuohenjuustokiekot
(mukaeltu ohje Pikkuherkkuja juhlahetkiin -kirjasta)
n. 16 kpl

2 isoa omenaa
150 g vuohenjuustoa
3 rkl oliiviöljyä
3 tl Provencen yrtit -mausteseosta

Lämmitä uuni 100 asteeseen. Leikkaa omenoista kiekkoja kuorineen ja siemenkotineen. Paahda omenoita uunissa 1,5 tuntia. Leikkaa vuohenjuustoa kiekkojen päälle, sivelöi oliiviöljyllä ja ripottele päälle yrttiseosta. Paista uunin grillivastusten alla vielä noin 10 minuuttia.

Tarjoile heti lämpiminä tai myöhemmin jäähdytettyinä. Jos kuljetat kiekkoja juhlapaikalle muualta, laita väliin esimerkiksi voi- tai leivinpaperia.

Pekonitaatelit
20 kpl

20 kuivattua taatelia
10 pekoniviipaletta
10 cocktailtikkua

Puolita pekoniviipaleet keskeltä. Kiedo pekoni taatelin ympärille reiluksi yhdeksi kerrokseksi. Sido napakasti cocktailtikulla. Paista kevyesti öljytyllä kuumalla pannulla kunnes pekoni on ruskistunut. Tarjoile lämpiminä.

Näitä nautin ensimmäistä kertaa Tukholmassa afrikkalaissuuntautuneessa ravintolassa, Chakulassa.

Omalta palstalta emännän hakemat juurekset pääsivät uunin hiljaiseen lämpöön ravuilla herkuttelun ajaksi. Juuresten kera nautimme viljaporsaan pihvejä ex tempore maustevoin kera.

Snapsilauluiksi kelpasivat vanhat tutut.

Helan (linkin takana sanojen lisäksi voi kuunnella sävelen myös laulun soolointroon, jonka aikana muut seurueesta tekevät ts ts, ts ts -taustaääntä)
Liten Ivan (sävel venäläinen kansanlaulu Katjusha)
Livet är härligt (sävel kuunneltavissa sivuilla)
Minne (sävel Memory)
Vi vill ha mera
Mera brännvin (sävel sivuilla)
Eino Leinon juomalaulu *
Jos eukkosi kieltää sua juomasta
Lapin kulta, Karjala (sävel Jaakko-kulta, kokeile kaanonina)
Brännvin, vatten (sävel: Jeepers, creepers)
Fjärran han dröjer (sävel linkin takana)
Dom som är nyktra (sävel sivuilla)
Det var en skikkelig bondemand (sävel) **

Hankenin sivuilla voi lauluja lisätä omaan lauluvihkoon, jonka voi tulostaa rapuilijoille. Kaikkia yllä mainittuja lauluja sieltä ei löydy, mutta ainahan voi yhdistellä. Royal ravintolat on myös laittanut kasaan aika kattavan tulostettavan snapsilauluvihon.

* Eino Leinon juomalaulun aloittaa soololausunnalla joku juhlijoista, ja mutta-sanan jälkeen muut liittyvät mukaan. Sävel on Piiri pieni pyörii. Jos joku laulaa sanan "asiaan" ennen snapsin ottamista, soolon vetäjä toteaa pettymyksen pettymyksen tollontyöstä ja kaikki laulavat taas mutta-sanasta alkaen ja näin toistetaan siihen asti, kunnes snapsi otetaan oikeaan aikaan. Varsinainen oravanpyörä niin haluttaessa.

** Viimeisin on tanskalainen juomalaulu, jossa lopuksi kerrotaan, että tarinan opetus on, että ota vaimo mukaan joka kerta, kun menet ulos oluelle. Sanat ovat helpot varsinkin rapujuhlien iloisessa tunnelmassa, ja sivuilla on melodiakin, joten siitä vain uusia lauluja omaan lauluvihkoon.

Ravintolapäivä koivilla

2011-08-24T18:30:00.002+03:00

Arvelin, että tarjoilut olisivat taas tiukilla ravintolapäivän monessa paikassa, joten hoksasin varata pöydän etukäteen. Tarjontaa oli tällä kertaa huimasti, joten hieman summanmutikassa päädyimme ranskalaisvivahteiseen teemaan. Suurin syy tähän oli se, että halusin kokeilla sammakonreisiä, jotka Pariisin reissulla jäivät kokematta.

Ensin kuitenkin onkimaan. Apajalla sai toivoa suolaista tai makeaa "kalaa" kolikon laitettuaan ämpäriin.

Saaliiksi nostettiin erilaisia suolaisia piiraita, ja jokaiselle erilainen meriaiheinen runo tai tarina.

Kalastajilla oli luonnollisesti asianmukaiset varusteet.

Kruununhaasta kävelimme aurinkoisessa säässä Pitkäsillan tuntumille ihmettelemään, mistä Tokoinranta oikeastaan alkaa. Koordinaatit Le Frog -ravintolaan olivat nimittäin näiden kahden yhtymäkohdassa, ja tuumimme, etteivät ne meidän mielestämme ihan kohtaa. Paikka kuitenkin löytyi pian jonon vinkkaamana.

Koira Pikkarainenkin oli päättänyt perustaa baarin ravintolapäivän kunniaksi, ja lukuisille jonottelijoilla oli juomaa.

Le Frogissa oli aika ammattimainen ote varausten ja tarjoilun suhteen. Alkuun tarjottiin maistuvat pienet amuse bouchet. Sammakonkoipien maku ei ollut kovin kummoinen pettymys erään portugalilaisen paljastettua etukäteen, että maistuvat vähän kanalta. Jotain kanan ja kalan väliltä se tosiaan olikin, mutta mausteet olivat oivat.

"Nyt menee reisille. Himoittuja ranskalaisia herkkuja aina sammakonreisistä meheviin piiraisiin, juustoihin ja tuplasuklaisiin jälkiruokiin. Niin syntisen hyvää että Sergekin hyväksyisi."

Näillä sanoin sammakkoravintolaa mainostettiin, ja monet tulivatkin hakemaan nimenomaan erikoisherkkua, mutta minusta hehkutusta ansaitsi ennen kaikkea piiras, jossa täytteenä oli hunajalla ja konjakilla höystetyt sipulit. Piiraan etuna oli myös se, että koivet oli varattu vain pöytävarauksen tehneille.

Kahden suklaan mousse oli varsinaista mannaa. Jaoimme kahteen pekkaan yhden annoksen miehen kanssa ystävän vetäessä itsekseen kokonaisen. Lisääkin olisi voinut ottaa, mutta vatsaa säästeltiin seuraavia paikkoja varten.

Kävelimme seuraavaksi Alppilaan, jossa Aalto-yliopistossa opiskelevat rusettikaulaiset nuoret miehet pitivät kattoterassilla bistroa nimeltä Petit Con. Kätevin tie katolle oli portaat, sillä hissi jumittui päivän aikana muutamaan otteeseen. Sisälle jääneet lähettelivät pieniä lappuja oven alta.

Ylhäällä oli letkeä tunnelma, vaikka tarjottavat olivat melko lopussa. Musiikkipuoli toimi täällä ja muuallakin korviinpistävän hyvin.

Päivä päättyi osaltamme Kallion herkkuihin, jotka kävimme katsastamassa jo aiemmin ohikulkiessa. Pitkän jonotuksen jälkeen lähes kaikki kiinnostava oli loppunut, mutta saimme sentään hieman kuivaa kakkua, ja viereisestä kojusta suolaisen blinin.

Patikointi kaupungilla herkkupaikkojen perässä oli lokoisaa, koipia raukaisevaa puuhaa, ja nukahdin ennen seuraavan aamun kuuden herätystä hämmästyttävän aikaisin jo kymmeneltä.

Kööpenhaminan herkut

2011-07-05T02:12:00.005+03:00

Rakastan tanskalaisten rentoa tapaa juhlia pitkään, tanskalaista huumoria ja kumma kyllä myös tanskan kieltä ja sen ilmaisumuotoja. Milloinkaan muulloin en ole yhtä ilahtunut tai innostunut kuin tanskaksi, vaikka en nyt muutenkaan ole ihan tasaharmaa luonne. Det er for vildt! Fantastiskt! Super!

Olin halunnut esitellä Kööpenhaminaa omasta vinkkelistäni miehelle jo jonkin aikaa. Nyt kun vielä lentopisteillä sai liput puoleen hintaan, oli hyvä piipahtaa kotona. Näin minut aikoinaan toivotettiin tervetulleeksi, ja näin sen edelleen haluan ajatella.

Kun eräs tanskalainen kaveri kirjoitti syksyllä Facebook-statuksessaan, että Cocks & Cowsista on vaikeampi saada pöytää kuin Nomasta, oli pakko yrittää. Yhtä vaikeaa se ei enää keväällä ollut. Ystäväni David ja Vibeke jakoivat giganttisen purilaisen nimeltään The Governator. Meillä oli natusen pienemmät burgerit, mutta söimmekin ne ihan omaan mahaan.

Lähes täysin kotitekoiset hampurilaiset (poikkeuksena muutamat oleelliset kuten Heinzin ketsuppi) maistuivat maukkailta erinomaisesti tehtyjen cocktailien kera. Sideorderien kanssa kannattaa hillitä itsensä, sillä nälkä lähtee vähemmälläkin.

AOK.dk:n vuosittaisessa Byens bedste -äänestyksessä, josta saa hyviä vinkkejä vaikka google translatorin avulla tämän hetken kiinnostaviin paikkoihin, kilvoittelee tällä hetkellä parhaan burgerin palkinnosta Cocks and cowsin lisäksi Hachè Gourmet Burger, Zoo bar, Burger & Bun ja MASH. Gourmethampurilaisravintolakuume ennätti Kööpenhaminaan jo jonkin aikaa sitten. Ehkä Suomeenkin kohta?

Kunnon hampurilaisravintolasta sai luonnollisesti myös oivat pirtelöt asianmukaisissa astioissa.

Yhtenä päivämme puksutimme junalla Frederikssundiin miehen perhetuttujen luo nauttimaan tanskalaisesta frokostista eli lounaasta (aamiainen on muuten morgenmad). Pöytään oli tosiaankin katettu perinteinen tanskalainen lounas, joka koostuu pääsääntöisesti kahtia leikatusta ihralla tai voilla voidellusta neliönmuotoisesta ruisleipäviipaleesta ja sen päällisistä.

Aluksi päälle laitetaan silliä, sitten muita kaloja, minkä jälkeen lihaa ja leikkeleitä (rullepølse muiden muassa), ja lopuksi juustoja. En ole ollenkaan sillin ystävä, joten siirryin heti omaan herkkuuni eli savustettuun ankeriaaseen munakokkelin kera, mitä söin pienoisen huonon omantunnon kera, kun se nyt kerran oli jo pöydässä.

Told & snaps -ravintolassa nautimme upeissa puitteissa oikeista smørrebrødeistä, jotka valitaan pitkältä smørrebrødlistalta. Oikeista siis siltä kannalta, että ne oli valmistettu viimeisen päälle tanskalaisen tradition mukaan. Leipää harvoin näkee täytteiden alta kuten alla olevasta kuvasta huomaa. Monilla leivillä on pitkä historia, ja aineksia ei yhdistellä miten sattuu. Yleensä kaksi suolaista leipää riittää ateriaksi.

Ravintolan lähistöllä on turistien suosima Nyhavn, joka on värikäs, kaunis pieni satama-alue, jolta venesightseeingit lähtevät. Nyhavn on täynnä kalliita ravintoloita, mutta minusta kiinnostavammat löytyvät lähistön pienemmiltä kujilta. Told og snaps on muuten yksi niitä osin kellarissa sijaitsevia ravintoloita, joten vesivahingot pitävät sen juuri tällä hetkellä suljettuna (lukket).

Tanskalaiset brunssit ovat parhaita. Rakastan sitä, että useimmissa paikoissa ne saa kauniina lautasannoksina. Tällä kertaa söimme brunssin Café Europassa, joka sijaitsee vastapäätä perinteisempää Café Nordenia Strøgetin varrella Amagertorv-aukiolla. Oikeastaan kyseessä ei ollut brunssi, sillä söimme sen alkuillasta, mutta teknisesti ottaen se oli tarjoiltu kuin tanskalaiset brunssit. Pienet Rømø-katkaravut näkkileivän kanssa olivat herkkua.

Aiempia brunssisuosikkejani ovat myös suloisen teesalongin Tante T:n hyvin leipäpainotteinen luomubrunssi (täti teeltä kannattaa varata pöytä ajoissa), Café Dalle Vallen, Café Under Elmenen ja Pussy Galores Flying Circusin brunssit.

Viimeksi mainittu sijaitsee lähellä Elmegadea, jossa on kiinnostavia pikkuputiikkeja sekä muun muassa The Laundromat cafe, joka on mukana FST5:llä nyt näytettävässä Lykke-sarjassa.

Royal Copenhagen on taas Amagertorvilla sijaitseva porsliiniliike, jolla on myös kahvila, The Royal Cafe, liikkeen vieressä. Lähistöllä sijaitsee myös Illums bolighus eli toisella puolella tietä olevan Illumin tavaratalon erillinen sisustustavaratalo. Missään en ole syönyt yhtä hyviä viinereitä paitsi ehkä Ærøn saarella leipomon takaluukulta tuoreita viinereitä aamuviideltä ostettuani kylän ainoasta diskosta kotiin poistuessa.

Parin korttelin päässä Elmegadelta sijaitsee Nørrebro bryghus, ilmastoystävällinen panimo, jossa nautimme hyvää ruokaa lähes poikaporukassa. Olutmenun saa myös puolitettuna, mikä ei ole ollenkaan hullumpi idea viiden ruokalajin illallisella.

Jos panimoravintolat kiinnostavat, Bryggeriet Apollo Tivolin pääoven vieressä on tutustumisen arvoinen sekä ruokansa että kenkäpanttioluensa ansiosta. Jos oluen haluaa nauttia pitkästä erikoislasista, joutuu antamaan toisen kenkänsä kattoon hinattavaan koriin ja laittamaan jalkaan olkikengän illan ajaksi.

Australialaisessa Reef n' Beef -ravintolassa on aina ollut hyvin sekoitetut cocktailit ja rento tarjoilu eikä ruokakaan ole ollut hullumpaa. Jostain syystä olen palannut sinne kerta toisensa jälkeen, vaikka voisihan sitä muitakin paikkoja enemmän kokeilla. Jälkiruoaksi jaoimme miehen kanssa kahdestaan Death by chocolate -lautasen, jossa vaikutuksen tekivät kandeeratut ruusunterälehdet suklaamousseen yhdistettynä.

ps. Tanskahan on luomun luvattu maa, ja BioM on kuulemma uusi kiinnostava luomuravintola, jossa ekologisuus ylettyy kaikkeen muuhunkin kuin ruokaan.

Punajuurikeksit piknikillä

2011-06-14T01:22:00.005+03:00

Urbaani kaupunkilainen saapuu ruokabloggaajien piknikille taksilla, ja leipoo hätäpäissään aamulla ennen kokeilemattoman ruotsalaisen ruokalehden reseptin mukaan jotain, joka ei ollenkaan näytä lehden kuvan kaltaiselta.

Hyvä seura ja upeat herkut odottivat Koffin puistossa. Omatkin punajuurikeksit ehtivät matkan aikana jäähtyä niin, että niihin pystyi perillä lusikoimaan kylmää vuohenjuustotahnaa hampurilaistyyliin ilman sulamisvaaraa.

Piknikeleganssiini kuului pieni sininen emalinen muki, josta saattoi nauttia viattoman oloisesti Sunrisen tarjoamia viinejä. Kohtuuden nimissä voidaan sanoa, että ne maistuivat huomattavasti paremmin kanssabloggaajalta lainatusta jalattomasta Riedelin viinilasista. Sellaisia taidan hankkia seuraavaa kertaa varten.

Jokainen toi paikalle omat astiansa ja aterimensa. Toiset kaivoivat kasseistaan kertakäyttöisiä, kun taas toisten kupposet saivat ihastuneita huudahduksia. Tämä kuppi oli päässyt piknikille keveytensä ansiosta.

Muut pikniktarvikkeeni sisälsivät puukon, vesipullon, aurinkorasvaa (suojakerroin 50, en käyttänyt, olkapäät paloivat), kivan kesämekon sekä kokoontaitettavan ja kahvasta kannettavan, alapuolelta muovilla vahvistetun piknikviltin, jonka mies hankki viime kesänä Partio-Aitasta.

Viltin päällä makasi kakkurasiassa paikalle saapunut luvattoman hyvännäköinen Hannan mansikkaraparperipiiras, ja vieläkin kaduttaa, että sen maistaminen meni jotenkin sivu suun. Makeita kakkusia oli toisaalta tarjolla kolmenlaisia, joten ei nyt missään kurjuudessakaan eletty.

Kylmätuotteet säilyvät kylmälaukussa erään lääkärin mukaan maksimissaan neljä tuntia. Omaan Rivièra Maisonista ostamaani valkoiseen termospiknikkassiin laitoin yhden kylmäkallen ja kaksi puolen litran pulloa, jotka olin täyttänyt vedellä ja jäädyttänyt edellisenä yönä. Olin puistossa noin kahdeksan tuntia ja kotiin tullessa suurin osa jäästä oli vielä sulamatta, joten kassi toimi loistavasti.

Heitin kuitenkin kotiin tullessa lopun tahnan pois suosiolla, sillä se oli hyvän aikaa seissyt kesälämmössä. Kaiken kaikkiaan maitotuotteista valmistettu tekele ei ollut se kaikkein paras idea lämpimänä päivänä, mutta koetin pitää kylmäketjusta huolta, ja keksejä oli tarjolla vain pieni määrä, joten ne menivät nopeasti.

Punajuurikeksejä kehuttiin toimivaksi setiksi, ja valkoviinin kera ne olivatkin kovin kesäinen ja tuore purtava. Resepti on ikisuosikistani Elle mat & vin -lehdestä, joka aiemmin tunnettiin nimellä Elle à la carte. Herkullisia reseptejä ja ruokakuvia sekä loistavaa kielijumppaa, jos ruotsi ei ole oma ykköskieli.

Kuten Pitkä tähän sanoisi: Skål på den saken! Och andra saken!

Oikaisin melkoisesti leipomisessa ja sain reseptin lupaaman vajaan neljän tunnin valmistelu-, paisto- ja jäähdytysajan puristettua noin tuntiin. Vertailun vuoksi voisi joskus kokeilla, tuleeko hiljaa hyvää.

Lisäilen muiden piknikherkkujen reseptejä tänne, kun ne alkavat tipahdella verkkoon. Lisää ideoita piknikeväistä löytyy myös taannoisesta ruokahaasteesta.

Punajuurikeksit vuohenjuustotahnalla
12 keksihampurilaista

Keksitaikina:
2 keitettyä punajuurta
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
60 g voita
1 dl raastettua parmesanjuustoa

Vuohenjuustotahna:
500 g philadelphia-tuorejuustoa
0,5 dl ranskankermaa
200 g vuohenjuustoa
1 tl juoksevaa hunajaa
1 tl suolaa
2 tl mustapippuria

Keitä punajuuret pehmeiksi. Anna jäähtyä ja raasta. Sekoita kaikki keksitaikinan ainekset nopeasti yhtenäiseksi massaksi yleiskoneessa. Rullaa taikina pitkulaiseksi ja kääri kelmuun. Jäähdytä taikina jääkaapissa vähintään kolmen tunnin ajan. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa taikinarullasta yhden sentin paksuisia paloja leivinpaperilla vuoratulle pellille. Paista uunissa noin 10 minuuttia, ja anna keksien jäähtyä pellillä.

Sekoita vuohenjuustotahnan ainekset yleiskoneessa. Mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla. Lusikoi tahnaa keksin tasaiselle puolelle ja aseta toinen keksi ikään kuin kanneksi.

Hätäisen oikotie onneen -versio

Unohda kaikenlainen jäähdyttäminen. Keitä punajuuret pieniksi pilkottuina vedenkeittimellä nopeasti lämmitetyssä vedessä kattilassa, ja aja raasteeksi vihannesleikkurilla tai sauvasekoittimella. Kun taikina on valmis, muotoile siitä käsillä pieniä pallosia, jotka laitetaan saman tien pellille (leivinpaperi on edelleen kätevä) ja painetaan hieman littanaan.

Uuni on muistettu laittaa päälle taikinan sekoitusvaiheessa. Jos keksit pitää pikaisesti kuljettaa jonnekin, pakataan ne eri kassiin kuin vuohenjuustotahna. Jäähtyminen tapahtuu matkan varrella, ja tahnalla täyttäminen sujuu rennon kollektiivisesti.

Ravintolapäivä, Nahkahousut ja muu saaristoelämä

2011-05-31T23:50:00.001+03:00

Rakastan saarielämää. Etenkin kesällä, mutta oma viehätyksensä on saariston tuulessa syksyllä ja talvellakin. Saaret ovat kuuluneet elämääni aina tavalla tai toisella, ja olen jonkin verran haaveillut asumisesta Suomenlinnassa tai omasta mökistä jollakin saarella. Toistaiseksi mantereella pitää elämän ja kulkemisen helppous (ja se fakta, että Helsingissä ei ihan noin vain muuteta saareen asumaan), mutta pääkaupungin saarista voi nauttia kätevästi päiväreissuillakin.

Nyt olisi syytä laittaa itselle henkinen muistilappu: älä unohda saaria (ja saariravintoloita!) kesällä.

Ympärillä on niin monia mahtavia saaria ja kesä soljahtaa helposti maallakin. Suomenlinna on minulle monesta syystä kuin toinen koti, ja sitä helposti unohtaa, että Helsingin edustalla on noin 300 saarta. Näistä suuri osa on puolustusvoimien tai yksityisessä käytössä.

Monet saarista ovat tietenkin melko pieniä luotoja, mutta upeita nimiä niillä on. Nahkahousut, Vadelmakupu, Voirasia, Sulhanen, Prinsessa, Sisä-Hattu ja Pikku-Musta muun muassa.

Ravintolapäivänä suuntasimme Tervasaareen, ja jos en ihan erehdy, se oli ensimmäinen kerta elämässäni. Ainakin aikuiselämässä. Olen toisaalta tavannut Helsingissä asuvia, jotka eivät ole koskaan käyneet Suomenlinnassa, joten ei kai tämä niin kummoista ole.

Olimme yrittäneet pöytävarausta ihan liian myöhään ravintolapäivän lukuisista tarjokkaista Kruunuhaan Vanha suola -ravintolaan sekä Tervasaaren mattolaiturilla sijainneeseen Odysseia-ravintolaan. Myös korissa kolmannesta kerroksesta laskettavat herkkuvoileivät oli viehättävä ajatus.

Odysseain sekä kello kolmen että seitsemän kattaukset olivat täynnä, mutta viideltä sai tulla onneaan koettamaan ylimääräiseen kattaukseen. Olimme paikalla ehkä kaksikymmentä vaille, ja paikat olivat jo menneet. Saimme lohdutukseksi ostaa neljä kasvisvarrasta kuudella eurolla ja lasin vettä kaupan päälle.

Sää oli aurinkoinen, mutta kovin tuulinen, joten jatkoimme ihan iloisina matkaa. Stockmannin kohdalla soitin Pyöräbaarin pitäjille ja päivän ideoijille tiedustellakseni seuraavaa olinpaikkaa ja sitä, että jos nyt lähdemme tulemaan, riittääkö tarjottavaa. He olivat parhaillaan täydentämässä varastoja kaupassa ja Alkossa, ja siitä suuntaamassa Töölönlahdelle. Perille päästyämme tapakset olivat kuitenkin jo loppuneet. Pyöräbaarin isäntä oli kovin pahoillaan, ja saimme kahden euron viinilasin hintaan lohdutukseksi hyviä oliiveja ja leipää.

Ravintolapäivä on päivä, jolloin kuka tahansa voi unohtaa luvat ja säännökset, ja perustaa haluamansa ravintolan tai kahvilan. Lupien perään netissä haikailleet kanssamatkustajat eivät ehkä odottaneet Helsingin ympäristökeskuksen suhtautuvan elintarvikkeiden tilapäiseen myyntiin "sallittuna ja toivottuna kaupunkikuvan elävöittämisenä".

Drinkkimehujäät eivät olleet ehtineet jäähtyä, viinaa ei ollut aluksi tavallisiin drinkkeihin, koska Alkoon ei oltu ehditty, pullonavaaja unohtui, grillauksessa lämpö tai maltti ei riittänyt, työmäärä yllätti ja henkilöresursseja ei ollut tarpeeksi, mutta mitä siitä. Ravintolapäivän konsepti oli niin hieno, ja tunnelma lämpöinen, että paljon antoi harrastajaravintoloille anteeksi. (aurinkoinen sääkin saattoi auttaa)

Sitä hieman ihmettelin, kun kaikkialla kuuli järjestäjien ihmettelyä siitä, miten paljon väkeä tuli paikalle. Ennakkomarkkinointi Facebookissa ja valtakunnan mediassa oli kuitenkin melko näkyvää, ja kyseessä oli uusi houkutteleva konsepti ja aurinkoinen viikonlopun päivä. Ehkä elokuussa ollaan paremmin varustautuneita.

Loppuillasta täytimme omat varastomme grillausherkuilla, kutsuimme paikalle tanskalaisen ystävän ja pidimme spontaanit grillibileet merenrannalla. Piknikkassissa kulkivat mukana luonnollisesti myös vilttiin käärityt kunnon aterimet ja lautaset.

Alkupalaksi riitti suomalainen briejuusto ja mansikat valitettavasti vielä merta taaempaa. Pääruoaksi näppärä fetasalaatti, johon tomaatti lisättiin vasta paikan päällä salaatin vetistymisen estämiseksi, rapeaa leipää ja grillistä kotimaista entrecotea ja maissia. Herkkää ja herkullista.

Parsapiirakka ja lapsettomat häät

2011-05-29T21:22:00.000+03:00

Nähtävästi kaasoille tarjotaan piirakkaa. Tämä parsapiirakka ansaitsee kyllä ne ylisanat, joita se on saanut Ruokahommissa ja Voisilmäpelissä, josta alkuperäinen resepti on.

Pekonilla (mutta millä pekonilla? kuuma pekonikeskustelu Sorsanpaistajalla) sulostettua parsapiirakkaa nautimme samppanjan kera kaasotapaamisessa, joka kääntyi jollain kumman tavalla loppuillasta euroviisukatsomoksi. En ole mikään viisujen ylin ystävä, joten en ollut ajatellut evääni viisufinaali-iltana lotkauttaa Ylen suuntaan, mutta hauskaahan se lopulta oli hulvattomassa kisakatsomossa.

Piirakan lisäksi tarjolla oli juustoja, napostelupähkinöitä, granaattiomenan siemenillä, punasipulilla ja sinihomejuustolla ryyditettyä salaattia sekä kylmäsavulohileipäsiä.

Hääkutsujen, oikeastaan hääkirjeiden, lähetys on mennyt viilailun ja käännöksen takia vähän viime tippaan sen kannalta, että kesä on tulossa, mutta hääetiketin mukaan oltiin ajoissa liikkeellä. Sitä voisi kyllä mielestäni vähän uudistaa, sillä kovin moni tuntuu hääetikettiin tai jopa häiden sääntöihin vetoavan, ja kuitenkin nykyään on kovin monia tapoja mennä naimisiin.

Meillä ihmetystä on jonkin verran herättänyt se, että haluamme juhlia häitä aikuisten kesken. "Mutta hääthän on lasten juhla!" on muistutettu. Ymmärrän, että monet mieltävät häät edelleen perhejuhlaksi, joskin perhe on nykypäivänä aika joustava käsite. Jos kuitenkin kyseessä olisi lasten juhla, siellä olisi pitkien puheiden ja pöydässä istumisen sijaan tarjolla pomppulinna ja nakkipiiloja. Kukin juhlikoon tyylillään.

Meidän häidemme alussa minglaillaan cocktailpalojen ja kuohuvan kera elävän musiikin soidessa taustalla, ja sitten istutaan pöydässä pitkään hyvän ruoan ja seuran ääressä. Tilassa ei ole erillistä huonetta lasten ohjelmaa varten eikä oikein varsinaista pihaa tai leikkialuetta. Ajattelen, että tämä järjestely on siis vanhemmillekin rentouttavampi. Osa vieraista on jopa kiittänyt sitä, että kutsu on osoitettu vain aikuisille.

Me molemmat pidämme lapsista kovasti, mutta nämä juhlat menevät nyt tällä otteella, mutta emme toki halua loukata lapsiperheitä ja erityisesti heidän suloisia lapsiaan. Rajaus aikuisiin liittyy osin myös häiden kustannuspuoleen ja siihen, että haluamme pitää melko pienet häät. Hieman jännittyneenä odotan, voimmeko juhlia häät rennosti vai loukkaantuuko joku oikeasti.

Kutsuun muotoilimme asian näin:
Pidämme lapsista, mutta juhlimme häitämme vain aikuisten kesken, joten tällä kertaa emme kutsu lapsia juhliin mukaan. Toivomme, että tämä ei aiheuta erityisen suuria vaikeuksia lapsiperheille.

Och samma på svenska:
Vi tycker om barn, men vi firar vårt bröllop enbart i sällskap av vuxna, så denna gång bjuder vi inte in barnen till festen. Vi hoppas att detta inte ska förorsaka särkskilt stora problem för barnfamiljer.

Parsapiirakka pekonilla
Voisilmäpelin reseptillä turhia muuttelematta

Pohja:

100 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
2-3 rkl kylmää vettä

Täyte:

Nippu vihreää parsaa
1 paketti pekonia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 munaa
150 g ranskankermaa
1 dl kuohukermaa
1 dl juustoraastetta (esim. parmesan)
loraus tuoretta sitruunamehua
1 tl timjamia
suolaa
mustapippuria
valkopippuria

Ota voi hyvissä ajoin huoneenlämpöön pehmenemään. Sekoita jauhot ja suola. Leikkaa voi pieniksi kuutioiksi ja nypi jauhojen joukkoon. Lisää kylmää vettä sen verran, että voit muotoilla taikinasta pallon. Älä lisää vettä enempää kuin taikinan saamiseksi kasaan on välttämätöntä. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja paista pohjaa 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Leikkaa parsojen varresta pari senttiä pois, jos varsi on puumaisen kova. Silppua sipuli ja valkosipuli. Leikkaa pekoni paloiksi (sakset ovat hyvä apuri tässä), ja ruskista pannulla. Siirrä odottamaan, ja kuullota sipuli ja valkosipuli pekonirasvassa. Raasta juusto. Sekoita keskenään munat, ranskankerma, kerma, juustoraaste ja mausteet.

Sirottele pekoni ja sipuli pohjan päälle. Kaada muna-kermaseos piirakkapohjalle, ja laita parsat päällimmäisiksi. Ylimääräiset parsan osat voi leikata pieniksi paloiksi ja piilottaa piirakan täytteeseen.

Laita piirakka takaisin uuniin noin 20-30 minuutiksi.

Käytin juustona pecorinoa, joka toimi erinomaisesti. Kasvisversiosta oli jätetty pekoni pois (myös sipulit oli poistettu eri öljyssä), ja piirakka maistui ihan kelvolliselta, mutta olisi kaivannut hieman suolaisuutta lisää. Ehkä ensi kerralla mukaan voisi laittaa hitusen vuohenjuustoa?

Paris, douze points

2011-05-02T22:51:00.001+03:00

Ensimmäinen iltapäivä ja ilta Pariisissa. Matka alkoi upgreidauksella bisnesluokkaan, missä samppanja, kolmen ruokalajin maistuva provencelainen lentokoneateria ja hyvä palvelu saivat alkuinnostuksen kasvamaan. Perillä Pompidou-keskuksen ohitettuamme, ekat crêpit syötyämme ja parissa kaupassa vierailleina pysähdyimme. Matkan ensimmäiset aperitiivit nautimme terassilla, joka oli sopivan vilkkaalla kadulla ohikulkijoiden tyylin ihailuun.

Aika monet jonottivat kaikkialla vastaantulevan Amorino-ketjun jäätelöä, jonka jäätelön eräs italialainen kommentoi David Lebovitzin blogissa olevan loukkaus kaikkia italialaisia kohtaan. Kokeilimme sitä kerran matkan aikana, mutta muuten halusimme jotain parempaa.

Île Saint-Louis -saarella kaikki kynnelle kykenevät nauttivat auringosta ja kesäsäästä. Me nappasimme pallot kuuluisalta Berthillonilta, joka valmistaa jäätelöt vain tuoreista ja luonnollisista raaka-aineista. Paikka on kiinni maanantaisin ja tiistaisin, ja osin elokuussa, mutta viereiset kahvilat ja kioskit myyvät ja mainostavat Berthillonin jäätelöä.

Oikea Berthillon on osoitteessa 29-31 rue saint Louis en l'ile. Metro: Pont Marie, Rue de Pontoise, Sully Morland

Kovin elegantti myyjä osasi suositella yhdistelmiä jäätelöistä ja sorbeteista, ja vaikutti siltä, että oma-aloitteinen luovuus ei olisi nyt eduksi. Ananas ja karamelli olikin killeriveto, vaikka kuulosti aluksi kummalta yhdistelmältä. Toinen hyvä kombo olisi kuulemma ollut viikuna ja nougat. Ylläolevassa kuvassa mainion karamellin seurana näkyy metsämansikka, josta sai pulittaa 50 sentin lisän.

Pariisilaiset nauttivat illasta veden ääressä.

Katusoittajien määrä on Ranskassa reguloitu ja hakuprosessi houkuttelee monia, joten soittajat ovat usein hyviä. Tämä dixieland-jazzia soittava porukka ilmeisesti Yhdysvalloista oli aivan huippu, ja vanhoista jazz-legendoista tarinoita kertova laulaja oli charmantti. Pysähdyimme nauttimaan musiikista viereisen ravintolan terassille, jonka nurkilta näki myös Notre Damen.

Ilta ehti hämärtyä kauniisti ja jatkoimme illallispaikan etsimisellä, mutta ensin kirjanrakastajan oli pakko käydä Shakespeare and companyssa.

Ernest Hemingwayn, James Joycen ja monen muun hengauspaikka näkyy myös Rakkautta ennen auringonlaskua -elokuvassa, joka ei ole se teiniversio vaan aikuisempi jatko-osa, jossa kävellään ja keskustellaan Pariisissa 80 minuutin ajan. Elokuvan kuvauspaikat osoitteineen voisivat toimia inspiraationa omalle kävelylle.

Kirjakaupan yläkerrassa olevassa lukusalissa joku soitti pianoa. Oman viestin sai kirjoittaa vanhalla kirjoituskoneella pienessä kopissa, jonne piti kyyristyä mahtuakseen sisään. Sohvalla nainen ja mies keskustelivat englanniksi.

- That's like your life to me. That's who you are.
- The laundry guy?
- Yeah.

Shakespeare and company -kirjakauppa on auki joka ilta 23 asti osoitteessa 37 rue de la Bûcherie. Metro: Saint-Michel

Illallinen syötiin Helena Petäistön suosittelemassa bistrossa, jonka lähistöllä on kuuluisa sammakkoravintola La Grenouille. Oma ruokani oli kuin parempi versio wieninleikkeestä. Yöllä näin ensimmäisen vilahdukseni Eiffel-tornista.

La Rôtisserie d'en Face, 1 rue Christine. Metro: Saint-Michel, Odéon, Mabillon

Pieni Pariisin maistiainen

2011-04-28T01:38:00.001+03:00

Vaelsimme hyvän ystäväni kanssa koko pääsiäisen Pariisin katuja herkuista ja kesästä nauttien. Yhteisestä matkasta sovittiin, kun pohdimme, milloin ja miten ehtisimme nähdä. Asumme tällä hetkellä eri maissa ja lopulta totesimme, että kun toisen on joka tapauksessa reissattava jonnekin, miksei sitten saman tien molempien. Olemme aiemminkin lomailleet Ranskassa, mutta silloin Nizzan ja Cannesin seuduilla. Se matka lupasi hyvää, sillä meillä on aika samanlaiset toiveet lomalle.

Olin melkein yksityisoppaan matkassa, sillä Marianne tuntee kaupunkia jo melko hyvin, ja lisäksi hänellä oli mukanaan kaksi opaskirjaa. Toinen niistä oli Helena Petäistön Aamiainen Cocon kanssa. Se oli ehkä paras valinta koko matkalla, sillä tällä naisella on pettämätön maku. Viisi päivää silkkaa iloa! Pienten matkaoppaiden etu on muuten se, että moni paikka luultavammin ei kieltäydy niihin listautumisesta toisin kuin suurempiin kansainvälisiin hittikirjoihin.

Onnistuin pääsemään lomafiiliksiin niin hyvin, etten puhunut työasioista kuin kerran, ja minä sentään pidän työstäni. Pariisi vei kuitenkin ensikertalaisen mennessään, ja tekee mieli pian uudestaan. Työreissun jälkeen laitan hauskimmat vinkit, joista yksi oli ehdottomasti tuttipullobaari, itselle ja muille tänne muistiin, nyt valmistautumaan taas työmoodiin.

Jogurttitytön pääsiäisunelma

2011-04-22T02:36:00.003+03:00

Viime aikoina lähes kaikki reseptit, joiden perään olen ollut, ovat sisältäneet jogurttia. Olen nähtävästi jogurttityttö. En edes ymmärtänyt, että joku ei siitä pitäisi, ennen kuin yritin tarjota eräälle ystävälle hapanta herkkua.

Pääsiäiseen sopii kovin hyvin jogurtti ja keltainen. Vaikka en pääsiäistä vietäkään kotona (toteutan yhden unelman ja lähden Pariisiin!) oli kiirastorstaina mahdollisuus vapaapäivän töiden, siivouksen, pyykkäyksen ja pakkailun jälkeen nauttia mukava pääsiäisillallinen.

Perinteiseen pääsiäiseeni kuuluu lammas, hyvä punaviini, ystävät ja läheiset, kirjat, lautapelit ja mielellään Hercules Poirot. Sopivasti kiireetöntä oleilua, sukulointia ja eläinten tapaamista, useimmiten itse asiassa juuri lampaiden tai oikeastaan niiden lasten eli karitsoiden.

Nyt kiireettömyyttä koin ehkä aamuheräämisessä, mutta muuten olen suhannut kiitettävän innokkaasti koko päivän, ja tuntuikin hyvältä istahtaa kynttilöin valaistuun pöytään heti pääsiäismunien etsimisen jälkeen. Meillä on tapana piilottaa toisillemme muutama muna pääsiäissunnuntaina, mutta nyt oli otettava etumatkaa.

Pöydässä nautittiin ensin "alkupalana" lampaan ulkofilettä ja yrttivalkosipuliperunamuusia portugalilaisen luomuviinin toimiessa kyytipoikana. Emme olleet suunnitelleet varsinaista alkupalaa, mutta nälkä oli melkoinen, kun kaupasta päästiin iltamyöhään. Vasta tämän jälkeen jaksoimme pyöritellä lammasfetalihapullia karitsanjauhelihasta. Pyörykät muuten maistuvat huomattavasti paremmilta lämmitettyinä, kylminä nämä ovat melko tömäkkää tavaraa.

Jälkiruoaksi tein hulluilta päiviltä hankkimani Jamie's 30 minute meals -kirjan houkuttelevien kuvien innoittamana ananasta minttusokerin ja kookosjogurtin kera.

Ananasta, minttusokeria ja kookosjogurttia

Yksi iso ananas
150 g mustikoita tai muita marjoja
Pieni nippu tuoretta minttua
3 ruokalusikallista sokeria
Lime
4 dl turkkilaista jogurttia
n. 4 rkl kookoshilloa / kookoshiutaleita

Kuori* ja viipaloi ananas. Asettele viipaleet tarjoiluvadille, laita mustikat niille lepäämään ja pirskottele limemehua päälle. Survo minttua morttelissa, lisää sokeri joukkoon ja jatka heti työstämistä. Ripsottele valmiista minttusokerista noin kolmannes ananasten päälle ja säästä loput jääkaappiin (itse kyllä laitoin suoraan vain haluamani määrän, mutta ehkä tälle on jokin selitys työn helppoudessa suuremman määrän kanssa).

Sekoita kookoshillo jogurttiin, ja aseta tarjolle ananasvadin kera.

Reseptissä neuvotaan käyttämään valmista kookosjogurttia, mutta sellaisen puutteessa ajattelin ensin sekoittaa kookoshiutaleita jogurttiin. Huomasin kuitenkin kaapissa lahjaksi saadun avaamattoman Jam it! -sarjan kookoshillopurkin ja sekoitin sitä jogurtin joukkoon. Kovin tasaisesti se ei sinne sekoittunut, olisi kannattanut varmaan ensin sekoitella pelkkää hilloa. Sekoitussuhdetta voi muuttaa sen mukaan, miten paljon kookoksesta pitää. Tällä suhteella minusta kookos ei loistanut eleettömästi poissaolollaan, mutta sitä ei ollut häiritsevän paljonkaan.

*Tämä oli itse asiassa ensimmäinen kerta, kun itse kuorin ananasta. Tartuin veitseen ja leikkelin, ja suht hyvinhän se meni. Hieman tosin tuumin, tuleeko hukkapaloja ja meneekö ihan oikein. Jälkikäteen hymyilytti, kun huomasin, että kirjahyllyssä on itse ostamani kirja "Kuinka ananas kuoritaan?".

Kreoli-illan etouffee banaanileivän kera

2011-04-14T22:22:00.002+03:00

Osallistuin kevättalvella kreoli-iltaan, jossa ensin kokattiin ja sitten herkuteltiin. Olin kuullut päivän kouluttajan olevan legendaarisen hyvä, ja tämän sekä nimen, Jouko, perusteella odotin vanhempaa herrahenkilöä. Kyse olikin noin nelikymppisestä, mutkattoman intohimoisesti ruokaan suhtautuvasta miehestä, jolla oli loistava tatsi ruoasta opettamiseen. Niin hyvä, että menin sitten työväenopiston parille kurssille tämän innoittamana.

Kevät on siis ollut täynnä monenlaista ruokaoppimista. En välttämättä itse olisi tarttunut kreolikeittiöönkään aivan heti, ellei tätä tilaisuutta olisi ruokaseurassa järjestetty.

Etouffee on kreolikeittiöön olennaisesti kuuluva mausteinen muhennos, joka tehdään vehnästä ja rasvasta keitettyyn tummaan roux'hin, ja tarjoillaan perinteisesti riisin päällä.

Alkuperäisen reseptin ja kreolikeittiön sielun isä Austin Leslie totesi Kööpenhaminassa ravintolaa avatessaan, että roux'ta pitää ruskistaa niin kauan, että se on yhtä tummaa kuin hän. Ei siis kannata pelätä, että se heti palaa. Seosta voi tarvittaessa keitellä jopa tunninkin verran.

Etouffee-sana ei taida ihan suomea olla, ja sitä ei Raholan syötävistä sanoistakaan löydy. Itse asiassa kunnianarvoisa Jaakko Rahola oli itse illallista nauttimassa, mutta enpä muistanut häneltä tälle parempaa termiä kysyä. Monta muuta kiinnostavaa haarukallista murkinasanoissa sen sijaan on, ja tähän nettihelmeen kannattaa ehdottomasti tutustua, jos se ei vielä ole tuttu.

Rapuetouffeen maku oli herkullisen tiivistynyttä. Päälle voisin ensi kerralla laittaa juuri kuorittuja isoja katkarapuja. Juomaksi nautittiin kalifornialaista Ironstone Reserve Chardonnayta.

Banaanileipä oli päältä rapeaa ja sisältä kotoisaa. Ihanaa! Se muistutti äitini lapsuudessa usein leipomaa banaanikakkua, jota veimme aina muutaman palan naapurillekin.

Rapuetouffee

0,5 dl kutakin: sipuli-, selleri- ja paprikasilppua
3 rkl kasviöljyä
4-5 rkl vehnäjauhoa
1 rkl tomaattisosetta
0,5 l kala- tai äyriäislientä (ravun kuorista)
tilkka worcestershire-kastiketta ja sitruunamehua
suolaa ja pippuria
50 g voita
500 g ravunpyrstöjä
0,5 dl persiljasilppua

Kuumenna öljy padassa ja lisää vehnäjauhot. Ruskista koko ajan sekoitellen kastanjanruskeaksi noin 15-20 minuutin ajan. Lisää kasvikset ja paista niitä muutama minuutti. Lisää tomaattisose, mausteet ja liemi hyvin sekoittaen. Hauduta puolisen tuntia. Lisää ravut ja nokare voita pari minuuttia ennen tarjoilua, ja yrtit aivan lopuksi.

Rapuliemi

Ravun tai katkaravun kuoria
Selleri
1-2 sipulia
Puolikas valkosipuli
Laakerinlehti
Cajun-pippuria
2 rkl ketsuppia
Suolaa
Vettä

Laita ravun kuoret, puoliksi leikatut kasvikset ja mausteet isoon kattilaan. Kaada päälle vettä niin, että kuoret ja kasvikset peittyvät. Anna kiehua hitaasti kasaan noin tunnin verran hiljaisella lämmöllä kuorien välillä vaahtoa päältä. Siivilöi valmis liemi astiaan. Ylimääräisen liemen voi pakastaa, mutta suola kannattaa lisätä vasta pakastamisen jälkeen.

Jos liemen keittely ei innosta (helppoahan se on), voi tämän korvata mieluummin vedellä kuin ostetulla liemellä.

Banaanileipä

0,5 l vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
100 g pehmitettyä voita
2,5 dl sokeria
2 kananmunaa
2 banaania soseutettuna
vajaa dl maitoa
1 tl kanelia
1 tl sitruunamehua

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Siivilöi jauho, ja lisää kuivat aineet. Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat ja soseutetut banaanit. Sekoita hyvin. Lisää maito ja sitruunamehu hyvin sekoittaen. Sekoittele kuivat aineet joukkoon muutamassa erässä. Paista voidellussa vuoassa uunin alatasolla noin tunti.

Kun leipä saa väriä ja alkaa halkeilla, voi sitä kokeilla ohuella puutikulla. Jos tikkuun tarttuu taikinaa, leipää pitää paistaa vielä lisää, mutta kannattaa laittaa leivinpaperi päälle, ettei yläosa pala. Leipä ei voi paistua ylikypsäksi, mutta raakana sitä ei syö kukaan.

Sitruunajogurttijäätelöonni

2011-03-17T23:46:00.001+02:00

Ihastuin viime kesänä Italiassa ensimmäistä kertaa maistamaani frozen yogurtiin, minkä jälkeen moni jäätelö on tuntunut äkkimakealta. Pidin erityisesti maustamattomasta jogurttijäätelöstä tuoreista marjoista valmistetun hieman hileisen soseen kanssa.

Nyt maaliskuussa kastikekurssilla olen saanut melkein joka keskiviikko maistella jogurttijäätelöä jälkiruoaksi. Sitruunajogurtti on suosikkini toistaiseksi, mansikkaa kokeilen uudestaan tuoreiden kotimaisten kanssa.

Jogurttijäätelön valmistaminen on simppeliä kuin mikä. Ainekset sekoitetaan yhteen ja annetaan jäätelökoneen hurrauttaa niistä suussasulavaa tarjottavaa. Se on niin hyvää, että oli pakko rynnätä Stockmannille eräänä sunnuntaina viittä vaille kuusi juuri ennen sulkemisaikaa ja ostettava vihdoin se jäätelökone. Myyjä sanoi, että aika viime tipassa tulet ja minä totesin, että joo-o, missä on jäätelökone, vieläkö ehtii saada.

Kärsimättömyys karisi myyjän vinkatessa oikean koneen luo ja onnellisena poistuin kaupasta ison kassin kanssa. Jäähdytysosan jäätyessä 18-24 tuntia pakkasessa tutkin käyttöohjeet tarkasti, ja silti onnistuin tekemään jotain kummallista niin, että osa massasta jäätyi sen pakastettavan osan päälle.

Ensi kerraksi luen ohjeet uudestaan ja testaan, oliko kyseessä aloittelijan tuuri vai olenko sunnuntaileipuri tässä asiassa. Jogurttijäätelöstä en kuitenkaan aio luopua, joten hyvät neuvot ovat nyt kalliit. Niitä saa jättää kommenttilaatikkoon.

Sitruunajogurttijäätelö

4 dl maustamatonta ruokajogurttia
1 dl hienoa sokeria
2 dl kuohukermaa
1 pienikokoisen sitruunan raastettu kuori
Vajaan puolikkaan pienikokoisen sitruunan mehu

(Lue jäätelökoneen käyttöohjeet.)

Pese sitruuna huolella lämpimällä vedellä ja astianpesuaineella tai valitse puhtaampi luomusitruuna. Raasta sitruunan kuori raastimella niin, että mukaan ei tule kitkerää valkoista osaa vaan ainoastaan ihan pinnassa olevaa keltaista kuorta.

Sekoita ainekset keskenään ja maista massaa maustamisvaiheessa. Jos kaipaat lisää sitruunaa, laita mehua hieman enemmän. Kaada seos käynnissä olevaan jäätelökoneeseen. Anna koneen käydä noin 40 minuuttia.

Jogurttina käytin partaäijää. Sille on varmaan jokin oikeakin nimi, mutta turkkilaisesta paksusta jogurtista on kyse. Mitään liirumlaarumversiota en tällaiseen laittaisi.

3-1-0 -seuraleikki

2011-03-13T21:43:00.001+02:00

Olin perjantaina synttärijuhlissa, joissa oli aluksi luvalla sanoen kuivahko tunnelma. Kohteliasta, hieman hapuilevaa keskustelua, täydet valot ja odottava tunnelma. Jossakin vaiheessa isäntä totesi, että Rauna, sulla on varmaan jokin leikki. Olin vähän nuupahtaneen oloinen enkä ollut jaksanut aiemmin keksiä piristystä, mutta nyt velvollisuus kutsui.

Tätä seuraleikkiä on pelattu menestyksekkäästi muutamilla kutsuilla ja taas kävi, että naurettiin kaksinkerroin sekä selityksille (-Hippi -Aa, Gandhi!), arvauksille (Taivaalla oleva tyyppi. -Jumala? -Teräsmies? -Juri Gagarin?) että vähän myös pisteidenlaskijana toimineelle allekirjoittaneelle (-Arvatkaa, kuka voitti? Meidän joukkue! -No kas vain, kukas niitä pisteitä laski..).

Alla olevat säännöt saattavat vaikuttaa pitkältä sepostukselta, mutta peli on on helppo ja toimiva. Sekin jäyhä suomalainen mies, joka aluksi perjantaina väitti haluavansa pysyä katsojana, oli lopulta illan huippu.

Mukavinta on, jos kaikki tulevat peliin mukaan eli pelin aloittajan kannattaa käyttää kaikki suostuttelutaitonsa porukan innostamiseen. Joukkueiden nimet saavat myös mielellään olla hassuja ja pelin dynamiikka nopea. Kyse ei ole shakista, vaan seuraleikistä, jonka juju on yhteinen hauskuus.

3-1-0 -leikki

Tarvikkeet:
Pieniä paperilappuja
Kynä kaikille
Iso kulho
Ajanottolaite

Jokainen kirjoittaa pienille paperilapuille tunnettuja henkilöitä. Hahmot voivat olla sopimuksen mukaan suomalaisia ja kansainvälisiä, eläviä ja kuolleita, todellisia ja fiktiota. Yhdelle lapulle kirjoitetaan vain yksi henkilö. Lappuja on hyvä tuottaa paljon, joten jokaisen olisi hyvä kirjoittaa kahdeksisen lappua.

Kun laput on kirjoitettu, ne taitellaan ja laitetaan kulhoon. Ihmiset jakaantuvat joukkueisiin ja säännöt selitetään.

Jokainen joukkueen jäsen selittää omalle joukkueelleen henkilöitä jokaisella kierroksella ja vain oma joukkue saa arvata hahmoja minuutin ajan. Ajan umpeuduttua huudetaan "Aika!", minkä jälkeen muutkin joukkueet saavat arvata viimeisintä selitystä.

Pelissä on kolme kierrosta. Ensimmäisellä kierroksella lapussa oleva henkilö selitetään tasan kolmella sanalla, ei yhtään useammalla tai vähemmällä. Selittäjä saa selittää niin monta hahmoa kuin minuutin aikana ehtii ja jokaisesta oikein arvatusta tulee joukkueelle piste. Me teimme niin, että ensimmäisellä kierroksella tuli miinuspisteitä ohitetuista lapuista ja muilla kierroksilla ei, mutta tässä voi sopia tilanteen mukaan johdonmukaisemmankin tavan. Viimeisillä kierroksilla on joka tapauksessa pelin etenemisen ja yleisön hauskuuden kannalta eduksi, ettei miinuspisteitä jaeta.

Kun minuutti on kulunut, vuoro siirtyy seuraavan joukkueen jäsenelle ja selittäjä pitää äsken selitetyt lappuset vielä itsellään. Kun jokaisesta joukkueesta yksi on selittänyt, siirtyy vuoro ensimmäisen joukkueen toiselle selittäjälle. Vasta kun kaikki pelissä olevat ovat kerran selittäneet lappuja joukkueelleen kolmella sanalla, kaikki selitetyt laput kerätään yhteen ja laitetaan takaisin kulhoon.

Jos pelaajia on enemmän kuin 12, voidaan tehdä myös niin, että vain 1-2 selittää joka kierroksella, mutta peli toimii huomattavasti paremmin ja hauskemmin, jos kaikki osallistuvat ja mahdollisimman moni lappu selitetään ensimmäisellä kierroksella.

Toisella kierroksella henkilö selitetään tasan yhdellä sanalla ja kolmannella kierroksella nollalla eli pantomiimina. Yhdessä voi toki sopia, että ääntelyä saa esittäessä käyttää, mutta ei sanoja. Toisella ja kolmannella kierroksella on osin samoja henkilöitä lapussa, jotka on jo kuultu ja näin on tarkoituskin. Se helpottaa, mutta myös luo hauskoja tilanteita.

Siken valkosuklaakarpalokakku

2011-03-10T00:32:00.002+02:00

Nami Namasteessa maistoin taivaallista Sikke Sumarin leipomaa kakkua ja etsin reseptin käsiini nyt talven teehetkeä varten. Kaakku oli melko tuhtia ja joku rohmu meni vielä ottamaan aimo annoksen kermavaahtoa sen kanssa, mutta olipas hyvää.

Sokeria laittaisin ensi kerralla ohjetta hieman vähemmän toivoen samalla, etten sotke kemiallista reaktiota täysin päälaelleen. Valkosuklaa tuo kuitenkin makeutta jo itsessään. Kesällä maistamani kakku oli vielä kehittelyvaiheessa ja ehkä olin huumassa kuumasta kesäpäivästä, mutta se tuntui silloin hitusen keveämmältä.

Valkosuklaakarpalokakku

150 g voita
200 g valkosuklaata
N. 2 dl sokeria
3 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
3 dl kuivattuja karpaloita
Ripaus suolaa
Tomusokeria

Kermavaahtoa
Sitruunamelissaa

Vuoraa irtopohjavuoka (24 cm) leivinpaperilla. Sulata voi kattilassa, ja lisää siihen paloiteltu suklaa koko ajan sekoittaen. Lisää seokseen sokeri ja munat koko ajan vispaten. Taikinan alku näyttää ensin paakkuuntuvan, mutta munien lisäyksen jälkeen seos tasaantuu.

Lopuksi lisää jauhot, karpalot ja suola nopeasti sekoittaen. Kaada taikina vuorattuun vuokaan ja kypsennä uunissa 170 asteessa noin 30 minuuttia kunnes pinta on kullanruskea.

Sirottele päälle tomusokeria siivilän läpi. Tarjoa halutessasi kermavaahdon ja sitruunamelissan lehtien kera.

Caesarsalaatti sormiruokakoossa

2011-02-26T19:04:00.002+02:00

Näiden bileiden värikkäimmät tarjottavat taisivat olla caesarsalaattikupit. Viiriäisenmunia kuorimaan värvätty ystävä ei tätä ilolla muistele, oli ilmeisen vaikeaa ja aikaavievää irrottaa kuori siististi munista ja saada munat säilymään ehjinä. Kaukaa viisaana olin ostanut tupla-annoksen munia, mutta enpä silti arvannut hommaa näin haastavaksi.

Miten munat saisi pysymään ehjinä keltuaisen ollen vielä hohtavan oranssi ja samalla kuoret kepeästi irtoamaan?

Jälkiviisaana etsin netistä vastausta. Ainakin sain selville, että vanhemmat munat kuoriutuvat helpommin ja jäävedessä jäähtyneet munat on hyvä laittaa jääkaappiin kylmenemään. Lisäksi voisi kokeilla munien liottamista 12 tunnin ajan viinietikassa, jolloin kuori ulkoinen kuori liukenee ja ohuemman sisäkalvon voi poistaa ja huuhdella munat kylmällä vedellä. Munan paksummasta päästä voi puhkaista ilmataskun rikki ja vierittää sitä pöytää vasten, jolloin kuori irtoaa helpommin.

Munat keitettiin laittamalla ne veteen kattilaan ja heti, kun vesi alkoi kiehahtaa, laskettiin lämpö alas ja otettiin kattila pian pois liedeltä.

Muuten caesarkuppisiin tuli romainesalaattia, parmesanjuustoa lastuina, pekonia (fileeversio kaupan perusvalikoimasta) ja caesarkastiketta. Croustades-kuppiset olivat kaupan hyllyltä, minkä huomasi maussa. Kaunis ajatus ei pelannut hyvin yhteen, olisi pitänyt jaksaa rakentaa nämä itse My Party -kirjan reseptillä.

Cocktailkutsuille aika monista klassikkoannoksista saa helposti sorvattua syötävää pienentämällä alkuperäinen ruokalaji minikokoon. Blinien kohdalla on tosin koulukuntia siitä, onko se iso lätty se ainoa oikea koko, joten ehkä kyse ei ole lopulta pienentämisestä per se, mutta toimivaa sormien kera syötävää suupalaa blineistäkin saa.

Miniblinit tein hyväksi havaitsemallani tattarijauhorasian reseptillä. Se on siis perusblinitaikina, jonka paistoin normaalissa pannussa laittaen ruokalusikallisen taikinaa sopivin välein paistumaan. Yhdelle pannulle taisi mahtua kuusi, seitsemän kerrallaan.

Kun taikinaan ilmestyy ilmakuplia, on letut aika kääntää. Paistetut blinit voi pitää lämpiminä miedosti lämmitetyssä uunissa ja toimivat nämä jäähtyneinäkin.

Kokki Kolmosen vinkki blinien tarjoiluun: Punasipulin terävyyttä voi poistaa huuhtomalla pilkotut sipulit kiehautetulla vedellä, joka leikkaa pahimman kitkeryyden pois.

Blinien päälle nokare smetanaa, muikun mätiä ja punasipulia, ja voilá! Näppärää sormisyötävää juhliin.

Avuliaat miehet ja vitello tonnato

2011-02-21T03:30:00.009+02:00

Järjestin ystäväni kanssa cocktail-kutsut, joiden idea oli, että kukaan ei tunne kaikkia, ei edes molemmat isännät. Sisällä pakkasta paossa tarjottaisiin hyviä suupaloja (alimpana illan paras resepti), maukkaita drinkkejä ja hilpeää seuraa.

Alun perin tarkoitus oli, että vähintään toinen meistä tietäisi tulijat. Juhlat toimivat kuitenkin ideansa mukaisesti, ja eräskin mies saapui viiden meille tuntemattoman naisen seurassa. Vanhoja opiskelukavereita, tultiin juuri toisista juhlista -selitys ei tainnut vakuuttaa muita miehiä, jotka katselivat kaveria ihaillen.

Itse manasin hölmöyttäni, kun jostain syystä juhlien vilskeessä ja ehkä hieman jo väsyneenä menin puhelimessa sanomaan, että extravieraat ovat erittäin tervetulleita, mutta en ole ihan varma ruoan riittävyydestä. Sitä oli armeijalle! Onneksi seurue tuli juuri illallispöydästä, ei tarvinnut niin paljon nolostella outoa emännöimistäni. Drinkkejä ja hyvää seuraa heillekin tietenkin tarjottiin.

11 vinkkiä juhlien suunnitteluun

Jos haluat saada vieraat minglailemaan eli kuljeskelemaan seurueesta toiseen eikä jämähtämään paikoilleen, pidä esillä vähemmän tuoleja kuin vieraita ja hanki lautasiin lasin pidikkeet (omani olen joskus ostanut Stockalta, ei olleet kalliita).
Tuoleja tai sohvia on hyvä silti olla joitakin, sillä koko iltaa ei jaksa seistä.
Pehmennä valaistusta himmennetyillä valoilla ja kynttilöillä.
Rennon tunnelman luomiseksi valitse muutama yksityiskohta koristusta varten, mutta anna muuten tyylin olla simppeli. (Omat suosikkini olivat avustavien ystävien eri puolille, myös crosstraineriin, sirottelemat punaiset neilikat ja Anne Taintorin all I want is an umbrella in my drink -servetit.)
Jos lähetät kutsun nettipalvelun kautta, varmista, että vastaanottajat eivät tulkitse sitä roskapostiksi. Me käytimme evitea (tyylikkäämpi kuin Facebookin tapahtumakutsut), ja osalta meni ihan ohi, että kyse oli todellisesta kutsusta. Sähköposti- ja tekstarivarmistukset selvittivät onneksi asiaa.
Selvitä, olisiko kaupasta tai tukusta mahdollista saada joko kotiinkuljetusta tai tavaroiden keräämistä palveluna. Joissain kaupoissa tämä on vakiopalvelu, joissain voi neuvotella, jos summa on suurempi. Me hankimme kaikki tarvikkeet samana päivänä kaupasta (iso virhe, tiedettiin jo etukäteen) ja kaupan ovella tajusin, että näin olisi varmasti ollut mahdollista tehdä.
Google docs tai jokin vastaava voi toimia menun ja kauppalistan suunnittelussa apuna, jos suunnittelijat eivät ehdi tavata etukäteen.
Jos haluat vieraiden tuovan vain juotavaa, koska olet suunnitellut menun kokonaisuutena, kerro siitä kutsussa. Meillä tämä oli selvästi kirjoitettu, ja eri ruokavaliot oli otettu huomioon.
Innostu suunnittelusta, mutta karsi valmistettavien ruokien listaa reippaalla kädellä. Muutamat hyvin valmistetut ruoat on parempi setti kuin paljon hutaisten huhkittua.
Ole ystävällinen auttamaan tulleille kavereille, jotta he haluavat uudestaankin järjestää juhlat kanssasi. Tarjoa heille juotavaa ja syötävää, pidä fiilistä yllä ja soita kivaa musiikkia.
Kutsu avuliaita miehiä, jotka oma-aloitteisesti tiskaavat, valmistavat lisää drinkkejä, tuovat kukkia (voih) ja viihdyttävät vieraita.

Juhlien ehdoton hitti ruokapuolella oli italialainen klassikkoresepti vitello tonnato cocktailpalamuodossa. Reseptin löysin Lontoosta Books for Cooks -liikkeestä ostamastani australialaisen Pete Evansin My party - canapés and cocktails -kirjasta. Olisin ollut valmis ostamaan paikasta useammankin sormiruokakirjan, mutta myyjä sanoi, että tarvitset vain tuon.

Ja kirja onkin aivan upea! Nukkuisin sen kanssa kaikki yöt ellei se olisi kovakantinen.

Näistä tuli aika ronskeja cocktailpaloja. Perinteisestihän sormiruoan pitäisi olla parilla haukulla syötävä. Teimme kuitenkin nyt kompromissin, mutta ensi kerralla laittaisin vähän pienempiä paloja. Monet tulivat juhlissa erikseen kehumaan juuri näitä ja sanoivat, että ulkonäön perusteella ei arvannut, miten suurta herkkua leipäset ovat.

Leivät, lihan ja kastikkeen voi valmistaa etukäteen, mikä on kätevää juhlajärjestelyissä.

Vitello tonnatto à la Pete Evans
20 kpl

1 päivän vanha maalaisleipä*
400 g vasikan fileetä (voit käyttää myös kalkkunaa tai nautaa)
100 g purkkitonnikalaa oliiviöljyssä
8 rkl aiolia
3 tl suolattuja kapriksia
3 anjovista
1 rkl lehtipersiljaa
1 sitruuna
Vesikrassia koristeeksi
Kapriksia koristeeksi

Rapeat valkosipulit
4 valkosipulin kynttä
250 ml oliiviöljyä

Lämmitä uuni 160 asteeseen. Viipaloi leipä noin puolen sentin paloiksi ja asettele leivinpaperille päällystetylle pellille. Rimpsauta päälle oliiviöljyä ja suolaa. Paista noin viisi minuuttia tai kunnes leivät ovat kullanruskeita.
Vähennä uunin lämpöä 140 asteeseen.

Lämmitä paistinpannu ja paista öljytty vasikanfilee joka puolelta, kunnes pinta on ruskistunut. Laita liha pellille ja paista uunissa noin 10 minuuttia, kunnes liha on medium-kypsyistä. Ota uunista ja anna levätä 20 minuuttia saadaksesi kauniin leikkuupinnan (eli tällä ei ole tekemistä lihan mehukkuuden kanssa, samat nesteet sieltä valuu, leikkasi heti tai hetken päästä).

Viipaloi kuoritut valkosipulin kynnet ohuiksi siivuiksi. Paista öljyssä, kunnes sipulit muuttuvat kullanruskeiksi. Nosta pois öljystä reikäkauhalla tai lastalla, jossa on reikiä ja laita kuivumaan talouspaperin päälle.

Sekoita tonnikala, hienoksi leikatut anjovikset, hienonnettu persiljasilppu ja sitruunan kuori (varo, ettei mukaan tule kitkerää valkoista osaa). Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Leikkaa liha hieman vinottain ohuiksi paloiksi. Levitä leipäpalojen päälle tonnikalaseosta, vasikkaa ja koristele kapriksilla, sitruunamehulla maustetulla vesikrassilla ja rapeilla valkosipuleilla.

*Reseptissä pyydetään sourdough-leipää, jolle Viva ciabattan Aleksilla on mainio resepti.

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Essi Avellanin juhlavinkit

2011-02-11T20:30:00.001+02:00

Viime lauantain sykähdyttävässä blogitapaamisessa toista kertaa tapaamani Essin (ollaan jo etunimituttavia selkeästi, ainakin minun puoleltani) ensimmäinen vinkki hyviin juhliin ei yllätä ketään:

Samppanjaa tulee olla riittävästi koko ajan.

Toinen saattaa sen sijaan herättää enemmän ajatuksia: Enemmin hyvistä viinilaseista kuin huonoista huoltoasematasoisista kuohuviinilaseista.

Kuinkahan monta kertaa sitä onkaan aiemmin skoolaillut muovilaseilla viinilasien ollessa varattuna muille viinille? Saakohan Essiltä tällaista kurjaa menneisyyttä anteeksi?

Olen silti parantanut tapani ja nykyään juon ihan aidoista laseista. Silti huolestun tietenkin, ovatko nykyiset samppanjalasini sitten riittävän hyviä. Sorruin nimittäin kauneuden edessä ja hankin Villeroy & Bochia, joka on itselleni uutuus juomalasien suhteen enkä ottanut luotettavaa ja tuttua merkkiä.

Ja pieleen meni. Lasit on kuulemma suunniteltu enemmän design mielessä kuin juoman kannalta, parempi olisi ollut aiemmin suosimani kestävä Schott Zwiesel tai Riedel.

Kolmas suositus on, että samppanjaa kaadetaan ensin vähän ja sitten sitä tarjoillaan koko ajan laseihin lisää, jolloin juoma pysyy fressinä.

Essin mielestä on aika vähän sellaisia ruokia, jotka eivät sopisi samppanjalle. Sushi ja kaikki japanilaiset ruoat ankanmaksan ja hummeri thermidorin ohella ovat tunnetusti toimivia, mutta samppanjan sanansaattaja toteaa itse pitävänsä kylmäsavulohitartarista. "Savun maku komppaa kivasti paahteisuutta ja hapokkuus leikkaa lohen rasvaisuutta, mikä saa sen tuntumaan keveältä", Essi toteaa.

Kuva: Peero Lakanen

Samppanjatasting ja söpöilyn salat

2011-02-06T23:11:00.007+02:00

"Meni yli kahdentoista, olen pahoillani."

Essi Avellan aloitti lauantain ruokabloggaajien kutsutilaisuuden Hotelli Helkassa toteamalla, että koetetaan päästä maistamaan ensimmäistä samppanjaa ennen puoltapäivää. "Näinhän kaikkien lauantaiden tulisi alkaa."

Luento samppanjasta kiinnostaa kuitenkin niin, että aikataulusta lipsutaan.

Olen aiemmin osallistunut Essin vetämään viinitastingiin, ja olen iloinen, että nyt keskitytään hänen lempituotteeseensa. Samppanja on Essin mukaan kuluttajan kannalta helppo tuote. Suurin osa, 90 prosenttia, samppanjasta on non-vintagea (NV), joka ei kaipaa kypsytystä.

Kellarimestarit ovat sekoittelussa avainhenkilöitä, kun samppanjatalot haluavat varmistaa tasalaatuisen tuotteen vuodesta toiseen. Rypäleet - pinot noir, pinot meunier ja chardonnay - ostetaan koko samppanja-alueelta, mikä tekee ison tuotannon mahdolliseksi, sillä pullojen määrä ei riipu omasta viljelyalasta.

Vain erinomaisina satovuosina tehdään vuosikerta- eli vintagesamppanjaa, joka hyötyy kypsytyksestä. Essin mielestä Dom Perignon on nuorena melkein kuin mineraalivettä. "Ihmettelen niitä, jotka juo sitä neljän aikaan yökerhossa. Väittäisin, ettei voi olla hyvää."

Samppanjan alueella konservatiiviset tavat ovat vielä näkyvissä. Essi kertoo Master of Wine -lopputyötään varten havittelemiensa tietojen saannin olleen välillä vaivalloista. Taittinger-talon vanha herra suhtautui aluksi nuivasti ja kehotti lopulta Essiä keskittymään vain kirjoittamiseen, kun he keskittyisivät viinin tekemiseen.

Sali räjähtää nauruun, kun Essi kertoo pohtineensa, pitäisikö lähteä kävelemään, mutta todenneensa, että nyt ei auta kuin söpöily.

En voi kuin ihailla luontevaa esiintymistaitoista ammattilaista, joka ei suhtaudu itseensä turhan juhlallisesti. Lisäpojoja tulee julmetun upeista korkkareista, joita käymme toisen ruokabloggaajan kanssa luvan kera kuvaamassa. "Miehet ei ehkä kehtais pyytää samaa".

Puolen päivän samppanjapruuvin jälkeen siirrytään lounaalta kokkaamaan Helkan reseptien pohjalta. Varsinaiseen ruokareality-henkeen ampaisemme hakemaan sivupöydältä tarvikkeet. Ilman tilassa ollutta vesipistettä ja kahdella keittoliedellä pärjää kokoustilaan rakennetuissa kuudessa "keittiössä" melko kelvollisesti. Luovat ratkaisut ovat tarpeen esimerkiksi vesihauteen kasaamisessa.

Tunnelma on aika pian katossa, sillä ruokabloggaajat eivät tosiaankaan ole nuivaa porukkaa. Tämä käy pian ilmi myös Essi Avellanille, joka on jäänyt kanssamme kokkaamaan. Pohdimme Sillä Sipulin Merituulin kanssa etukäteen, onko samppanjatastingin sijoittaminen lounasta ennen ollut järjestäjien taktinen veto jään rikkomiseksi. "Ne ei selkeästi tunne meitä".

Ruoat tulee valmiiksi 1,5 tuntia etuajassa. Liekö kyse taidoistamme vai viimeistelyn puutteesta... Helkan keittiössä kaikki ruoat kuitenkin yhdistetään (ja ei, Jukka, ei keskenään, vaan eri keittiöporukoiden tekemät samat lajit toisiinsa), joten esillepano ja tarjoilu jää ravintolan vastuulle.

Omat suosikkini ovat rosmariinisorbet ja siikaceviche, jotka valmistin viiden hengen joukkueessamme, sekä hienonvärinen punaherukkajäädyke ja pääruoan Votkinin peuramakkara. Ravintolan valmistama pääruokaporo on mureaa, mutta jänteitä on hieman liikaa. Hewitson Baby Bush Mourvèdre komppaa poroa mainiosti täyteläisyydellään.

Jälkiruokaa on aivan liikaa ja liian moneen makuun. Napa paukkuu, kun bloggaajat yrittävät, mutta monelle lautaselle jää herkkuja. Keskittyminen pelkkään punaherukkajäädykkeeseen olisi riittänyt, mutta olen onnellinen myös mansikkasorbetin mausta. Ilahduttavaa on, että nälkäinen kanssabloggaaja (nainen) saa pyydettyään söpösti lisää jotakin suolaista toisen kunnon poroannoksen. Ei jäänyt nälkä, ei. Ilta päättyy onnellisesti Helkan hellään huomaan leveään sänkyyn nukahtaen.

Muita kuvia ja kirjoituksia upeasta päivästä löytyy ainakin Kulinaarimurulasta, Pumpkin Jamilta ja Sillä Sipulista.

Aamupörrön unelma

2011-01-27T19:06:00.002+02:00

Rakastan sitä, että saan aamiaisen vuoteeseen. Vankka, iso tarjotin ja jämäkkä patja ovat menestyksen avaimet, sillä teen kastelemat lakanat tai muruset sängyssä eivät ole mikään hehkeä aloitus päivälle. Tästäkin syystä aamiainen vuoteessa on aika ylellistä puuhaa kotioloissa, mutta matkalla voi aamusta tehdä juhlaa seurassa tai ihan itsekseenkin.

Tukholmassa ruksasinkin hotellihuoneen ovenripaan ennen kello 04 laitettavaan rasti ruutuun -lappuseen melkein kaiken mahdollisen ja nautin rauhasta omassa sängyssä lehteä lukien. Pieni lisähinta siitä tuli, kun normiaamiainen ravintolassa olisi kuulunut hintaan, mutta oli se sen arvoista. Ei tarvinnut välittää aamupörröstä ennen ensimmäisen teekupin nauttimista.

Punavalkoinen aamiaismysli

2011-01-23T10:00:00.002+02:00

Tällaisin eväin valmistin mysliä lahjaksi sisaruksille ja omaan aamiaispurkkiin. En ole aiemmin ollut mysli-ihminen, mutta tähän jäin koukkuun. Helppoa, herkullista eikä ole lisättyä sokeria.

Inspiraatiota mysliin hain netistä (muun muassa Quinoaa-blogista, jolta löytyy myös gluteeniton vaihtoehto) ja jostain lehdestä, mutta lopulta yhdistelin niitä aineksia, joista itse ilahduin.

Ei siis ole niin nöpönuukaa, mitä pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä tai marjoja sinne heittelee, kunhan itse tykkää. Määrätkään eivät ole kovin tarkkoja, vaan voi mennä sen mukaan, mitä sattuu olemaan.

Pähkinätkin voisi paahtaa hiutaleiden kera. Tämä on aika joviaalia toimintaa. Itse paahdoin pähkinät ekalla kerralla, toisella jätin väliin. Ei se niin suuresti kokonaiselämykseen vaikuttanut.

Punavalkoinen mysli

10 dl luomukaurahiutaleita
1 dl oliiviöljyä
3 rkl hunajaa
1 dl pistaasinsydämiä (suolaamattomia)
1 dl cashew-pähkinöitä (suolaamattomia)
1 dl pellavansiemeniä
1 dl kookoslastuja
1 dl kuivattua omenaa pieninä paloina
1 dl kuivattuja karpaloita
1 dl kuivattuja mansikoita
1 dl pienikokoisia cacao nibsejä

Lämmitä öljy ja hunaja paksupohjaisessa kattilassa, mutta ei kiehauta. Sekoita kaurahiutaleet seokseen ja levitä leivinpaperin päälle pellille. Paahda noin 15 minuuttia uunin keskiosassa 175 asteessa ja kääntele välillä, jotta hiutaleet eivät pala. Anna jäähtyä.

Sekoita ainekset isossa kulhossa ja säilytä ilmatiiviissä astiassa. Nauti luomumaidon tai maustamattoman jogurtin kanssa.

Kuvassa olevaan ensimmäiseen versioon laitoin myös kuivattuja mustikoita ja aprikooseja, mutta totesin, että pidän näistä enemmän ja hedelmien osuus kohosi aika suureksi. Jätin siis toisesta versiosta suosiolla pois.

Muruseni

2011-01-21T22:22:00.004+02:00

Olin odottanut iltaa ravintola Murussa siitä asti, kun kuulin, että se avataan. Joulukuuksi ei iltaa tahtonut saada varattua isommalle porukalle ja haluttuina iltoina. Onni onnettomuudessa oli se, että pikkujouluja siirrettiin tammikuulle ja upea, mutta jo moneen kertaan koettu Farang sai jäädä suunnitelmista pois, koska nyt Murussa oli tilaa.

Ilta alkoi loistokkaasti maistuvalla cavalla, mutta loppu veti pidemmän korren.

Jälkiruoka oli parempaa kuin pitkään aikaan moni muu, kirnupiimäpannacotta litsisorbetilla ja lakkaliemellä. Sitä kyyditti moscato d'asti, jota tarjoilija myi meille sanoilla "tästä tulee hyvä mieli, ei tätä voi muuten kuvailla". Ja mehän ostimme.

Meitä oli kahdeksan, joten saimme menussa luottaa Murun poikien valintaan. Ajatus ikään kuin kylään tulemisesta toteutui paremmin kuin monessa muussa pienessä paikassa, vaikka ravintolassa sitä silti tiesi istuvansa.

Eri ruokavaliot otettiin sujuvasti lennosta vastaan. En ollut varausta tehdessä huomannut, että olisi kannattanut/pitänyt ison seurueen osalta ilmoittaa ne etukäteen.

Kala-allergikko sai lämpimän briossin, Kitkan muikun ja mätimoussen sijaan kylmäsavustettua ankanrintaa, katalonianviikunaa ja marinoitua kivipiirasalaattia. Lihattomalle tuli kelpo kalapääruoka ja muutkin pikkuvaatimuksemme otettiin huomioon niin, ettei tuntenut ollenkaan aiheuttavansa vaivaa toisin kuin monessa muussa kolossa.

Murean pääruokaporon kanssa nautimme biodynaamista betonimyllyssä kypsytettyä punaista. Viinin katajanmarjainen maku natsasi riistan kanssa oivasti. Joku muu otti viinin nimen talteen ja kirjoittaa sen luonnollisesti illan muistioon, mutta kuulemma viiniä löytää ainakin Helsingissä Arkadiankadun Alkosta kysymällä ranskalaista etanaviiniä.

Välijuusto oli maistuva pala, vaikka ei nyt taivaisiin vienytkään.

Jos jotain parannettavaa koettaisi keksiä, se olisi se, että lisää vettä sai pariin otteeseen kuikuilla. Palvelu oli kuitenkin niin lämpöisää ja muuten sujuvaa, että ei se kovasti siinä tilanteessa haitannut. Liemessä-Jennin tapaan minunkin on vaikea löytää kovin monta kriittistä kohtaa.

Tämä ravintola teki minuun etukäteen suuren vaikutuksen lämpimällä puhelinkäyttäytymisellään, ja se on jo jotain. Arkikieleeni kun ei muutenkaan kuulu sana puhelinkäyttäytyminen, mutta tässä yhteydessä ei voi muuta virkata.

Tänne olisi kiva mennä treffeille.

Lahjakilpailu

2011-01-18T22:44:00.002+02:00

Se ei ole pelkkä lahja! Se on sekä lahja, ohjelma että muisto! Se on - no, ei nyt Kinder, mutta mainio lahjaidea, jos kotoa löytyy jo kaikenlaista ja kavereiden kotoa löytyy oletettavasti jotain itseä koskettavaa.

Eräs kolmekymppisensä ja pari tutkintoaan yhteen juhlaan niputtanut ystävä pyysi kutsussa näin:

"Lahjojen sijaan toivon teiltä pieniä tarinoita ja kuvia vuosien varrelta. Parhaat palkitaan ja imartelevimmat jopa julkaistaan.

Katerogiat ovat:
- paras kuva
- paras anekdootti yhteisistä edesottamuksista (ei maksimipituutta)
- paras muisto (tekstarimitassa)
- paras runo (jotakin samantapaista, mutta hilpeämpää kuin Audenin Funeral Blues Neljästä häistä ja hautajaisista)"

Minä lähetin runon ja kuvan. Molemmat pääsivät esille, runo myös siksi, että se oli ainoa lajiaan. "Lahjaideasta" hyötyivät myös eri kaveripiireistä tulleet vieraat, jotka tunsivat synttärisankarin kovin eri konteksteista. Tuotoksia vastaanotti toinen ystävä, joka piti huolen siitä, että myös ne hupaisimmat jutut pääsivät kuvakoosteeseen mukaan.

Salaatti tarjoiltiin ovelasti (puhtaasta) paperikassista. Idea, jonka voisi muistaa laittaa kierrätykseen jossain omissa juhlissa.

Kampasimpukoita uutena vuotena

2011-01-04T02:15:00.001+02:00

Uuden vuoden bileet olivat varsin onnistunut pakkaus. Alkuun söimme kuuteen pekkaan illallisen, jonka suunnittelusta vastasin 2/3 osuudella. Tai näin ainakin oli tarkoitus. Illallisen jälkeen kello 20.30 ovet avautuivat muille. Ei nyt ihan koko kaupungille, mutta parinkymmenen paremmalle puolelle taidettiin päästä.

Tapahtumapaikkana toimi ystäväni asunto, joka sijaitsee kätevästi kantakaupungissa, on sopivan kokoinen ja kaunis. Isäntä pitää siivouksesta ja tiskaamisesta, ja meillä on aikalailla samanlainen ote juhlien emännöintiin. Eräs ystävä sanoikin, että nyt olen löytänyt hyvän porukan ja aina kun me järjestetään juhla, hän peruuttaa kaiken muun.

Alun perin sovittiin, että ei stressiä, ei suunnittelua, kutsutaan ihmisiä, kaikki tuo jotain, ja ihmisillä on hauskaa. Joulun ja edellisten juhlien jälkeen kukaan ei jaksanut innostua suuremmasta suunnittelusta, ja asunnon haltijalle sopi hyvin, että kaikki neljä ydinporukasta kutsuvat keitä haluavat.

Pieni stressinpoikanen ehti silti syntyä illallisjärjestelyjen venyessä hieman, ja isäntä improvisoi minun suhatessa taksilla helpomman ja vähemmän sorminäppäryyttä vaatineen pääruoan kalasta.

Alkuruoaksi oli kampasimpukoita kirpeässä tomaattihillokkeessa. Se vaikutti maistuvan, mutta itse tarkistin alla olevaan reseptiin sokerin määrää vähän alemmas. Luumutomaatteja ei saatu, joten kirsikkatomaatit jäivät kuorimatta, mutta ohje toimi näinkin.

Varsinaisista juhlista mieleen jäi hyvät ihmiset, samppanjapullojen poksahtelut, sikarinpoltto ja rento soljuilu tilanteesta toiseen. Itse päätin tällä kertaa mennä siitä, missä aita on tosi matalalla (jotkut ihanat toivat mätihyydykettä ja mutakakkua) ja hankin kuohuvan lisäksi Pappagallon valkosuklaajäätelöä, josta auliisti kerroin lähes kaikille, mutta lopulta unohdin tarjota sitä kellekään.

Jääköön siis seuraaviin kemuihin.

Kampasimpukat kirpeällä tomaattihillokkeella

2-3 kampasimpukkaa/syöjä
500-600 g luumutomaatteja (tai kirsikkatomaatteja)
Noin puolikas nippu kevätsipuleita
0,5 dl etikkaa
0,75 dl sokeria
Krutonkeja
Suolaa
Mustapippuria
Inkiväärijauhetta

Kalttaa tomaatit ja paloittele pieniksi. Laita kattilaan pilkottujen sipulien kanssa ja mittaa sekaan etikka ja sokeri. Mausta vastarouhitulla suolalla ja pippurilla. Anna kiehua rauhassa liedellä. Maista ja tarkista mausteet.

Juuri ennen ruokailua paista talouspaperilla kuivatut kampasimpukat kuumalla pannulla nopeasti toiselta puolelta. Jos simpukoita paistaa liian pitkään, ne sitkistyvät. Mausta hennosti inkiväärillä. Aseta lautaselle tomaattihilloketta, muutama kampasimpukka ja krutonkeja.

Häät ja uusi rakkaus

2010-10-27T13:47:00.006+03:00

Vintage-korvakorut ensi kesän häihin! Kuvaa en vielä halua laittaa, koska puku ja asusteet saavat olla yllätys vieraille.

(Hääpostauksia vierastavat voivat hetkeksi peittää korvansa, sillä nyt on tarve avautua häävalmisteluista. Blogi ei silti taivu pelkkään häätilitykseen jatkossa, joten kädet voi kohta vapauttaa.)

Makeat 50-luvun korut hankin Lontoosta syyslomalla vielä reiättömiin korviini. Hinta tosin oli Portobello roadin liikkeessä suolainen, mutta korut ihastuttivat heti ja rakkautta niihin ei ollenkaan laimenna se, että ne ovat yli puolivuosisataa vanhat.

Tinkasin hintaa hieman alemmas niin kuin kunnon tyttö matkalla tekee vaikka kielellä, jota ei osaa. Englantia siis kas vain osaan, mutta hyvin lähti grammofoninkin hinta viime kesänä italialaisella torilla alas pelkällä elekielellä. Grammofonin roolia häissä vielä arvuutellaan. Saattaa olla hankala kuljettaa paikan päälle, mutta näyttävä se tilassa olisi.

Häihin olemme hankkineet valokuvaajan täältä. Oikeastaan toinen kuvaaja oli jo sovittuna ja lasku siitä saatu, mutta vaihdoimme, sillä haluamme useita kuvia, ja ne digikuvina ja kaikilla oikeuksilla. Perinteisempi paikallinen liike olisi laskuttanut jokaisen 30 kuvan erän siirrosta tikulle tai dvd:lle 5-20 euroa. Lisäksi saimme nyt kuvaajan, johon on side veljeni kautta.

Luottoa lisää se, että veljen häiden kuvat onnistuivat hyvin, ja kuvaaja tuntui ymmärtävän ja jaksavan kuunnella toiveitamme puhelimitse jo tässä vaiheessa. Hän pyysi etsimään inspiraatiokuvia siitä, millaista tyyliä kuvilta haemme, mistä pidin.

Häävalmistelujen huippu taitaa silti olla syyskuussa kahden kaason kanssa pidetty hääpukukierros. Kierros tosin on ehkä liioiteltu sana, sillä kävimme kahdessa liikkeessä kokeilemassa. Liika on liikaa, häidenkin suunnittelussa.

Puvun laittaminen päälle toi häiden lähestymiseen realistisemman tunnun. Jaiks ja jee. Olin myös yllättynyt siitä, että heti näki, millainen malli minulle sopii. Puvun ompelee Lontoossa koulutettu ystäväni, jolla on Töölössä oma ateljee ja jonka ammattimaiseen laatuun luotan.

Puvun ideakin alkaa olla valmis. Nyt vain odotan, että syksyllä alkanut treenikausi näkyy vielä paremmin. Personal trainer on toiveikas, mutta tiukka eli ei auta selitellä lipsumista. Treenaaja taas on innostunut, mutta aivan liian epäsäännöllistä rytmiä elävä. Paha yhtälö, mutta ehkä voitettavissa.

Lontoo 156 tunnissa

2010-10-25T11:30:00.004+03:00

Notting hilliä ja majapaikkani lähellä ollutta Clapham Junctionia mainostettiin molempia foodien mekkana. Sehän sopi hyvin. Notting hillissä kävin torin ja kirjakaupan lisäksi ensimmäisessä Ottolenghissa yhteispöydässä nauttimassa kasvislounasta ja nappaamassa mukaan suloisennäköisiä leivonnaisia isäntäparin juhlintaa varten.

Vieressä istunutta naista huvitti kovasti, kun otin annoksesta kuvan. "Etkö muuten muista, mitä olet syönyt?". Bee me'stä hain frozen yogurtin jälkiruoaksi.

Lähistöllä oli myös kirjastaan tunnettu Hummingbird Bakery, jonka red velvet cupcakea oli maistettava. Hyvää.

Tate Modernissa kävin katsomassa Gauguinia, johon muuten kannattaa ostaa liput netistä ennakkoon sekä Freeze Art Fairissa. 150 maailman parhaan gallerian esitellessä huikean määrän nykytaidetta olin tyytyväinen, että olimme käyneet Hummus brossa syömässä hyvät annokset.

Tästä paikasta olin lukenut jo muutama vuosi sitten varmaankin Mondosta. Kaikesta näki, että tarjolla oli lupauksen mukaan tuoretta ja itsetehtyä. Juomapuolella oli tavallista innostavampi alkoholiton lista, jolta löytyi muun muassa itsetehtyä minttu-inkiväärilemonaadia.

Clapham Junctionissa ehdin käydä Jamie Oliverin Recipease -kaupassa, josta mukaan tarttui isot aakkospiparimuotit, jotka nettisivuilla ovat nähtävästi lasten osastolla, ja kuvia kokkikoulusta. Pastakurssia veti tyyliltään ilmetty Jamie Oliverin verisukulainen. Kaupalta olisi voinut odottaa hieman enemmän, aika tavallinen deli täynnä Oliver-tavaraa kokkikoulua lukuunottamatta.

Vielä muutamista herkuista jää kerrottavaa viimeiseen Lontoo-postaukseen. Siitä huomaa, etten - kappas kappas - ole ainoa, joka on kaupungissa käynyt.

Syysloman kirjasaldon helmi: nuoltava alkupalatapetti

2010-10-23T10:15:00.001+03:00

Olin edellisen kerran Lontoossa neljä tuntia jouluaattona 1999. Tämä oli myös toistaiseksi ainoa reissuni sinne, kunnes viime viikolla pakkasin kimpsuni ja matkustin syyslomalle. Olen matkustanut aika paljon, mutta jostain syystä Lontoo oli vielä kunnolla näkemättä.

Ja mikä moka se onkaan ollut! Kaupunki on mahtava ja nykyään vielä suoranainen kulinaarinen keidas. Rahat menivät tällä kertaa muuhun kuin Fat Duckissa ruokailuun, mutta lohdutukseksi ostin itselleni kiinnostavasta Waitrose-ruokakaupasta Heston Blumenthalin uuden juhlateemakirjan Heston's Fantastical Feasts.

Suosikkiteemani kirjassa taitaa olla suklaatehdas, ja juhlissa olisi tietenkin nuoltava tapetti alkupalana. Kirjassa annetaan resepti nakkitapetille, mutta Heston kertoo kokeilleensa myös ananasta, omenaa, katkarapucocktailia ja Warholin tyyliin Campbellin tomaattikeittoa. Juusto ei kuitenkaan kuulemma toimi.

Matkan aikana ehdin ostaa neljä tiiliskiven verran painavaa kirjaa, joista kaksi oli Books for Cooks -liikkeestä Notting hillistä. Samannimisen elokuvan nähneille on vastapäätä filmissä ollut matkakirjakauppa samaisessa kuosissa, mutta ilman Hugh Grantia.

Kirjathan saisi tietenkin netistä, mutta miten hauskaa se sitten olisi. Varsinainen syy käydä Books for cooksissa kirjojen selailun lisäksi on palvelu, joka oli loistavaa. Ilman liikkeen myyjää olisin ostanut aivan väärät kirjat. Nyt kävelin onnellisena ulos lokakuussa julkaistun australialaisen My Party - Canapes and Cocktails -kirjan kanssa, johon olen niin ihastunut, että melkein otan sen iltaisin sänkyyni.

Kolmas hankinta oli Chez Jasunkin mainostama Food from Plenty. Neljäs oli Yotam Ottolenghin uusi kirja Plenty (see the pattern), jonka sain kahvilasta signeerattuna. Virkistävää on, että Ottolenghi (tai hänen sihteerinsä) vastaa omalla nimellään sivuilleen tulevaan palautteeseen.

Nyt on vain yksi pulma. Mistä valita eka resepti kokeiluun?

Että hyvää joulua vaan

2010-08-20T11:45:00.000+03:00

Joidenkin mielestä tämä on jouluruokaa. Ja tottakai menin tarjoamaan tätä kesällä sellaiselle henkilölle, tarkemmin sanottuna tanskalaiselle.

Tiedän, että ankkaa syödään Tanskassa jouluna, olen itsekin syönyt, mutta en ajatellut assosiaation olevan niin voimakas. Keskityin vain siihen, että se on hyvää ja sitä oli saatavilla. Ehkä en kuitenkaan olisi tarjonnut kinkkua suomalaisille kavereille juhannuksena. Tästä kun keskusteltiin, Peter totesi, että Tanskassa vain köyhät syö kinkkua.

Tultiin sisälle ja sytytettiin kynttilät, koska oli pimeää ja erehdyin kysymään Lontoossa tällä hetkellä työskentelevältä ystävältä, missä he aikovat viettää tämän joulun. Samassa tajusin, ettei tätä j-sanaa ehkä saa vielä lausua. "Ei haittaa, olosuhteet ovat jo täällä." Niin.

Aperitiivi sen sijaan oli kesäinen, myrskyä edeltäneen kostean lämmön keskellä mainio aikuisten mehujää lorauksella rommia.

Ankanrintaa olen viime aikoina kypsentänyt Nellen vinkkaamana Jyrki Sukulan ohjeilla. Lisukkeena toimivat perunat ja ex tempore vihanneshöystö.

Saippua-asetelma Sorrentosta

2010-08-19T08:00:00.001+03:00

Toin Italian tuliaisina aidoista sitruunoista tuoksunsa ja värinsä saavia saippuoita, joista yksi pääsi sileiden kivien päälle lepäämään. Näin vesi ei pääse sitä lilluttamaan ja vieraat saivat arkisaippuaa viehkomman tervehdyksen kylpyhuoneeseen. Vinkki oli jostain diy-tyyppisestä kirjasta. Ei ollut kovin vaikeaa tehdä itse.

Rooma, Sorrento, Capri, Amalfin rannikko... en kaipaa teitä enää liikaa, mutta jotain kuvakoostetta kesä-Italian herkuista on varmaan vielä tulossa blogiinkin, lämmittämään viileämmällä ilmalla.

Ja kun nyt puhutaan saippuasta, muistan samalla Saipuan. Tällainen menukortti teki jostain syystä vaikutuksen. Ehkä häihin? Kukka-asetelmat on huikeita, mutta selkeä ei ei meille. Jotenkin liikaa, mutta noissa häissä sopivat ja teksti oli kiva.

Pikkukeskiviikon piknikbileet

2010-08-15T19:05:00.001+03:00

Ihana Inari täytti 30 vuotta. Heti juhlien aluksi Inari söi taktisesti kakusta kolmosen pois. Totuutta ei kuitenkaan kannata pelätä. Tervetuloa kolmenkympin paremmalle puolelle!

Juhlat syntyivät lopulta melko lyhyellä varoitusajalla ja siitä huolimatta ainakin 40 vierasta halusi paikalle. Tarjottavina oli kakun lisäksi suolaista piirakkaa, pastasalaattia, viinirypäleitä, viiniä ja emännän leipomaa leipää. Loput herkut ja erityisesti kuohuviini kulkeutuivat puistopiknikjuhliin vieraiden käsissä. Oli niin hyvät bileet, ettei maltettu lopettaa ennen kahta, vaikka aika moni meni töihin seuraavana päivänä ja alkoi tulla vilu.

Oma panokseni oli ohjelmanumero ja suklaajuustokakkubrowniet, joiden reseptin kirjaan suomeksi blogiin jahka jaksan sen kääntää. Alkuperäinen resepti on David Lebovitzin, Pariisissa asuvan amerikkalaisen ruokabloggaajan ja jälkiruokakokin, jonka pisteet nousivat silmissäni kymppiin ostettuani hänen suosituksestaan kesälomalla Italiasta sisilialaista pistaasitahnaa.

Mahtavista kolmekymppisistä puheen ollen, katsokaa tämä kuvasarja (blogi on muutenkin huippu). Skumppa-amme voisi olla hankinnan tai jostain lainauksen arvoinen aurinkoisille kesäpäiville.

Lahjaruusuke kartasta tai lehdestä

2010-08-03T17:15:00.001+03:00

Jos olisin kuin pieni japanilainen tyttö, olisin oitis väkertelemässä tällaista tämän kesän häälahjojen päälle. Nyt täytyy vielä harkita. Ei ole edes häälahja ostettuna, mutta onneksi on vielä hetki aikaa.

On pieni hankaluus keksiä lahjaa ihmisille, joiden tyyli ei ole minulle erityisen selkeä ja jotka eivät halua liiaksi vihjaista, mitä haluavat. Raha tuntuu turhan kolkolta läheisille, mutta ei ole kiva antaa jotain, mikä päätyy komeron nurkkaan. Ehkä lahjakortti voisi toimia, mutta mihin?

Eetin hunajaa

2010-07-31T16:24:00.000+03:00

Entisen mökkimme naapurissa asusti Hunaja-Esko, jolta hankittiin tarvittaessa purkki aamiaispöytään. Hunaja-Eskon nimi on jäänyt elämään, vaikka mehiläisten pito loppuikin vuosia sitten. Tämä taitaa olla makein lempinimi, johon olen törmännyt.

Koska Eskolta ei enää hunajaa saa, on täytynyt kurkottaa toiselle puolelle lahtea, josta saan perheenjäseneltä Haapsalusta tuotua hunajaa. Siellä mökkinaapuri Eetille pitää viedä oma purkki mukanaan, jos hinajaa haluaa. Jos ei ole purkkia mukana, Eeti ihmettelee, missä purkki. On siis paras hankkia purkki tai oikeastaan useampikin, sillä se on käsittämättömän hyvää tavaraa.

Ensimmäisellä kerralla sain yhden ison purkin kultaista, juoksevaa hunajaa tuliaisiksi. Toisella kerralla tuli taas yksi ja kolmannella onneksi jo kolme purkkia. Voiko olla parempaa tuliaislahjaa? Hyvää laatua lämmöllä. Ei lahjojen tarvitse olla kalliita. Minua tässä sykähdytti eniten se, että toinen tiesi ilahduttavansa juuri tällä tavalla.

Eräältä kesämökkireissulta palatessa ostin paikallista hunajaa kotiin viemisiksi. Purkissa oli tuottajan nimi ja kännykän numero. Otin tilanteesta vaarin. Koska en ollut juuri silloin lisähunajan tarpeessa, laitoin vain viestin "Kiitos herkullisesta hunajasta". Ajatus suorasta kommunikaatiosta ruoan tuottajan kanssa on kaupunkilaiselle kiehtova ja ehkä valmistajakin arvostaa palautetta.

Teekannukukka-asetelma

2010-07-29T10:55:00.001+03:00

Joskus kukat saa näin näppärästi (ja halvasti, siis edullisesti) esille. Ei vaadi useita kukkia, vain kivan teekannun, muutamia irtokukkia ja lehtiä, joitakin kirjoja ja hieman pelisilmää asettelussa. Omat kesäpuuhani keskittyvät tosin juuri nyt enemmänkin niiden kirjojen lukemiseen. Suosittelen Muriel Barberyn The Gourmet'ta, jos Siilin eleganssi on jo tuttu. 48 tunnin sisällä kuoleva keittiömestari yrittää tavoittaa elämänsä makua mieleensä. Älä lue nälkäisenä.

Spontaanit kuhabileet

2010-07-27T17:25:00.000+03:00

Olin kerran Loisteessa syömässä hyvää kalaruokaa, kun sain tekstiviestin. Tämä oli jo toinen kutsu spontaaneihin kuhabileisiin, ja halusin paikalle, vaikka olin juuri syönyt kalaa.

Kaverini äidillä on toisinaan tapana aamuvarhaisella nostaa verkot Länsi-Suomen rannikolla, perata ja fileoida kalat ja lähettää Matkahuollon matkassa terveisiä tyttärelleen. Tällä kertaa oli luvassa 35 tuoretta kuhafilettä.

Kokoonnuimme siis sekalaisella ja hyvin avoimella kutsulla noin kahden tunnin päästä siitä, kun viesti oli saapunut. Paikalle tuli ehkä kymmenen ihmistä. Rento emäntä tarjoili makoisaa paistettua kuhaa, perunoita, salaattia, oliiveja ja halloumia. Ja tietenkin juotiin paljon valkoviiniä. Vieläkin tulee mahtava olo, kun mietin tätä.

Spontaaneissa juhlissa on usein rennoin tunnelma. Olisi hauska järjestää sellaiset itse joskus, mikä ehkä edellyttää ahkerampaa päivittäin siivousta ja uusia ystäviä, sillä kaikilla tuntuu olevan niin aikataulutettu elämä. Muistan viime kerran saaneeni yllätysvieraan noin 10 vuotta sitten, ja jo silloin se tuntui virkistävän erikoiselta.

Tanskassa eräällä ihastuttavalla saarella, josta äsken sain siellä matkalla olleelta ystävältä postikortin, järjestetään kerran kesässä juhlat. Juhlien päivän ratkaisee vain hyvä sää ja fiilis.

Kun juhlat on päätetty pitää, kiertää kylää henkilöauto, jonka katolla olevasta megafonista kuulutetaan illalla olevista juhlista. Juhlat järjestävällä yhdistyksellä on pöydät ja penkit, paikan päällä myydään juotavaa ja jokainen tuo omat ruokansa. Vai mahtoiko olla toisinpäin.

Ohjelmassa on ainakin musiikkia, mutta yhtä hyvin se voi olla vastakkaiselta niemeltä järjestetty ilotulitusesitys mestaruuskisoissa toiseksi (ja Tivolin ilotulitusmestarin lyöneelle) tulleen kaverin järjestämänä. Mikäli hän ei ole nukkunut pommiin.

Herkkuaamiainen

2010-07-25T12:15:00.000+03:00

Kesällä ei oikein voi käsittää sitä onnea, kun saa syödä tuoreita marjoja. Tätä helppoa, nopeaa herkkuaamiaista on tarjottu tänä kesänä vieraille, juhannusjuhlijoille ja itselle usein eikä edelleenkään kyllästytä.

Kulhoon vain paksua maustamatonta jogurttia, mustikoita, mansikoita, kuorittuja pistaaseja ja pieni liraus vaahterasiirappia. Vaihtoehtoisesti juoksevaa hunajaa. Mukaan voi tietenkin laittaa mitä tahansa marjoja ja hedelmiä, mitä esillä sattuu olemaan.

Helppoa hummusta yöpiknikillä

2010-07-21T00:10:00.002+03:00

Nimipäivissäni on kyse aika rennoista juhlista ja koska nimipäivä on lähinnä tekosyy juhlia, ei lahjoja saa tuoda. Tarjottavat yrittävät myös olla rentoja, ja mukana on aina kuohuvaa ja mansikkaa.

Tällä kertaa mansikkaa ei laitettu jälkiruokaan vaan halloumisalaattiin, ja kakuksi pääsi kirsikkahimossani Schwartzwaldin kakku Maailman ihanimmat leivonnaiset -kirjasta. Resepti ei osoittautunut oikein maininnan arvoiseksi.

Alkunaposteltavaksi valikoitui Hanna Jensenin blogista bongatut dippivihannekset koverretusta kaalista tarjotun omatekoisen hummuksen kera. Helpon hummuksen ohje on Gordon Ramsaynin vaimolta (eikö olekin hyvä tapa esitellä ihminen) Tana Ramsaylta ehdottomasta suosikkiruokaohjelmastani Market Kitchenistä, joka taitaa olla kesätauolla Avalta. Ohjelman omilla nettisivuilla on kuitenkin runsaasti viihdykettä ja iTunesissa voi ladata podcasteja, mutta niistä puuttuu ohjelman nasevin osuus, keskustelu, toisten ruokien kommentointi, leikkimielinen kisailu ja uteliaisuus.

Juhlat vietettiin hieman etuajassa, jotta lomille lähtevät ystävät ehtivät paikalle ja koska olin itse työmatkalla nimipäiväviikolla. Etukäteen kuvittelin, että pienen porukan kemut päättyisivät aikaiseen, mutta ei.

Puolet meistä innostui keskiyöllä pulahtamaan mereen, piknikille puistoon, meren rantaan lukemaan runoja, soutelemaan, keinumaan, keskustelemaan ja katsomaan auringonlaskua. Aamukuudelta uni voitti, mutta oli ehdottomasti hienoin yö aikoihin.

Ohjelmaa oli hitusen niin, että ihmiset tutustuivat toisiinsa ja jää rikkoutui.

Kuvassa oleva Beringer on ostettu Tallinnan Wine librarysta. Kuvittelin, että siellä tunnettaisiin viinit hyvinkin, joten päätin kysyä.

Keskusteli sujui näin.

- What can you tell about this bottle?
- It's sparkling.
- Yes?
- It's rosé.
- Yes.

Tämän verran minäkin osasin etiketistä lukea. Ostin pullon sokkona enkä edes googlannut jälkikäteen. Totesin, että viini oli ainakin siinä tilanteessa ja niiden tarjottavien kera hieman liian makea, mutta ajatuksena zinfandel rosé kiehtoi niin, että olin iloinen, että ostin.

Mansikka-halloumi-pistaasisalaatti

2010-07-20T13:48:00.000+03:00

Tällä viikolla nimipäiviään juhlii yli 630 000 naista. Naisten viikolla nimipäivä on muun muassa Riikalla, Saaralla ja Maaritilla. Onnea näin blogin välityksellä! Olen tosi onneton muistamaan tällaisia merkkipäiviä, vaikka omia nimipäiviäni juhlitaankin joka vuosi.

Traditio liittyy siihen, että perheessämme ei kellään ole syntymäpäivää keskellä kesää ja koska se on parasta mansikka-aikaa, äiti oli sitä mieltä, että silloin juhlitaan. Muiden nimipäivät muistetaan kortilla tai tekstarilla, mutta minä olen jatkanut nimipäiväjuhlien viettämistä myös aikuisena.

Rääppiäisiä ei tällä kertaa jäänyt. Salaatti teki hyvin kauppansa ja seuraavalla viikolla oli hankittava ainekset uudestaan, sillä makumuisto kaihersi mieltäni.

Tässä voi käyttää erilaisia salaatteja sen mukaan, mitä läheltä löytyy. Prosciutton voi jättää pois, jos haluaa vegetaarisen version eikä se muutenkaan mielestäni ollut niin olennainen.

Ystäväni tosin totesi salaatin valmisteluissa auttaessaan, ettei sitä saa jättää pois. "Se on ainoa raaka-aine, josta mä tykkään!". Olemme niin hyviä ystäviä, että kommentti lähinnä nauratti. Lopulta hänkin tosin joutui toteamaan, että salaatti oli toimiva. En tapojeni mukaan ollut testannut reseptiä etukäteen vaan kokeilin suoraan vierailla ja onneksi toimi.

Mansikka-halloumi-pistaasi-prosciutto-salaatti

Romainesalaattia
Tammenlehväsalaattia
Tuoreita pinaatinlehtiä
1 pkt halloumijuustoa
2-3 dl mansikoita
1 dl pistaaseja
10 siivua prosciutto-kinkkua
Balsamikastiketta

Viipaloi halloumi noin sentin viipaleiksi ja liota kylmässä vedessä suolaisuuden vähentämiseksi. Revi salaatit ja pinaatit käsin salaattikulhoon. Sekoita salaatin joukkoon pieni loraus balsamikastiketta. Paahda kuivalla pannulla kuorittuja pistaaseja ja niiden jälkeen pieniksi paloiksi leikeltyä prosciuttoa. Laita pannulle sipaus öljyä ja paista valutetut halloumiviipaleet nopeasti kullankeltaisiksi. Puolita mansikat.

Asettele pienemmiksi paloiksi leikatut halloumit salaatille. Nosta puolitetut mansikat joukkoon. Ripottele pistaasit ja prosciutto päälle.

Tomaattipiirakkaa ja kuohuvaa kaasoille

2010-07-01T18:27:00.002+03:00

Pidin ensimmäisen kaasotapaamisen tällä viikolla, kun kaikki neljä kaasoa sattuivat olemaan samassa maassa ja kaupungissa. Ensi kesän häiden suunnittelu saattaa olla hivenen haasteellista, kun tapaamisia saa järjestää reilusti etukäteen, mutta hyvän ja innostuneen ekan kokoontumisen jälkeen se on varmasti helppoa.

Kerroin meidän suunnitelmia ja ajatuksia häistä, näytin inspiraatiokuvia sekä kuvia juhlapaikasta. Samalla pohdittiin sitä, miten suunnittelusta saataisiin iloisen rentoa. Eräs kaasoista vannotti minut sanomaan, ettei kaikesta tarvitse tulla täydellistä. Teen kyllä kaikkeni, etten muutu hirviömorsiameksi, joka huutaa, kun servetin kulma on taiteltu väärin. Tästä ei varmaan ole suurta pelkoa.

Kaasot innostuivat ehdottamaan yhteistä retkeä hääpaikkakunnalle, pukujen sovittamista yhdessä ja muutamia ohjelmaideoitakin tuli. Tässä vaiheessa emme kovin yksityiskohtaisesti vielä suunnittele kaikkea vaan keräämme ajatuksia ja hajatuksia, joista pikkuhiljaa muodostuu kiva kokonaisuus.

Kaasot ruokittiin sekä ajatusten lennon että kiitoksen vuoksi helpoilla kesäisillä herkuilla. Suolaisena oli basilikan sävyttämää tomaattipiirakkaa, kahta erilaista juustoa ja oliiveja, jotka huuhdottiin Vouvrayn kera alas.

Makeana tarjottiin runsaasti mansikkaa, vadelmia ja pensasmustikkaa ja paljon vaniljajäätelöä sekä Belgian tuliaisina erilaisia konvehteja. Alun perin olin ajatellut tehdä juhannuksena onnistunutta kirsikkapiirakkaa, mutta sää ja eräs kuumuudesta epätoivoinen kaaso ehdotti viileämpää vaihtoehtoa.

Helppo ja nopea piirakka kaverini Terhin antamalla reseptillä syntyi sutjakkaasti yhden kaason auttaessa vesimelonin pilkkomisessa. Kesäpäivän laiskuuden huipentumana käytin valmistaikinaa piirakkaan, mutta itse tehty olisi varmasti parempi.

Tomaattipiirakka

Piirakkataikina
n. 4 tomaattia
1,5 dl maitoa
2 kananmunaa
2 dl juustoraastetta
Purjon vartta ja lehtiä (n. kolmasosa purjoa)
Paljon tuoreita basilikanlehtiä
Mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele piirakkavuoka, päällystä se kaulitulla taikinalla ja laita viilenemään jääkaappiin. Kuullota purjot pannulla. Paista jääkaapissa ollutta piirakkapohjaa noin 15-20 minuuttia uunissa. Viipaloi tomaatit noin sentin paksuiksi pyöreiksi kiekoiksi.

Ota pohja uunista ja lado tomaattiviipaleet pohjalle. Kaada päälle munamaito ja ripottele purjon palat ja basilikan lehdet tasaisesti päälle. Rouhi myllystä pippuria ja ripsota päälle juustoraastetta. Laita uunin alaosaan noin 20-30 minuutiksi. Ota pois uunista, kun juusto on ruskettunut ja pohja vaikuttaa valmiilta.

Juhlajäykkyydestä

2010-06-20T21:55:00.001+03:00

"Jos havaitsette, että diadeemia kantava ihminen ruokapöydässä on vähän jäykänoloinen, se on vain siksi, että se diadeemi ei tippuisi siihen lautaselle."

- Kuninkaallisen hääillan Ylen selostaja

Neljä kaasoa, kiitos

2010-06-18T17:18:00.000+03:00

Eräs erikoinen piirre huomisen kuninkaallisissa häissä on kaason puuttuminen. Kuulin tänä vuonna tavallisistakin häistä, joissa morsiamella ei ollut yhtään kaasoa. Onkohan tämä nouseva trendi?

Monet viime aikojen morsiamet ovat kuitenkin päätyneet useampaan kaasoon. Kaksi, kolme tai neljä ei ole kovin epätavanomainen luku.

Itsekin päädyin lopulta neljään kaasoon. Osin siksi, että koen kaikki kaasoiksi pyytämäni ystävät niin rakkaiksi, että olisi ollut vaikea valita vain yhtä. Epäilin myös erään olevan niin kiireinen, että pelkäsin kaason tehtävien olevan hänelle liikaa.

Häissämme on varmasti tekemistä, sillä kaikki ei tule annettuna ja valmiina, joten toivon saavamme läheisiltä apua. Ykköskaasoehdokas oli myös kertonut vihaavansa askartelua eikä hän jaa intoani suurien juhlien järjestämisessä enkä halua kenenkään kokevan häitäni raskaaksi taakaksi.

Toivon, että kaasojen kanssa voin jakaa ilon häiden suunnittelusta. Mielessä on monia ajatuksia, joista monia ei toteuteta, mutta rakastan silti niiden pohtimista ja haaveilua.

Hyvä puoli useassa kaasossa on se, että heillä on erilaisia taitoja. Yksi on valokuvaukseen, nettiin, taittoon ja kääntämiseen perehtynyt, toinen on huipputarkka organisaattori ja tuntee kirkollisen puolen hyvin, kolmas rakastaa minun tavallani ruokaa ja osaa käsitellä kukkia, ihmisiä ja koristeita, ja neljäs on taloudellisesti taitava, lakia tunteva ja loistava henkinen tuki.

Kaikilla on useita vahvuuksia, mutta erityisten taitojen avulla on helppo jakaa tehtäviä. Toivon, että sillä tavalla voin välttää tilanteen, jossa vain kaksi ahertaa, mutta kaikki keräävät kunnian.

Olen pyytänyt kaasoilta toiveita miellyttävistä tehtävistä tai ehdottomista inhokeista. Aion myös kysyä heiltä, sopiiko ajattelemani tehtävän jako heille.

Koen erikoisena ajatuksen, että kaasot ovat morsiamen käskyläisiä, joiden on osattava ennakoida morsiamen pieninkin mielihalu ja toteutettava se pikimmiten. Ainakin kevään hääohjelmissa näkyi viitteitä tällaisesta.

Tavoitteena ainakaan meillä ei ole "täydellinen päivä" vaan tärkeän juhlan viettäminen hauskasti rakkaiden kanssa.

Neljän kaason avulla onnistun toivottavasti siinä, etten näännytä itseäni hääpuuhilla enkä uuvuta ketään muutakaan. Eniten pelkään sitä, että katselisin hääpäivää kuin ulkopuolinen, koska olisin elänyt edeltävän ajan sumuisessa stressissä. Siksi en aio pitää erillistä hääblogia, sillä en halua liikaa uppoutua kaikkiin yksityiskohtiin.

Ensimmäinen askel rentoon hääsuunnitteluun otetaan kuun lopussa, kun tapaamme kaasojen kanssa. Häitä vietetään vasta ensi vuonna, joten on aikaa ottaa lunkisti.

PS Kiinnostava blogikirjoitus entisaikojen kaason eli kruunurouvan tehtävistä.

Taluttamisen tasa-arvosta ja perinteistä

2010-06-17T17:43:00.001+03:00

Jopa monet monarkian vastustajat aikovat nauliintua television ääreen lauantaina, kun Ruotsissa juhlitaan kruununperillisen häitä*. Juhlahumun aistin selkeästi jo viime viikolla, kun Tukholman työmatkalla iltakymmenen aikaan osuin Skeppsbro-sillalle.

Victorian ja Danielin häistä on noussut pienoinen kohu, kun epätasa-arvoiseksi moitittu morsiamen luovutus on haluttu ottaa käyttöön ruotsalaisen tavan vastaisesti. Nykyinen kuningaspari käveli yhtämatkaa alttarille. Täytyy sanoa, että olen tässä Ruotsin kirkon puolella.

Jo viime vuonna asia herätti keskustelua, kun pastori Annika Borg kehotti morsiamia osoittamaan itsenäisyytensä häiden yhteydessä.

On kaunista, että häiden päähenkilöt haluavat kunnioittaa läheisiään, mutta sen voisi tehdä muullakin tavoin kuin korostamalla naisen mukamas alempaa asemaa. Morsiamen luovutus huokuu symboliikkaa naisen riippuvuudesta isästään tai miehestään niin ilmiselvästi, ettei oikein voi väittää, että kyseessä olisi vain satunnainen rinnakkaiskävely.

Jos ei olisi kyse naisen aiemmin laillisestikin alemman aseman historiallisesta jäänteestä, voisi myös sulhanen kävellä vaikka äitinsä kanssa alttarille. Moni pitäisi tätä luultavasti kuitenkin sopimattomana ja tarpeettomana asiana.

Maailma on täynnä tapoja, joille ei ole enää sijaa. Monet perinteet eivät ole edes kovin pitkäaikaisia, vaikka meistä siltä tuntuisi. Eräässä nettikeskustelussa joku morsian kyseli häiden säännöistä.

Tavat ja perinteet saattavat tuntua joistakin melkein laeilta, vaikka kyse on vain muuttuvista tottumuksista. Minusta on aina kurjaa, kun joku kokee, että omat häät on pakko suunnitella jonkun muotin mukaan, koska muut niin odottavat.

Perinteiden muuttumisesta kertoo muun muassa se, että aika harvoissa "perinteisissä suomalaisissa häissä" näkee morsiustaivasta, itkupolskaa tai morsiuskruunua. Ajat muuttuvat, Eskoseni, ja me muutumme niiden mukana.

On hyvä pohtia sitä, mikä on perinteen sanoma ja miten se sopii omaan arvomaailmaan. Sanomaa ei vähennä se, että itse kutsuisi luovuttamista saattamiseksi, sillä monelle se kuitenkin välittyy epätasa-arvon viestinä, halusi tai ei.

Kaunein tapa mielestäni on se, kun pari kävelee yhdessä vihkimiseen. Näin vanhempani tekivät ja näin mekin aiomme tehdä. Paristahan avioliitossa on kyse ja sitä toivoisi, että tasaväkisesti mennään koko matka.

Vihkimisen aikana vanhemmat voivat osallistua seremoniaan eri tavoin, ja varsinaisessa hääjuhlassa on useita mahdollisuuksia osoittaa kiitollisuutta ja rakkautta perheelleen.

En ole ainoa, joka on häiden yhteydessä pohtinut tätä asiaa. Fuchsia kirjoitti blogissaan aiheesta otsikolla oletko varma, että haluat prinsessaksi? Toiset syntyvät sellaisiksi, toisilla on varaa valita.

* Kuninkaallisten häiden menu on vielä salainen, mutta tunnelmaan virittäytyjät voivat saada jotain inspiraatiota pääparin terveellisestä elämäntavasta. Victoria ja Daniel aikovat ainakin häiden aattona järjestettävillä juhlaillallisilla rajoittaa makeaa ja tarjoavat jälkiruoaksi vain samppanjavaahtokarkkeja.

Tuhannen ja yhden yön lampaankyljykset

2010-06-15T01:44:00.003+03:00

Nämä lampaat osoittautuivat maukkaiksi kumppaneiksi grilliin blogitapaamisessa.

Jos tarjoaisin näitä sellaisenaan, tekisin Chez Jasun innoittaman kanelilla maustetun kikhernetomaattipunasipulisalaatin ja hummusta näille kaveriksi. Tässä tapaamisessa ruokaa oli kuitenkin yllin kyllin, joten ennakoin tilannetta rajoittamalla tuomisiani.

Kyljykset saivat kehuja mainiosta maustamisesta, vaikka marinoin niitä vain reilu kolme tuntia aika niukassa marinadissa. Tein marinadin etukäteen ennen lampaiden ostamista ja etenin liikaa ohjeen mukaan. Pohdin kyllä reseptin kaksinkertaistamista, mutta osa aineksista loppui kesken.

Tällä mentiin ja hyvä tuli.

Ostin Reinin lihalta valmiita parikyljyksiä, mutta jos hankit lampaankyljysrivin, poista ensin ylimääräinen rasva ja kalvot terävällä veitsellä.

Alla oleva marinadimäärä voisi sopia noin 6 parikyljykselle tai hieman useammalle pienemmälle kyljykselle. Käytin tätä 12 parikyljykselle ja se toimi, vaikka aika naftisti marinadia oli.

Tuhannen ja yhden yön marinadi

0,5 g sahramia
2 rkl punaviinietikkaa
0,5 rkl aniksen siemeniä
1 tl sumakkia (jätin pois, mutta ainakin Hakaniemen hallista saisi)
1 sitruunan kuori raastettuna (ei valkoista osaa)
2 puristettua valkosipulin kynttä
1 rkl rosmariinin lehtiä
10 mintunlehteä (laitoin hieman enemmän)
1,5 dl oliiviöljyä

Liota sahrami etikassa. Paahda aniksen siemeniä kuivalla pannulla, kunnes niiden tuoksu vapautuu. Sekoita kaikki ainekset ja pane kyljykset marinadiin. Anna maustua vähintään tunnin ajan, mielellään pidempään.

Valuta kyljykset ja grillaa tai paista grillipannussa. Jätä liha roséksi. Kypsennysaika riippuu kyljysten paksuudesta ja grillin lämmöstä, mutta oikeata tilaa voi selvittää painamalla lihaa sormella. Mediumiksi kypsennettu liha antaa hieman periksi, mutta ei ole täysin joustava eikä ihan tönkkö. Parempiakin ohjeita varmasti netissä on, mutta kokeilemalla tämänkin oppii.

Kyljyksiä ei kannata käännellä useaan kertaan mehukkuuden takia. Yksi kääntö riittää siinä vaiheessa, kun lihasnesteet irtoavat. Kun neste irtoaa toisellakin puolella, pitäisi kyljyksen olla medium. Ohuet kyljykset valmistuvat aika nopeasti, joten grillin luona on syytä seistä.

Isäni aina teroitti, että ruokaa pitää katsoa. Nami namasteen kokkikoulussa meille taas tähdennettiin, että marinadin pitää maistua hyvältä eli sitä kuuluu maistaa.

Marinadin resepti on kirjasta Namaste. Plussaa kirja saa veden kielelle nostattavien reseptien lisäksi kaksikielisyydestä. Kirja toimii sekä tuliaisena että käytössä kaksikielisissä kodeissa. Taitto antaisi ymmärtää, että kirja on vanhempi kuin viimevuotinen, mutta sen puutteen korvaa hellyyttävän irlanninterrierin kuvat.

Grillaajien raikas booli

2010-06-13T21:06:00.001+03:00

Onnistuu grillaus myrskyssäkin, ainakin hyvässä seurassa ja sisällä istuvien ohjeita kärsivällisesti kuuntelemalla. Koska grillatessa tulee jano, loihdin hieman erilaisen boolin tosi tosi tosi ihanien ruokabloggaajien grillibileisiin.

Sillä sibulat ja Sorsanpaistaja ennättivät jo kertoa tapaamisesta blogeissaan. Sieltä näette upeita ruokakuvia illan antimista. Ei jäänyt nälkä, ei.

Boolin lisäksi vein tuliaisina Hakaniemen hallista ostettuja itse marinoimiani lampaan parikyljyksiä, mojitomehujäitä sekä ohjelmaa. Näistä kerromme ensi kerralla.

Maukas booli syntyy edullisesti ja helposti, jos vain on ensin tajunnut tuoda yhden ainesosan joltain ulkomaan matkaltaan.

Alkosta ei jostain syystä saa Martini rosatoa, jonka nimi aiemmin oli rose. Litran pullo maksoi Tanskassa oston hetkellä noin 6 euroa, joten jokainen voi laskea, kuinka paljon viiden litran boolin hinnaksi tulee. No avitetaan vähän, ehkä noin 15 euroa.

Jos et saa käsiisi Martini rosatoa, älä tee sitä virhettä, että korvaisit sen Martini rossolla, joka on täysin eri asia. Kokeilin kerran ja tulos oli järkyttävä. Siinä tapauksessa kannattaa mieluummin turvautua esimerkiksi Alkon booliohjeisiin.

Sivuilta löytyy vinkkiä myös boolin menekin ja vahvuuden laskemiseen.

Hinnan ansiosta tätä boolia varten saattaa kuitenkin jaksaa raahata pari pulloa jostain naapurimaasta. Boolia on kehuttu joka kerta, kun sitä jossain olen tarjonnut.

Maukas kesäbooli

1 osa Martini rosatoa/roseta (mutta ei rossoa)
2 osaa appelsiinimehua (josta enintään puolet voi korvata greippimehulla)
2 osaa Schweppes lemonia
Paljon jäitä, mielellään isoina paloina

Sekoita ainekset boolikulhossa yhteen. Tarjoile välittömästi.

Jäiden joukkoon voi hyvissä ajoin pakastaa koristeita kuten marjoja tai myrkyttämättömiä ruusun terälehtiä. Voit myös pakastaa fairylla pestyjä appelsiinilohkoja viilentämään ja kaunistamaan boolia.

(Matkoilla)

2010-06-08T02:16:00.004+03:00

Blogi ja minä olemme olleet hieman matkoilla. Blogi on kovin pahoillaan, ettei se tehnyt asiasta aiemmin virallista numeroa tai ryhdistäytynyt. Me molemmat olemme.

Mutta nyt on aika palata takaisin ja lopettaa työkiireet ja -matkat. Ainakin kiireet, sillä pian on edessä seuraava reissu rakkauden valtakuntaan, Tukholmaan. Häähumua siellä ei varmasti voi välttää.

Kaikkein paras matka on silti ollut viimeisin miniloma, treffit lahden eteläpuolella.

Mies täytti äskettäin vuosia ja halusin antaa lahjan, josta molemmat nauttisimme. Oma lehmä oli vakaasti ojassa, mutta myös se, että yhteistä aikaa viime aikoina on ollut turhan niukasti.

Haaveilemme molemmat matkustamisesta yhdessä, mutta koska pidempää aikaa siihen ei ollut, päädyin minilomaan Muhulla. Sikke Sumarin NamiNamaste on yhtä houkutteleva kuin kuvat nettisivuilla antavat ymmärtää.

Sisustukseen oli kiinnitetty huomiota, tunnelma oli rento kuin kylässä ja Sikke oli niin suloinen, että olisin voinut adoptoida tädikseni.

Ohjelmaksi olin tilannut meille kokkauskurssin. Sen veti Siken mies, Tony, joka on aiemmin pitänyt Tony's Deliä Bulevardilla.

Ajattelin aluksi, että ehkä mies saa tästä enemmän irti, minähän olen meistä se kokeneempi kokki. Hehe. Tony otti turhat luulot lempeällä tavalla pois heti alkuun. Opimme molemmat hyvän risoton nikseistä sekä ankanrinnan marinoinnista, valmistuksesta ja grillauksesta.

Loma oli innostava tapa viettää syntymäpäiviä. Hieman tyyriimpi kuin kakkukestit tai kotibileet, tietysti, mutta minusta sen väärti. Lahjasta jäi pysyvä jälki sydämeen meille molemmille. Eikö kuulostakin ärsyttävän hunajaiselta? Mm-m. Sellainen olo reissun jälkeen on kuitenkin ollut.

Rappusia alas kahvia kohti

2010-01-24T21:01:00.003+02:00

Eräs tanskalainen tuttuni asuu pienessä kerrostalossa, jonka rapussa on joka kerroksessa vain yksi huoneisto. Joku sai idean, että naapurit voisivat tutustua toisiinsa paremmin yhteisessä juhlassa, josta kenenkään ei tarvitsisi ottaa päävastuuta.

Yläkerrassa asuva pari valmisti alkudrinkit. Sitten juhlaväki siirtyi kerroksen alemmas nauttimaan alkupaloja, hetken päästä seuraavaan kohteeseen pääruoan pariin. Neljännessä kerroksessa oli jälkiruoka ja alimmassa taisi olla kahvia ja konjakkia.

Samalla kaikki pääsivät näkemään toistensa kodit ja huomaamaan, miten eri tavalla jokainen oli sisustanut pohjaratkaisuiltaan samanlaiset asunnot. Miten on, naapurit... Pannaanko bileet pystyyn?

Rentous on joskus valttia, kun ei tarvitse erityisesti mitään valmistella vaan voi keskittyä itse juhlimiseen. Edellisillä syntymäpäivilläni olin juhlien ensimmäisten kolmen tunnin ajan huolestunut, riittääkö ruoka, onko se tarpeeksi hyvää ja viihtyvätkö vieraat. Tänä vuonna päätin ottaa löysin rantein. Vuokrasin edulliseen jäsenhintaan "klubini" ylimmästä kerroksesta saunatilan, jonka kattoterassilla on kuuma palju. Nautiskelimme rauhassa pienellä, hyvällä porukalla kuohuvasta, lempeistä löylyistä ja höyryävästä paljusta yhtä tähteä katsellessa.

Kerrankin ei ollut kiire peseytyä ja pukeutua. Viimeiset kylpijät tulivat saunasta ulos juuri sopivasti ruoan saapumista odottamaan. Tarjoilija toi pyydettyyn aikaan maukkaat annokset, jälkiruokatiramisut ja kaapista sai lisää juomaa. Olin pyytänyt vieraita osallistumaan osaan kustannuksista, mutta ihania lahjojakin sain. Tällaisia juhlia voisi joskus toistekin järjestää.

Blogileiri, oi iloa

2010-01-18T21:04:00.000+02:00

Vai sittenkin ruokabloggaajien leiri? Mikä taivas!

Aiemmassa postauksessa hehkutin viime perjantaista ruokabloggaajien tapaamista. Kun uskaltauduin tai ehkä enemminkin änkesin itseni mukaan viime syyskuussa Merituulin ja Jukan kotona vietettyihin bloggaajien grillibileisiin, ajattelin, mahdanko joukkoon kuuluakaan. Blogiani nimitän etupäässä juhlablogiksi, vaikka ruoka olennaisesti juhliin kuuluukin ja sitä kautta on täälläkin suuressa roolissa. Nyt kun olen ollut jo kolmessa tapaamisessa mukana (ja erään alullepanija), koen kuuluvani joukkoon.

En olisi vuosi sitten uskonut..... No ei ehkä aloiteta tällä lauseella, mutta toteanpa, että bloggaaminen on tuonut elämään suunnattomasti iloa. Teen tätä harrastuspohjaisesti, ehkä osin työn vastapainona. Kirjoitan ja ideoin intohimosta ja samalla hyvinkin rennosti, mikä valitettavasti näkyy välillä heikkona päivitystahtina. Blogi tulee prioriteettilistalla usein viimeisenä, mikä tuntuu kurjalta niitä kahta säännöllistä lukijaa kohtaan.

Kaikkein hauskinta tässä on ollut välitön ja innostunut vuorovaikutus muiden bloggaajien kanssa, joka korostuu erityisesti kasvokkaisissa tapaamisissa tai niiden jälkeen. On hiukan helpompi kommentoida, kun on tavannut ja tietää, että toinen ei pahastu siitä, että kommentoin svenska dagenin viettoa omasta näkökulmastani. Lisäksi ruokabloggaajien tapaamiset ovat siitä hauskoja, että kerrankin kukaan ei hermostu siitä, että ruokaa on kuvattava kunnolla ennen syömistä. Canon vai Nikon?

Itse pidän älyttömästi siitä, että voin ilmoittautua juhliin ihmisten luokse, joita en ole koskaan tavannut (vieraatkin täysin entuudestaan tuntemattomia) ja vieläpä samalla ilmoittaa yöpyväni heidän kotonaan. Tämä ei onnistuisi ihan missä tahansa porukassa.

Enpä nyt malttanut olla vielä vähän hehkuttamatta tätä, niin hyvä fiilis jäi taas perjantaista.

Juhlat netissä?

2010-01-18T19:53:00.006+02:00

Online baby shower pandalle ei ehkä ole ensimmäinen asia, mikä tulee mieleen, jos ajattelee verkon tarjoamia mahdollisuuksia perhejuhliin osallistumiseen. Suloinen ajatus se silti on.

Ehkä virtuaalista osallistumismuotoa voisi harkita joskus bloggaajienkien kesken yhteisten tapaamisten suhteen? Aina ei esimerkiksi Oulun ja Helsingin väliä ehdi matkata, mutta voisi hyvin järjestää vaikka reaaliaikaisen ruokahaasteen kahden kisatiimin kesken. En tiedä, välittyisikö hulvaton tunnelma, jota viime perjantain ruokabloggaajien livetapaamisessa koettiin, yhtä hyvin netin kautta. Mahtavaa meillä oli, vaikka tällä kertaa ohjelmaan ei kuulunutkaan ruoan laittoa.

Eräs kaveri kysyi juuri, onko bloggaaminen tosiaan noin sosiaalista toimintaa vai tunsinko kaikki entuudestaan. Reilun 20 hengen joukosta puoleen tutustuin viime syksynä ja loppuihin nyt, vaikka aika ei riittänytkään kaikkien kanssa kunnon keskusteluun. Toivottavasti juttu jatkuu. Kiitos kaikille uusille ja vanhoille tuttavuuksille, tässä seurassa ei taida koskaan olla tylsää.

Jatkoja edeltäneestä kemuilusta kertoivat muun muassa Pastanjauhajat, Sillä sipulit ja Siskokset. Tulipa myös illan aikana todistettua, että minä en ole juhlatäti vaan juhlanuori.

Mutta asiaan eli nettijuhlimiseen. En oikein vielä tiedä, miten ajatukseen suhtautuisin. Toisaalta se kiehtoo, mutta pohdin myös tunnelman välittymistä. Voisiko se tosiaan toimia?

Suomessa ei vielä ole hurjan yleistä osallistua juhliin netin välityksellä tai tajuta tarjota kauempana asuville tutuille mahdollisuutta tulla tätä kautta mukaan. Nimiäisten tai kasteen kohdalla olen näin muutaman kerran kuullut käyneen, mutta eipä ole tullut esimerkiksi nettihäitä tai -hautajaisia itselleni vielä vastaan. Vaihtoehdot varsinkin hyvin paljon kauempana asuvien tai liikkumiskyvyttömien sukulaisten kanssa ovat olleet, että kutsutaan ihan vain kohteliaisuudesta tai juhlitaan heidän kanssaan myöhemmin.

Netti tarjoaa mahdollisuuden laajentaa vieraiden osallistumismahdollisuuksia melko kivuttomasti niin järjestelyjen kuin rahan kannalta. Tarvittavat laitteet ovat aika edullisia, jos sekä lähettäjällä että vastaanottajalla on tietokone. Nettikamera ja mikrofoni vielä päälle ja skype ladattuna niin erittäin edullisesti saa mummon mukaan.

Jos saa. Luin viime syksynä jostain lehdestä Yhdysvalloissa toimivan suomalaisen papin kokemuksista suomalaisista ja amerikkalaisista perhejuhlista. USA:ssa on jo monessa kirkossa talouden taantumankin takia vähennetty väkeä ja yksi pappi saattaa hyvinkin pitää perinteistä sunnuntaisaarnaa kolmelle kirkolle yhtä aikaa, verkon välityksellä.

Siinä kulttuurissa on melko luontevaa, että yksittäisen perheen omasta juhlasta lähetetään livestreamia läheisille. Suomessa taas eräs pappi asettui kuvaamisessa vastahankaan, ei ilmeisesti halunnut kastetilaisuutta häirittävän. Hiljaa itsekseen toimitusta seuraava isoäiti ei ehkä muutaman yskänpuuskan lisäksi kovasti ketään häiritsisi (ja äänenhän voi aina kytkeä kirkon päässä pois). Ehkä kyse oli siitä, että kirkkoon tuntui tunkeutuvan jotain uutta, liian modernia. Tunnelma ei ole enää niin pyhä, jos teknologia ottaa vallan, vaikka kirkossa jo ennestään kamerat, kännykät ja videot surraavat.

Jos tarjolla on edullisia, ehkä kirkon jäsenen itsensä paikalle tuomia välineitä, joilla helpotetaan osallistumista, luulisi sen innostavan, onhan kirkolla jo nyt välillä vaikeuksia tavoittaa ihmisiä.

Ideaa voisi hyödyntää muissakin kuin perhe- tai kirkkojuhlissa. Miten olisi tuparit netin välityksellä? Tai työkaverin läksiäiset? Entä vappu?

Etävieraat voisivat osallistua juhlaan muullakin tavalla kuin nököttämällä hiljaa hymyillen tai huokaillen paikallaan. Asiaa ovat tietenkin tilanteeseen sopiva asu, omat juhlaeväät ja juotavat. Vieraalle voi lähettää etukäteen reseptin tai vaikka kaikki, pääsee makuaistillakin kokemaan juhlan kuten muut. Virallisen osuuden jälkeen netin kautta voisi onnitella tuoretta morsianta, pitää puhe, näyttää muille vieraille kuvia eläkkeelle lähtijän ensimmäisistä firman pikkujouluista, vetää tietovisa kaikille vieraille tai opettaa tanssi.

Juhlien emännän tehtävänä olisi ainoastaan päättää, missä vaiheessa lähetys loppuu ja kutsutaanko etäilijät mukaan jatkoillekin.

Kuva: Rauna (kuvassa viikko sitten syntymäpäivilleni irl-osallistuneet oliot)

Hengissä hyvässä seurassa

2010-01-10T09:35:00.002+02:00

Edellinen vuosi päättyi ja uusi vuosi alkoi hyvässä seurassa. Jossain vaiheessa tuumin, että juhliin pitäisi keksiä jotain extraa, mutta kun toisessa kauppakeskuksessa ostoksilla ollessani kuulin Sellon tapahtumista, unohdin ne ajatukset. Tärkeintä oli olla hengissä ja yhdessä. Nämä olivat ehkä parhaimmat uuden vuoden juhlat. Lämpimät, hauskat ja läheiset. Ruokakin oli loistavaa.

Flirtini-alkudrinkkiä kehuttiin maukkaaksi, blinit paistuivat juuri sopivan rapeiksi, uusi lisukeidea maistui kanan, sitruunan sekä korianterin kanssa ja jälkiruoaksi nautitut pakastekuivatut mansikat Häagen-Dazsin vaniljajäätelön kanssa kruunasivat illan. Keskiyöllä juotiin ulkona samppanjaa ja naurettiin mahtavia raketteja katsoen, ne olivat isoja ja niitä oli kaikkialla.

Uuden vuosikymmenen ensimmäinen aamiainen nautittiin raukeasti aamuauringon helliessä kodin seiniä.

Kekkosen mehulunta tipattomaan

2010-01-09T09:00:00.001+02:00

Jos tammikuussa joutuu järjestämään juhlat, saattaa osa vieraista kaivata jotain alkoholitonta. Ankeaa, eikös. No ei, sillä nykyään on niin monenlaista alkoholitonta vaihtoehtoa, että voi olla jopa vaikea valita.

Tipattomuuden ei pidä olla este osallistua juhliin tai tuntea itsensä erikoiseksi, ja siinä voi juhlien järjestäjä hienotunteisesti auttaa. Monestihan "juomattomuus" eli se, että ei juo alkoholia, on kaikkein suurin ongelma niille, jotka itse juovat. Omaa asennetta voi testata vaikkapa Kännikapinan sivuilla ja juhlakutsussa voi tehdä selväksi, että tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja. Aika harvoin vieraat itse tulevat maininneeksi alkoholittomuudestaan, sillä eivät halua aiheuttaa vaivaa.

Usein ei aina muista ajatella, että on kiinnostavampiakin vaihtoehtoja kuin vesi, limsa, tee tai mehu. Tänä viikonloppuna muistin tilata hyvissä ajoin alkoholittoman drinkin juhliin tipattomaa viettävälle ystävälle.

Joskus on helpompi hankkia valmis pullo kuin sekoittaa itse juomia.

Ainakin Ruohonjuuresta voi ostaa kuohuvaa kuusenkerkkäjuomaa. Riekon marjatila valmistaa myös erilaisia alkoholittomia, marjaisia kuohuvia, joista mansikkaista saa Jokiksen listauksen mukaan Alkosta. Jos haluaa jotain valmista, mutta ehkä kokista erikoisempaa limsaa, saa Stockmannilta Lorinan luonnollisesti maustettua limen ja sitruunan makuista Gently Sparkling Pink Lemonadea, joka maistui pikkujouluissani monen mielestä hyvältä. Pullo on aika näyttävä, tosin hieman hintava. Muitakin vaihtoehtoja kaupoissa on.

Alkon sivuilla ei kauheasti edes tipattoman kunniaksi alkoholittomia vaihtoehtoja esitellä, mutta lista sentään löytyy. Systembolagetissa olen aiemmin huomannut, että alkoholittomia vaihtoehtoja mainostetaan näkyvästi ja nettisivuillakin on laaja valikoima alkoholittomien drinkkien ohjeita. Jos ruotsi ei taivu täysin, voi apuna käyttää vaikka tätä kätevää ja ilmaista nettisanakirjaa, joka oman kokemukseni mukaan antaa kotikäyttöön usein riittävästi variaatioita ja taivutuksia.

Raittiuden ystävien sivuilta saa vinkkiä suomeksi esimerkiksi alkoholittoman Marskin juoman tekoon.

Englanniksi googlettamalla mocktaileja löytyy pilvin pimein ideoita. Niitä tarvitaan jatkossakin, sillä tipattomia löytyy alkutalvenkin jälkeen niistä, jotka eivät voi, halua tai saa "juoda".

Mainiosta Urho Kekkosen pöydässä -kirjasta silmiin sattui myös kiinnostava mehulumen resepti, joka on alunperin kirjasta "Kortiton ruoka ja miten käytän korttiannokseni". Kekkoskirja on muuten nyt sekä Suomalaisen että Akateemisen kirja-alessa mukana. Hieman jäi epäselväksi, nauttiko presidentti tätä herkkua useinkin ja miten resepti kirjaan valikoitui. En ole vielä kahlannut kirjaani kokonaan läpi, joten ehkä tarina vielä löytyy. Tätä voisi tarjota juhlien kevennyksenä varsinkin nyt, kun lunta on enemmän kuin vuosiin.

Kekkosen mehulumi

3-4 dl mehua
sokeria
maljakollinen lunta

"Tuli kerran lumituiskussa lapsivieraita, jotka pyysivät jotain oikein hyvää. Ikkunalle putoili suuria, pehmoisia lumihiutaleita, maljakko pantiin siihen ja kun se oli vallan täysi, tiputettiin makeata mehua, kunnes se oli imeytynyt lumeen. Ja vähän sokeria päälle. Kyllä se oli hyvää. - Likaista lunta ei tietenkään saa käyttää."

Kuva: Rauna

Elviksen synttärit

2010-01-08T19:37:00.005+02:00

Koska on Elviksen syntymäpäivä, voisi 42-vuotiaana kuolleen kuninkaan kunniaksi rustata viikonlopun viettoon hänen lempiruokaansa. Jamie Oliver näyttää mallia, miten sen voisi tehdä itse jauhetuilla hampurilaispihveillä, yhdessä Elvis-imitaattorikaverinsa kanssa. Ohjelman voi vielä hetken aikaa katsoa suomeksi netistä, ja englanninkielinen resepti löytyy myös.

Hampurilaisia varten ahkerat tekee myös omat sämpylänsä. Kuulemma maailman parhaat saa tällä reseptillä.

Elviksen legendaarisesta ruokahalusta on kirjoitettu myös kirjoja. Enpä tiedä, uskoako väitettä yli 90 000 kalorin päiväannoksista, mutta ilmeisesti ruoka maittoi.

Netistä löytää jos jonkinlaista sivua, joilla on lueteltu Elviksen lempiruokia, joita olivat hampurilaisten lisäksi ananaskeikauskakku, lihamureke ja banaanipähkinävoileivät. Ilmeisesti myös orava maistui rokin kuninkaalle.

Elvis-lasit vaan päähän ja baanalle. Ehkä ohjelmaksi kelpaisi tanssikilpailu (jaiks) tai Elvis-elokuva. Elvis muuten sai 11-vuotissynttäreillään kitaran lahjaksi. Ehkä siinä olisi jotain ideaa koristeluun, nimikyltteihin, plaseerauskortteihin tai läksiäislahjoiksi.

Itse ajattelin viettää omia synttäreitä kerrankin ilman turhaa stressiä. Rakastan juhlien suunnittelua ja valmistelua, mutta aina on liian kunnianhimoiset suunnitelmat suhteutettuna henkilöresursseihin. Uuden vuoden juhlissa oli mahtavaa, että vieraat myöhästyivät, sillä emäntä oli vielä vähän vaiheessa. Nyt kuitenkin menemme saunomaan ja pulikoimaan kattoterassin poreammeeseen pipot päässä. Ainoa rasite on jaksaa avata paikalla olevat kuohuviinipullot.

Kuva: virginmedia.com