29.1.15

Ankanrinta uunissa ja rapsakat raakapaistetut perunat


Ankanrinta on yllättävän helppo ruoka valmistaa. Roseena hyvän punaviinin kera se on suosikkejani, ja nyt sattui kaupasta löytymään vielä tuoretta ankanrintaa.

Olen tehnyt ankan aina Jyrki Sukulan ohjeella, jonka alunperin löysin Siskot kokkaa -blogista. Tämä on niin sanottu lyhyen listan ruokalaji.


Ankanrinta uunissa
1 ankanrinta/2 ruokailijaa
Mustapippuria
Suolaa

Ota ankka jääkaapista huoneenlämpöön noin tunti, kaksi ennen paistoa. Tee rasvaiselle puolelle terävällä veitsellä ristikkäisviillot, mutta leikkaa vain rasvaa, ei lihaa.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Paista ankka kuumalla, kuivalla pannulla rasvapuolelta 4 minuuttia ja sen jälkeen toiselta puolelta 2 minuuttia.

Rasvan irrottua pannulle se roiskuu helposti käännettäessä. Kannattaa käyttää pitkähihaista paitaa, essua ja paistinpannun roiskesuojaa tai kattilan kantta sekä pitkävartisia pihtejä apuna.

Nosta ankka heti tämän jälkeen uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin ja paista uunissa 12 minuuttia.

Älä heitä paistorasvaa pois vaan ota se pannulta talteen kuumuuden kestävään rasiaan. Rasva on maukasta esimerkiksi alla mainittujen superhelppojen, raakoina paistettujen perunoiden kera.

Mausta uunista tullut ankka vastajauhetulla mustapippurilla ja suolalla, kääri se puhtaaseen pyyheliinaan ja anna vetäytyä 2 minuuttia.

Ankka on onnistunut joka kerta, kun on ollut kellon kanssa tarkkana eikä haitannut, että lihalämpömittari oli nyt äskettäin mennyt rikki.

Rapsakat perunat

Noin 2 perunaa/ruokailija
Ankan paistorasvaa
Mustapippuria
Suolaa
Tuoretta lehtipersiljaa tai timjamia

Leikkaa pestyt perunat terävällä veitsellä hyvin ohuiksi, noin 1-2 millimetrin siivuiksi. Perunoita ei tarvitse kuoria, kun muistaa pestä ne harjalla kunnolla.

Paista pottusiivut pannulla ankan paistorasvassa, kunnes ne ovat kullankeltaisia. Pannulle ei kannata änkeä kovin suurta määrää kerrallaan, jotta perunat kypsyvät tasaisesti.

Mausta suolalla, mustapippurilla ja pieneksi pilkotuilla tuoreilla yrteillä.

Itse suosisin lehti- eli silopersiljaa, mutta sitä ei nyt sattunut olemaan kotona.

Raakana paistettu peruna pysyy paremmin koossa ja on makoisampaa kuin keitetystä perunasta paistetut. Ruotsiksi tälle on oma terminsä, råstekta potatisar (råstekt = raakana paistettu), mutta suomeksi ei taida olla mitään yhtä selkeää termiä.

Jäljelle jääneen ankanrasvan voi laittaa jääkaappiin odottamaan seuraavaa kertaa.

9.1.15

Uusi vuosi Sicapellessä

Sicapellen seitsemän ruokalajin menu ja Porvoo. Se oli lähtökohta kahden pariskunnan uuden vuoden vietolle heti siitä saakka, kun läheinen ystäväni rakastui.

Tai oikeastaan puhuimme vain uudesta vuodesta Porvoossa, mutta minä tiesin, minne tulemme päätymään. Olin jo pari kertaa matkalla muualle käynyt kurkkaamassa tuomiokirkon takana vanhassa kaupungissa olevan Sicapellen ovesta sisään ja ihastunut tunnelmaan.
Ilta alkoi hyvin, kun saimmekin Nytin arvostelun innoittamana pöydän alakerrasta tanskalaisten knallilamppujen läheltä. Hämyisä kulta-musta tila on samaan aikaan juhlava ja rento bistro.

Tarjoilija oli illan aikana erityisen innoissaan kahdessa kohtaa. Toinen oli käsin tanssitettu samppanja, jota Sicapelleen oli tullut 24 pullon erä. Juomaa on tehty 11 000 pulloa.

Kilistelimme hyvää päättyvää vuotta keittiön tervehdystä nauttiessamme. Rinkeli tryffelitahnan kera sopi iltaan.
En ollut illan aikana turhan tarkka ja muistin nauttia. Parempi niin omalle tunnelmalle ja seuralle, mutta menun yksityiskohdat jäivät kirjoittamatta ylös ja unohdin kuvata kaikkea muuta paitsi ruokaa.

Ja vähän viinejäkin. Yllä ollut suositusviini toimi sille erinomaisesti, mutta samppanjaa oli jäljellä sen verran, että viini jäi vähän varjoon. Viinit olivat kuitenkin huolella valittuja, ja viinipaketin sai halutessaan puolikkaana.
Lohi piparjuurilumen kera oli kylmän raikas kokemus. Ei tule mieleen kovin monta yhtä raikasta ruoka-annosta elämässä.
 Eniten makuhermoihin osui yksinkertaisuudessaan tämä leipä ja sen seuralaiset.
Tähän vaikutti ehkä myös se, että viinivalinta oli mielestämme erityisen onnistunut. Etiketin perusteella olisin arvannut pulloa amerikkalaiseksi, mutta se oli rehtiä italialaista.
Juureen tehty sourdough-leipä possunniskan kera oli maukasta kuin mikä.

Annoksen kyljessä ollut purkki pikkelöityjä vihanneksia yllätti seurueen pikkelsi-inhoajan. Itse tehty voittaa aina.
Jänisrisotto oli hyvää, mutta ei noussut muiden annosten yli erityisemmin. Hämärä tila ei ollut kameralle suopea, mutta pannaan nyt näinkin epätarkka tarinan vuoksi.
Punkkari Marco G. Zanetti tekee viiniä tinkimättömällä asenteella Venetossa. Zanettin keskeinen sanoma on se, että laatuviini kuuluu kaikille, ei vain viiniharrastajille.

Tämä oli toinen kohta, jossa muuten sympaattinen, mutta ehkä hieman poissa olevan tuntuinen tarjoilija oikein innostui. Viinintuottaja oli tehnyt vaikutuksen.
Siika tarjottiin beurre blancin ja punkviinin kanssa.

Kyyhky kahdella tapaa sai osan pöydästämme epäileviksi. Voiko molemmat lihat todella olla kyyhkyä.

Epävarmuus tarttui tarjoilijaan, joka kävi keittiöstä varmistamassa.
Yllä ollut kyyhkynrinta oli mureaa ja alla oleva rillette selkeästi tummemman oloista, mutta todellakin kyyhkyä. Ruusukaali oli hyvä kaveri linnulle.
Jälkiruoan jälkkäriksi tuotiin gorgonzolamacaron. Sen seurana oli hieman luumuhilloketta. Hilloa tai jotakin kostuketta kaivattiin lisää, kunnes syötyämme havaittiin, että portviini oli unohtunut.

Ilta ei tähän kaatunut, vaikka kutkuttamaan jäikin näiden kahden yhteensopivuus.
Varsinainen jälkiruoka oli luonnossa kauniimpi kuin tämä hämärässä nopeasti otettu kuva, sillä oli kiire ehtiä mukaan nauttimaan.

Rapea kakku ja sen ympärillä olevat maut, vadelma, vanilja ja rypäleet, toivat mieleen jonkin etäisen muiston lapsuudesta, jota en onnistunut nimeämään.

Jälkiruoka sulatti palan nostalgiaa tähän hetkeen, jossa muuten oli läsnä vain tämä ilta, me neljä ja suunnitelma lomamatkasta Ranskaan.
Uuden vuoden ensimmäisenä päivänä söimme Haikon runsaan kartanoaamiaisen, jossa ilahdutti eniten hyvät makkarat ja teen kanssa makoisa kuivakakku.

Juhlavasti jokaiselle tarjottiin saliin tullessa kuohuviiniä, mutta ajatus ei oikein toiminut raikkaan vuoden aloituksen kanssa. Haikon kartanon kylpylä kutsui pöydästä noustuamme.
Uutta vuotta Porvoossa viettänyt Jenni oli sentään tajunnut kuvata Sicapellen knallihatut. Liemessä-bloggaaja oli perheineen syönyt aattoillallisen Sinnessä, joka on myös Porvoon ravintoloiden kärkeä. Blogissa lisäksi muita Porvoon vinkkejä.