7.2.15

Maa-artisokkaa leipäjuustolla ja lehtikaalilla


Sain miettiä alkuruoan ja yhden pääruoan ystäväpariskunnan kanssa vietetylle illalliselle. Päädyin vaeltelemaan Hakaniemen kauppahalliin ja keksin tarjota kupeista maa-artisokkaa luomuleipäjuustolla kuorrutettuna.

Ystävät ovat teettäneet puisen ja jykevän ruokailupöydän, jonka äärelle on hyvä kerääntyä keskustelemaan. Kattaus Keniasta ostettuine lautasliinoineen oli yksinkertaisen tyylikäs.

Peter valmisti meille madekeittoa. Perunat ja juurekset näyttävät erehdyttävästi hedelmäsalaatin osilta, mutta suolaista se oli. Ja maukasta.

 Minä tein punaviinillä höystetyn sienirisoton.

Ja emäntä jäätelön kylkeen mantelisen suklaakakun leipävuoassa.

Jäätelökone sai osakseen enemmän ihastelua kuin pöytä.

Alunperin kaverini oli ostanut itselleen 30-vuotislahjaksi kauan haaveilemansa 400 euron jäätelökoneen, joka meni rikki. Pettymyksestä piti päästä eroon takuuvarmasti toimivalla koneella, joka maksoi 800 euroa. Koska jäätelökone oli julmetun iso, ei se enää mahtunut vanhaan asuntoon ja piti ostaa uusi.

Kuulostaa hieman vanhan ajan kansansadulta, jossa asiat paisuvat aina uusiin mittasuhteisiin.

Nopeasti sulava, vähistä raaka-aineista valmistettu jäätelö oli järjettömän herkullista suklaakakun kanssa.

Harmittaa, etten tajunnut pyytää jäätelökonetta lainaan parin tavallista pidemmän työmatkan ajaksi. Toivottavasti väliaikaisvuokralaiset osaavat hyödyntää konetta.


Maa-artisokkaa leipäjuustolla ja lehtikaalilla

4 desiä maa-artisokkaa (en muistanut punnita)
Lehtikaalin oksa
Leipäjuustoa (rasvaisinta, mitä löydät, miel. luomua)
N. 1 dl kermaa
Sitruuna
Timjamia
Suolaa
Mustapippuria

Kuori ja esikeitä maa-artisokka al denteksi niin, että se ei ole aivan pehmeä. Paloittele artisokka parin sentin paloiksi. Pese lehtikaali huolellisesti.

Laita uuni lämpiämään noin 200 asteeseen.

Kokoa ruoka uunin kestäviin kahvikuppeihin tai vuokiin.

Laita alimmaksi maa-artisokkaa, lorauta päälle kermaa ja mausta timjamilla, maltillisella määrällä tuorepuristettua sitruunan mehua, suolalla ja mustapippurilla. Peitä lehtikaalin palalla ja päällystä koko komeus leipäjuustolla, joka peittää koko kupin suun.

Paista uunin keskiosassa kunnes juusto alkaa sulaa ja hieman ruskistua.

Ps. Ylimmässä kuvassa näkyvä prosecco on ihan omin voimin ostettu, mutta ei suinkaan alkuruoalle sopiva kuohuva. Jäätelön kanssa ehkä parempi.


Ei kommentteja: