22.9.14

Ravello ja Amalfi

Ravello on yksi upeimmista kaupungeista Amalfin rannikolla. Sieltä monet matkaoppaiden kuvatkin on otettu.

Kysyimme Italian matkallamme hotellissamme yöpyneeltä paikalliselta liikenaiselta, minne mennä. Hän sanoi hyvin päättäväisesti, että Ravelloon. Pakko oli sitten kivuta yhä korkeammalle.

Kipuamisesta tuli kuitenkin hauska retki, kun saimme rannalla tavatuilta ruotsalaisilta kyydin. Unohdin jännittää äkkipudotusta alas, kun yltiösympaattinen ruotsalainen kaveripari kertoi tarinoita parhaista reissuistaan.

He olivat onnekkaasti varanneet yhden hotelliyön kaupungista. Meitä harmitti myöhemmin, ettemme olleet tajunneet tehdä samoin.

Päiväretkikin oli silti toimiva. Kävimme ensin tutustumassa vähintään 1000-luvulta olevaan Villa Cimbronen puutarhaan.

Sen yhteydessä on varsin fiini 17 huoneen hotelli, jolla on vieraille oma helikopteri sekä yhden Michelin-tähden ravintola Il Flauto di Pan. Paikalla on aiemmin sijainnut luostari.

Greta Garbo on vieraillut villassa keväällä 1938. Kyltin paikka.

Voin melkein kuvitella ruotsalaisen näyttelijän altaan äärelle.

Cimbronen puutarhasta avautuu yksi parhaista näkymistä merelle.

Näköalatasanteen, Terrace of Infinity, keskellä on korkean paikan testi. Alla ei ole mitään.

Paitsi tietenkin edestakaisin suhaavia veneitä.

Roomalaisen mytologian viljan ja kasvillisuuden jumalatar Ceres tervehtii pienen temppelin sisällä.

Ravellon kapeilla kujilla kävellessämme huomasimme rinteessä luomutarhan.

Näimme paikan jo menomatkalla toiseen suuntaan. Takaisin tullessa tiesin, että tämän puutarhan ravintolassa haluaisin syödä lounaan.

Saimme näköalapöydän Villa Maria -ravintolasta ulkotasanteelta. Hieman pilvistä, mutta onneksi ei satanut.

Tilasin kaniinia, koska sitä saa niin harvoin Suomessa hyvin valmistettuna.

Sen kylkeen otin puutarhan omia munakoisoja.

Aperitiiviksi bellini puutarhan luomupersikoista. Maistui samalta kuin Venetsiassa Harry's barissa, jossa juoma on keksitty.

Amalfin alueella keramiikkataiteilijat taitavat elää leveästi. Joka paikka on kyltitetty käsinkoristelluilla laatoilla ja pienet keramiikkatehtaat ovat turistinähtävyys.

Limoncelloon törmää kaikkialla.

Tämä on kuitenkin syy, miksi harmittaa, ettei tullut varattua hotellia Ravellosta. Ja miksei ymmärretty varata konserttilippuja Ravellon kuuluisalle musiikkifestivaalille.

Villa Rufolon päälava on yksi huikeimmista. Älä googleta, jos tekee pahaa tietää, ettet pääse kuuntelemaan musiikkia tällaisissa maisemissa.

Laskeuduimme aurinkoisempiin maisemiin Amalfin kaupunkiin, josta koko rannikko on saanut nimensä.

Kuumana päivänä tuoreista sitruunoista, sokerista ja jäästä tehty granita kelpasi.

Sitä myi todella iloinen kaveri vanhanaikaisen näköisestä granitakärrystään.

Amalfista tuli mieleen Nizza. Paljon pienempi se tosin on, mutta yhtä lailla täynnä turisteja.

Aukio johdatti meitä syvemmälle kaupungin uumeniin.

Aukion lähellä on suklaastaan kuulu Cioccolato Andrea Pansa. Tuomiokirkon vieressä on myös vuonna 1830 avattu Andrea Pansa -kahvila.

Paikka tekee suklaansa itse kirkon lähellä. Tehtaassa olisi saanut vierailla, mutta se oli ehtinyt jo sulkeutua.

Ja kuten talvella kuulin, laadukkaat italialaispaikat alkavat siirtyä pozzetti-vitriineihin.


Otimme jäätelöt. Suklaa ja pistaasi olivat niin taivaallisia, että jaoimme vielä kolmannen coppan yhdessä.

Ricottajäätelö ei sen sijaan uponnut, vaikka ajatus olikin hauska.

Eniten ihastuin myyntitiskiin upotettuihin vanhoihin konvehtimuotteihin.

Olen ostanut muutaman samanlaisen aiemmilta matkoilta ja raahannut painavat muotit kotiin. Nyt ei kuitenkaan tärpännyt, eivät myyneet näitä.

Chilin myyjä oli vitsikkäällä päällä.

Tämän pidemmälle aitoon amalfilaiseen elämään emme päässeet.

Ravellon ja Amalfin jälkeen olin varma, että päiväretket mutkikkailla teillä riittävät. Päätimme kuitenkin käydä vielä Positanossa, joka oli omalla tavallaan upea.

Lue muut Amalfin rannikon matkan jutut: Osa 1 (Rooma, Praiano) ja osa 3 (Positano, Praiano, Sorrento).

21.9.14

Grillattu hampurilainen, mökkeilyä ja Porvoon ravintoloita

Tämän kesän grillattava oli selkeästi hampurilainen. Edullista ja varsinkin hiiligrillillä tehtynä maukasta.

En voi käsittää, miksen ole ennen grillannut burgereita. Siinä ei ole mitään vaikeaa.


Grillattu hampurilainen mökkiolosuhteisiin

Pihvit
150-200 g rasvaista jauhelihaa/syöjä
Vastarouhittua mustapippuria
Suolaa
Eikä muuta

Muut ainekset
1 pitaleipä/ruokailija
Majoneesia
Dijon-sinappia (mielellään karkeaa)
Salaattia
Tomaattia
Kovaa juustoa, esim. cheddar tai manchego

Sekoita jauhelihaan pippuri ja suola. Muotoile massasta käsillä hieman soikeita pihvejä. Hampurilaispihvi pysyy kasassa grillissä eikä siihen tarvitse lisätä kananmunaa tai muita härpäkkeitä. Parempi on, että pihvistä tulee mehukas sellaisenaan.

Paista pihvit kääntäen ne vain kerran. Laita juustoviipaleet pihvien päälle sulamaan kääntämisen jälkeen. Älä taputtele pihvejä lastalla, jotta mehut eivät karkaa sisältä.

Loppuvaiheessa paistoa lämmitä pitaleivät. Jos tunnet itsesi puuhakkaaksi, voit tietenkin leipoa sämpylät kaveriksi, mutta kaupan hampurilaissämpylöitä en suosittele.

Olennaisinta on muistaa, ettei tee massasta liian tanakkaa ja käyttää rasvaista jauhelihaa. Rasvaisinta, mitä löytyy. Silloin ei tarvita kananmunaa tai maitotuotteita kosteuttamaan tai sitomaan.

Käytimme itse kaupan omaa sika-nautaa, jossa oli 23 prosenttia rasvaa.

Jälkkäriksi mies halusi grillattuja omenoita, joiden päälle ripoteltiin sokeria ja puristettiin limemehua.

Grillaamiseen käytettiin mozzarellan grillaussettiä, jota olen jo aiemmin hehkuttanut ihmeellisen hyväksi keittiövälineeksi.

Mökkimaastosta löysimme jonkun veistämän mölkyn.

Mökkipelien klassikko on meillä kuitenkin Pekingin lohikäärme. Laatikossa oli lapsuudesta asti säästynyt muun muassa yllä oleva veljeni kirjoittama vihjelappu.

Pelissä Viisas tietäjä kertoo, kuka pelaajista valehtelee.

Metsämansikoista olisi hauska tehdä jotakin, mutta joka vuosi ne vain sujahtavat suoraan suuhun.

Appiukko kävi mökillä kylässä saunomassa ja toi kesähelteellä jäätelöt sanomalehteen käärittynä. Hyvin säilyivät reilun puolen tunnin matkan.

 Vadelmia on jo ikävä.

Porvoossa mökkeilyn etu on se, että pääsee välillä piipahtamaan vanhassa kaupungissa.

Ja lounaalla kivoissa ravintoloissa.

Timbaalin tatti-vuohenjuustopasta tuoksui hyvältä, mutta oli ehkä liiankin tuhti.

Kävimme hakemassa jälkiruoat torin laidalta Café Gabriolesta, jota monet kehuvat.

Sieltä löytyi miehen suosikkileivos Sarah Bernhardt. Täyte oli tosin vaniljakreemiä eikä suklaata.

Toisella kerralla piipahdimme ensimmäistä kertaa Zum Beispiel -ravintolassa.

Pidin ravintolan skandinaavisesta sisustustyylistä.

Ja ennen kaikkea ruoasta. Täytetty munakoiso venere-risoton kera oli taivaallista.

Roomasta tuliaisiksi livahtikin venere-riisipaketteja kuten Facebook-tykkääjät ovat ehkä huomanneet.

Sain maistaa lusikallisen seuralaisen tomaattikeittoa. Hyvää, mutta koin vetäneeni pidemmän korren.

Suoraan deli-ravintolan vieressä on myyntigalleria.

Tällä kertaa haimme jälkiruoaksi konvehdit Porvoon Pienestä suklaatehtaasta. Juuri samanlaiset kuin häissämme oli. Aidolla tequilalla maustettua tummaa suklaata sitruunasuolalla.

Tujua, mutta hyvää.

Mökillä grilli lämpeni vasta saunan jälkeen hämärässä.

Mökki pantiin pakettiin sateen sattuessa. Pakkauksen ja siivouksen jälkeen nälkä huijattiin pois El Alban halloumipastalla Italian ikävän iskettyä.

Viimeksi olen käynyt täällä varmaankin lapsena. Kodikas, mutkaton paikka, jos ei kaipaa niitä fiinimpiä ravintoloita ja huomattavasti parempi kuin jokirannan laivaravintolat.