4.12.14

Tanskalainen pikkujoulu

Olen onnistunut hankkimaan joulukuuksi paljon kivaa tekemistä. Kivaa tekemistä, mutta paljon.

Kokkaus kotona on jäänyt vähän vähemmälle viime viikkoina, joten kaivoin naftaliinista viime joulunaluselta kuvia Glorian ruoka&viinin innoittamana. Adam Pricen tanskalaisen joulujutun ansiosta muistin kutsut tanskalais-suomalaisessa kodissa.

On mahtavaa, kun joku näkee vaivaa ja valmistelee muille kivan illan.

Tanskalaista joulua edusti erityisesti tunmus eli tonnikalamousse lohenmädillä ihan kuin isoäidin tekemänä. Maukasta oli. Pisteet Peterille!

Pöydästä löytyi selvfølgelig eli tietty frikadeller, ronskit lihapullat.

Itse avitin herkkupuolta kokeilemalla joulutorttujen tekoa omatekoisella taikinalla. Ensimmäistä kertaa.

Ei sujunut heti niin kätevästi kuin etukäteen kuvittelin, mutta tuli niistä aika maukkaita. Tosin myös erittäin murenevia.

Näillä fiiliksillä lähdetään rakentamaan paria pikkujoulua ja muuta joulupuuhaa. Tortut teen tänä vuonna kuitenkin kaupan valmiista voitaikinasta.

Ei kommentteja: