18.10.14

Haapsalu mielessäin

Haapsalu on yksi parhaista kesäretkikohteista, jonka tiedän. Ja tiedän monta.

Näiden kuvien kautta sukellan vielä kesään, jossa on pakko vielä pariin otteeseen vierailla, koska kesällä lorvailin lämmössä ja niin monta mahtavaa kuvaa ja juttua on laitettava talteen.

Päästäkseen Haapsaluun täytyy kulkea Tallinnan Kohvik Komeetin kautta syödäkseen suus sulav kihiline Valrhona šokolaadikook eli suussasulava kerroksellinen Valrhona-kakku.

Kohvik Komeet on Anni Arron ensimmäinen kahvila Tallinnassa. Aiemmin Haapsalussa Annin kuvataiteilijaäidin Epp-Maria Galeriin yläkerrasta sai myös Arron herkkuja, mutta ruokapuoli on lopetettu. Harmi.

Onneksi Haapsaluun on tullut uutta.

Kauppakeskus Solariksessa sijaitsevan yläkerran Komeetissa on komea samppanjaterassi, jossa en ole tajunnut aiemmin käydä.

Kuumana kesäpäivänä jäimme suosiolla sisälle. Lammaslihapulla juureksilla oli makoisa.

Anni Arro tulee kuvataiteilijaperheestä ja halusi pienenä leipuriksi tai muotisuunnittelijaksi.

Tuon etualan rahin ottaisin mielelläni, jos kotimme olisi tanskalaisen valkoinen.

Perillä Haapsalussa nautimme äkkimakeaa venäläistä kuohuviiniä. Sopi jotenkin tunnelmaan ja pöydän kukkaan.

Mehukas salade nicoise, roseviiniä ja tuulessa lepattavat kynttilät. Hölmöjä vitsejä eikä kiirettä minnekään.

Seuraavana päivänä aamiainen katettiin hyvin nukutun yön jälkeen omenapuun alle.

Haapsalun kaupunkikierroksen ensimmäinen "nähtävyys" oli kyltti, jossa kehotettiin tulemaan lihaa syömään. Emme menneet.

Sen sijaan vaeltelimme söpöillä kaduilla linnan lähettyvillä.

Suuntasimme Müüriääre kohvikiin nälän alkaessa hivuttautua lähelle. Caesarsalaatti oli hyvä ja edullinen.

Suosikkileivonnaiseni vaarika-beseerull, vadelmamarenkikääretorttu, maistui proseccon kera. Ja opin uuden sanan viroksi, besee.

Haapsalun kauneus on rosoista.

Suunnittelimme ystäväni kanssa pitävämme rannan äärellä juhlat, jotka alkavat cocktaileilla täällä. Saksofoni soimaan ja neilikka napinläpeen.

Pääruoka olisi vähän matkan päässä oleva Viron ainoa alkuperäisessä muodossa säilynyt rantapaviljonki vuodelta 1898. Valitettavasti akku sammui tässä vaiheessa.

Kuursaal on korkeakattoinen tila, jossa gramofooni tervehtii tulijoita palmujen katveessa sisään astuessa. Leivonnaiset ovat lähes identtiset Müuriääre kohvikin kanssa, mutta palvelu oli vähäisestä vierasmäärästä huolimatta järkyttävän hidasta. Vanhan ajan charmia vähensi hieman tarjoilijoiden vanhanaikaisten asujen ja ruokalistojen silmiinpistävät tahrat. 1900-luvun alun kylpyläkulttuurin pystyi silti aistimaan.

Rantapromenaadi on kävelemisen arvoinen ilman kahvilakäyntejäkin.

Tsaikovski vietti kesän 1867 Haapsalussa. Penkin paikka.

Odotin, että nappia painamalla olisi kuullut säveltäjän musiikkia. Sieltä tulikin pitkä selostus, jota emme jaksaneet jäädä kuuntelemaan emmekä pystyneet sammuttamaan. Pömpeli jäi yksikseen pölisemään heinien sekaan.

Lähellä linnaa ja lähes vastapäätä Müuriääre kohvikia on uusi paikka, Dietrich. Se on jo valittu Viron 50 parhaan ravintolan joukkoon. Otimme leivonnaiset mukaan tuliaisiksi.

Iltapalaksi lämpimiä voileipiä, ihan kuin lapsena.

Kolmesta muhkeasta kakkupalasta riitti erittäin hyvin neljälle.

Puutarhasta poimitun kamomillateen avulla laskeuduimme hyvin uneen.

Mitäs nämä ovat? Lentokoneessa tarjottavia vesipurkkeja? Ei vaan neljäkymmentäprosenttista. Huh. Jäi hyllyyn.

Tallinnaan palattiin bussilla, jossa oli langaton netti. Kävimme syömässä maissa ennen laivaa ja sain vihdoin kaipaamani mojiton.

Manna la Roosan avoin burgeri oli onnistunut, ranet rapeita ja talon sisustus erikoinen. Sitä ei voi edes kuvailla, se pitää kokea.

Kotiin valkkasin tuliaisiksi Dietrichin viereisestä olutkaupasta Eka Vekaraa muistuttaneet Õllenautit.

Ei kommentteja: