30.12.13

Nopeat gratinoidut vihersimpukat


Gratinoitujen simpukoiden valmistus on helppoa ja nopeaa. Tein näitä jouluksi, mutta sopisivat uudenvuoden viettoonkin kuplivien kera. Parasta on, että suurimman osan oikeasti kepeistä valmisteluista voi tehdä etukäteen.

Ajatus näistä tuli mieleen, kun muistelin Sardinian reissuamme kesältä. En ole aiemmin ollut kovin suuri simpukoiden ystävä, mutta nyt söin niitä kolmella eri tavalla valmistettuna ja olin myyty.

Sardiniassa pienen rantakaupunkimme merinäköalalla varustetussa ravintolassa oli romanttista nauttia hyvää viiniä pienten sinisimpukoiden kera. Toisella tavalla juhlavissa, mutta kotoisammissa kuvioissa päätin nyt kokeilla näitä vihersimpukoilla. Isoja, kauniita ja valmiiksi avattuna vain yhdessä kuoressa niin, että gratiinitahnan saattoi levittää nopeasti päälle ja laittaa kaverit uuniin.

Muistelin raaka-aineita ja pohdin mittasuhteita, kunnes kaupassa huomasin, että Pirkan vihersimpukoissa on juuri kaipaamani resepti. Hiukan hölmö olo tuli tästä Sardinia-Pirkka-mielleyhtymävertailusta, mutta en antanut sen hiljentää vauhtia.

Matkan välimerellinen tuulenvire ei ihan tavoittanut makua niin kuin ei koskaan huikeita reissuruokia kotimaassa syödessä, mutta hyviä tuli. Veljeni kysyi, saako ottaa lisää.

Jos teet kuten minä eli käytät pakastettuja simpukoita, muista laittaa ne sulamaan noin 10 tuntia aiemmin jääkaappiin. Ärsytti nousta sängystä pakastinta kaivelemaan juuri nukahtamisen keskellä.

Sovelsin hieman Pirkan reseptiä mittasuhteiden osalta silmämääräisesti hyvän seoksen saamiseksi. Alla paras arvaukseni siitä, miten itse tein. Jos ei valkosipulia laita 10 kynttä, voi tätä aika hyvin soveltaa omaan makuun.

Gluteenittomat näiustä voi tehdä käyttämällä gluteenitonta leipää tai jättämällä leivän kokonaan pois.

Gratinoidut vihersimpukat

500 g (pakastettuja) vihersimpukoita
(voit käyttää myös sinisimpukoita)

Gratiinitahnaan:
0,75 dl raastettua parmesaania
1 sitruunan kuori raasteena
3 pientä patongin palaa tai 1 paahtoleipä pienenä muruna
Kourallinen tuoretta lehtipersiljaa silputtuna
1 valkosipulin kynsi pieneksi pilkottuna
0,5 dl öljyä
Mustapippuria
Suolaa

Etukäteisvalmistelut:
Sulata simpukat ajoissa. Pakastetuilla kestää 10 tuntia sulaa jääkaapissa. Gratiiniseoksen voit valmistaa aiemmin ja laittaa simpukat uuniin juuri ennen tarjoilua. Jos teet tahnan etukäteen, lisää öljy vasta ennen uunitusta. Kaiken muun voit raastaa ja silputa omaan kippoonsa valmiiksi.

Ennen tarjoilua:
Laita uuni 225 asteeseen. Sekoita gratiinitahnan ainekset. Annostele se sormin tai lusikoilla pellillä tai laakeassa uunivuoassa olevien simpukoiden päälle. Paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.

1 kommentti:

ulla kirjoitti...

Herkullisen näköistä!
Eilen omassa cittarissa oli vaihteeksi tuoreita simpukoita, melkein ostin, mutta pysyinkin sitten poikkeuksellisesti ostoslistan puitteissa.
Hyvää uutta vuotta!