23.9.12

Siiderigranitaa brunssille

Siiderigranita jogurtin, tumman suklaan ja cashewkeksin kera on raikas ja vaikuttava makea brunssilla. Kuulostaako haastavalta? Ei ollenkaan. Granita vaatii haarukalla rapsuttelun taitoa ja keksi on helppo, mutta maukas kaveri.

Brunssin valmistuksessa arvostan helppoutta ja sitä, että asioita voi tehdä etukäteen. Tämän herkun vaatimukset aamu-uniselle karhulle ovatkin melko simppelit. Ainekset vain kasataan yhteen ja tarjoillaan. Keksin voi valmistaa etukäteen, granita valmistuu kuin itsekseen yöllä ja suklaankin voi rouhia aiemmin.

Tällä reseptillä osallistun Hartwallin Onnen omenoita -kilpailuun. Hartwallin uusi siideriperhe Happy Joe ilahdutti selkeällä omenaisuudella. Omaa suutani miellytti erityisesti syksyisen samea cloudy siideri, jota käytin tähän.

Oikeastaan mikään tässä ei voi pahasti epäonnistua, jos malttaa hetken pysyä uunin luona ja muistaa laittaa siiderin pakkaseen edelliseksi yöksi.

Siiderigranita jogurtin, suklaan ja cashewkeksin kera

(4 hengelle)

3 dl maustamatonta turkkilaista jogurttia
2 rkl juoksevaa hunajaa
50 g tummaa suklaata
2 dl omenasiideriä (käytin Happy Joe cloudya)
4 kpl cashewkeksejä (katso ohje alla)

Jäädytä siideri pakastuksen kestävässä kannellisessa rasiassa yön yli. Muista olla täyttämättä koko rasiaa, sillä vesi laajenee jäätyessään.

Valmista cashewkeksit etukäteen ja säilytä ilmatiiviissä rasiassa tai tee ne brunssipäivän aamuna. Valmistusprosessi on nopea.

Ota siiderigranita huoneenlämpöön sulamaan muutama minuutti ennen tarjoilua. Ennen kuin otat granitan kylmästä kasaa laseihin tai kulhoihin herkun pohja eli jogurtti ja suklaarouhe. Sekoita maustamattomaan jogurttiin juokseva hunaja ja sekoita sileäksi.

Nosta jogurtti laseihin kahden lusikan avulla. Rouhi suklaa veitsellä pieniksi murusiksi. Ripottele suklaarouhetta jogurtin päälle.

Kun otat siiderin huoneenlämpöön, anna sen sulaa pari minuutttia. Sen jälkeen rapsuttele sitä rikki haarukalla niin, että saat aikaan jäähilettä. Nosta se lusikoiden avulla suklaarouheen päälle laseihin.

Laita jokaiseen lasiin yksi cashewkeksi, joka toimii aluksi lusikkana. Granita sulaa nopeasti, joten tarjoile välittömästi.

Cashewkeksit (n. 20 kpl)

125 g eli n. 2 dl cashewpähkinöitä*
75 g voita
1 muna
0,75 dl vehnäjauhoja (40 g)
0,5 tl leivinjauhoja
Hyppysellinen sormisuolaa
(10 g tummaa suklaata)

Murskaa cashewpähkinät tehosekoittimessa, jossa on leikkaava terä. Itse käytin sauvasekoittimen kylkiäisenä tullutta pientä kulhoa, jonka terä jaksoi hyvin jauhaa cashewparat muruiksi.

Sulata voi ja sekoita se cashewmurun sekaan. Riko sekaan yksi muna ja sekoita. Sekoita omassa kulhossaan vehnäjauhot ja leivinjauho. Siivilöi cashewtahnan joukkoon. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Ota käteen kukkuraisen teelusikallisen verran taikinaa ja pyörittele siitä sormen muotoinen puikula. Laita puikula leivinpaperilla vuoratulle pellille ja taputtele se sormilla litteäksi. Kun olet saanut pellin täyteen, ripottele kevyellä kädellä sormisuolaa kekseille.

Paista keksejä uunin keskiosassa noin 12-15 minuuttia tai kunnes ne ovat kullankeltaisia. Keksit tummuvat nopeasti, joten tarkkaile lähellä, sillä uunien lämpötilat vaihtelevat.

Käytin tähän paahdettuja ja suolattuja pähkinöitä, ja ripottelin paistamisen puolivälissä kekseille vielä suklaarouhetta koristeeksi. Keksi pärjää ilmankin. Voin määrää voisi ehkä säätää alaspäin hieman, mutta makoisia näistä tuli näin. Oikeinkin siiderille sopivia.

*Cashew ei muuten ole kasvitieteellisesti ottaen pähkinä, joten jotkut pähkinäallergikot voivat syödä sitä. Kannattaa kuitenkin varmistaa ennen kuin tarjoaa sitä allergikolle.