28.1.12

Minglausruokaa ja rakkautta rapujen kera

Mingel on ruotsia ja google kääntää sen sekoittamiseksi. Kyse on minglauksesta, joka liittyy cocktailkutsuilla harrastettavaan rupatteluun monen ihmisen kanssa. Opin termin ensi kerran cocktailkutsuilla Kiasmassa parikymppisenä, kun tuli ohje, että nyt olisi hyvä vähän minglailla.

Ajatus on siinä, ettei jämähdä koko illaksi samojen tuttujen naamojen seuraan vaan törmää useampaan ihmiseen. Silloin en ehkä ollut luontevin minglaaja, mutta pidin ajatuksesta, että tapaa uusia ihmisiä. Sormisyötävä on silloin omiaan, varsinkin sellainen, joka ei sottaa.

Mingelmat on ykköshiplauskirjani nyt. Kirjan kuvat saavat melkein itkemään innostuksesta tulevia juhlia ajatellen.

Kirja sisältää 565 melko lyhyttä reseptiä, joista selviää vaikka kouluruotsin ja nettikääntäjän avulla. Hyvä oivallus kirjassa on se, että jokaisesta reseptistä on oma selkeästi merkitty kuva.

Juustopallot eivät ole aiemmin oikein innostaneet, mutta tätä kuvaa katsoessa ensimmäistä kertaa harkitsen niiden pyörittelyä. Eri väreissä, tietenkin.

Ja vaikea olisi vastustaa tuollaista herkkukoria. Kieltämättä siitä tulee heti mieleen eräs ehkä enemmän naisten suosiossa oleva sarja, jossa miehet huusivat naisten tekemiä koreja piknikhuutokaupassa. Kunnianhimoisin kori oli vuohenjuustosta leivottu.

Aamiais- tai brunssicocktail houkuttaisi kuitenkin tällä hetkellä eniten. Tammikuun pimeinä aamuina hingun aina kunnon aamiaisen perään.

Fest, mat & kärlek taas on suloinen rakkauskirja ruokaan, perheeseen ja hyviin ystäviin keskittyen. Tätä kirjaa käytin inspiraationa häissä, ja vein sen pitopalvelun emännälle näytillekin.

Takakannen sormisyötävät innostivat häntäkin miettimään saaristoaiheisia cocktailpaloja, ja kirjasta sain taas muistutuksen koristella hopeiset tarjoiluvadit hääkimpun kukkasilla.

Ja mikä tahansa ruokakirja, jossa on isoja, kauniita kuvia ravuista voittaa paikan kirjahyllystäni.

18.1.12

Tyttöjen ilta Lontoossa ja ricottapasta

Vietimme Notting Hillissä kauniissa asunnossa ihanan tyttöjen illan neljän naisen kesken vuoden lopulla. Lause on looginen, vaikka joku voisikin liittää tyttö-termin nuorempiin naisiin. Tyttöjen ilta on silti tyttöjen ilta, vaikka pojat eivät ole aina poikia.

Puhelinkoppi todistaa, että nyt puhutaan Lontoosta

Iltaa edelsi käynti kotoisassa Books for Cooks -liikkeessä, josta tuli hankittua uusia ruokakirjoja, joihin en varmaan muuten olisi törmännyt. Olen havainnut näillä kahdella käynnilläni liikkeessä hyväksi taktiikaksi kysyä omistajalta hänen suosikkejaan.

Jos ei etsi jotain tiettyä, hän helposti viittaa katsomaan uusimpia kirjoja kaupan keskellä olevalta pöydältä, mutta jos kysyy uudelleen, mitä niistä hän on kokeillut ja pitänyt, saa selkeämpiä suosituksia. "This is amazing!", "This has some really good recipes" omistaja mutisee ja osoittelee joitakin, mutta ei kaikkia kirjoja.

Ehkä olen helppo mainoksen uhri, mutta en ole pettynyt yhteenkään kirjaan.

Huomasin saavani hyvän vinkin, kun hän kehui Maria Elian The Modern Vegetarian -kasvisruokakirjaa samalla, kun kertoi olevansa itse lihansyöjä. Siispä ostin yhden kirjan sijaan raahattavaksi kolme, vaikka netistä ne olisi helpommin saanut kotiinsa. Hyviä liikkeitä ja asiakaspalvelua pitää tukea.

Good Things to Eat -kirjasta valitsimme helpon ricottapastan illan pääateriaksi. Alkuruoaksi teimme vitello tonnato -leipäsiä, jotka aina saavat kehuja, sekä bruschettoja kuohuvan kanssa nautittaviksi. Leipiin löysimme Tescosta valmiiksi paistettua kalkkunanrintaa vasikan sijaan, joten oikotie onneen helpottui.

Pohdin vielä jälkiruokaa, joka olisi nopea ja helppo, mutta ei liian tylsä. Päädyimme lopulta paistamaan luumun puolikkaita voissa ja sokerissa (nopeasti, etteivät pala) hyvän vaniljajäätelön päälle raastetun tumman suklaan kera.

Olin todella tyytyväinen illan menuun. Pasta oli maistuva, mutta helppo tehdä seurustelun lomassa. Leivät saimme tehtyä ystävän kanssa etukäteen ennen emännän neljännen ystävän saapumista ja ne olivat hyvä kumppani cavalle. Emme löytäneet tuoretta minttua, mutta ei haitannut.

Kotona kokeilin nyt mintulla, ja mukavan lisän se toi basilikan ja valkosipulin rinnalle. Koska teimme leipäset ensin, käytimme sivutuotoksena syntyneen valkosipuliöljyn emmekä murskanneet valkosipulia joukkoon.

Ricottapasta (neljälle)

350 g spaghettia
4-5 rkl oliiviöljyä
8 rkl ricottajuustoa (käytimme yhden purkin)
(n. 20 revittyä mintun lehteä)
n. 20 isoa, revittyä basilikan lehteä
2 valkosipulin kynttä, kuorittuna, murskattuna ja pilkottuna
1 sitruunan raastettu kuori (ei valkoista osaa) ja mehu
4 kourallista rucolaa
Parmesaania tai pecorinojuustoa
Merisuolaa
Vastarouhittua mustapippuria

Keitä pasta. Valmistele muut ainekset ja kun pasta on kiehunut rapsakan al denteksi, valuta kattilasta vettä niin, että sitä jää pari ruokalusikallista kattilaan. Laita pastakattila takaisin liedelle, ja sekoita joukkoon 4 ruokalusikallista öljyä.

Lisää ricotta, yrtit ja valkosipuli. Mausta sitruunan kuorella, mehulla, suolalla ja mustapippurilla. Maistele ennen kuin lisäät kaiken mehun.

Sekoita ainekset. Lisää sen jälkeen rucola, raastettu juusto ja tarjoile välittömästi.

15.1.12

Arkisynttärit elokuvissa

Tammikuussa syntymäpäivien viettäminen on haastavaa, sillä monen juhlakiintiö on joulun ja uuden vuoden jälkeen täynnä. Olen kuitenkin pitänyt tapana juhlia synttäreitä joka vuosi jollakin tapaa.

Tällä kertaa ajattelin pitää rennot ja helpot arkijuhlat. Halusin mennä isommalla porukalla yhdessä leffaan. Lupasin tarjota lähimmille ystäville elokuvan ja goodie bagin, kunhan valitsevat kahdesta juuri ensi-iltansa saaneesta suosikkinsa.

Vaihtoehtoina olivat historiaan katsahtavat My Week with Marilyn ja J. Edgar, jotka molemmat ajattelin nähdä. Äänestyksessä voitti ensin mainittu, joten sinne sitten. Synttäreihin sopii muutenkin vähän kepeämpi tunnelma.

Hyvä ystävä halusi kuitenkin vähän enemmän, ja tarjosi elokuvan jälkeen samppanjaa ja pikkusuolaista elokuvateatterin kulmilla sijaitsevassa kodissaan. Hän toi leffaan myös donitseja.

Kamera ei tullut mukaan, mutta kännykällä nappasin pari kuvaa.

Kiinnostuin elokuvassa Marilynin ja hänen valmentajansa suhteesta. Katselin jälkikäteen viime vuonna julkaistuja kuvia vielä tuntemattoman Marilynin teatteriopetuksesta. En ollut ennen tiennyt hänen tähdänneen näin tavoitehakuisesti näyttelijäksi.

Kuvat Marilynista juhlissa ovat myös kiehtovia.

14.1.12

Dementikkojen joululahjat

Vieläkö saa kuiskata pari sanaa joulusta, vaikka Nuutinpäivä meni eilen?

Harrodsista Lontoosta toin tummaa kaakaota, teetä ja kastanjatahnaa joululahjoiksi. Ruokatuliaiset maailmalta ovat aina kivoja.

Itse sain hyvältä ystävältä Pariisista tuotua Mariage Frèresin Marco Polo -teetä ja Portosta tuotua portviiniä, jota myyjä kehui erityisen hyväksi. Teetä sain muutenkin aika monelta lahjaksi.

Annoin miehelleni joululahjaksi kirjan ja elokuvan, josta tiesin hänen pitävän. Kun hän avasi paketin, odotin ilahtunutta ilmettä, mutta hän katsoikin vain kummissaan ja kysyi, eikö meillä jo ole tämä. Ei ole, ei ole, vakuutin.

Kahden päivän päästä katsoimme elokuvan ja mieleen hiipi ajatus, että olen tainnut jo aiemminkin ostaa saman leffan...

Ei se mitään. Vanha meni vaihtoon äidille, joka tuli meille kylään, kun oli tarkoitus mennä tyhjentämään isoisän kellaria. Äiti oli kuitenkin ottanut vahingossa lipaston avaimet isoisän asunnon avainten sijaan.

Anoppini taas osui aivan nappiin joululahjan kanssa. Harmi vain, että olin jo syksyllä itse hankkinut 565 cocktailpalaa sisältävän Mingelmat-kirjan heti, kun se silmiini osui.

Anoppi oli soittanut miehelleni kysyäkseen, onko minulla jo kirjaa, ja hän oli vakuuttanut, että ei varmasti ole. Unohti sitten olleensa kanssani, kun ostin kirjan ja hehkutin sitä viikon ajan.

Sain kuitin ja luvan vaihtaa kirjan, ja hankin aiemmin hipelöimäni Smakernas återkomst -kirjan, Petos lautasella -tekijän uusimman.

Mats-Erik Nilssonin makujen comebackia julistava kirja on enemmän raaka-aine- kuin keittokirja. Reseptejä siinä on joitakin, mutta enemmän anekdootteja ja tietoa raaka-aineiden sesongeista, valinnasta, säilytyksestä ja sopivista makukumppaneista.

Ei voi olla pitämättä kirjasta, joka alkaa kappaleella Ei parsaa marraskuussa.

Muista itse antamistani joululahjoista hitti taisi olla jääkaappihiili. Musta hiilikuutio puhdistaa jääkaapin hajuista. Ruoasta se ei hajua tietenkään poista, ja ei pidäkään. Haju kertoo, miten ruoka voi.

Jääkaapin tyhjennystä ja putsausta ei siis voi unohtaa, mutta voimakastuoksuisten ruokien kanssa kuutio auttaa, ja sen voi "tyhjentää" hajuista auringossa. Ostin kuution ensi kerran omaan kotiin Kööpenhaminan Magasin-tavaratalosta, mutta löysin niitä nyt Fredrikinkadun Pinosta.

3.1.12

Vuoden vaihto Haviksessa

Alunperin oli ajatuksena juhlia uutta vuotta kotona kokkaillen, mutta suunnitelma kääntyi lopulta keskustaan ja ravintolaan. Olimme saaneet häälahjaksi Royal Ravintoloiden lahjakortin, joten ensisijaisesti etsin niistä pöytää.

Lähtötohinoissa tosin molemmat kuvittelimme, että lahjakortti on toisella, joten saamme lähiaikoina kokea sitten jonkin toisen kuninkaallisen ravintolan.

Monet paikat olivat jo varattuja myöhemmin illalla, mutta saimme pöydän kalaravintola Haviksesta G.W.Sundmansin kupeesta. Eniten ilahdutti se, että meille luvattiin kiireetöntä iltaa, kun monessa muussa olisi pitänyt tietyllä kellonlyömällä poistua. Tämä helpotti, kun olimme huonosta onnesta johtuen myöhässä.

Pöydän vastapäätä kiiteltiin vuolaasti uuden vuoden menun aloittanutta paistettua vihersimpukkaa, joka oli maustettu muun muassa soijalla ja sakella. Itseäni jäi kutkuttamaan menun granny smith -omenalla ja inkiväärillä maustetun granitan tekeminen joskus myöhemmin kotona.

Yleisvaikutelma ravintolasta oli kuitenkin halju, ellei peräti kelju.

Ruoista erityisesti alkuruoat tekivät kaikkiin säväyksen, vaikka otimmekin eri vaihtoehdot. Oma yläkuvan annokseni, turskaa 41 °C marinoidun kalmarin ja chorizon kera, oli kaunis ja maukas.

Viinisuositukset tuntuivat vähän haparoivilta, ja alkuruoan kanssa en kokenutkaan erityistä yhteensopivuutta. Myöhään tuotua alkuruokarieslingiä ei maistatettu toisin kuin muita viinejä, joten en ehtinyt ja viitsinyt sanoa mitään asiasta. Pääruoille valitut viinit toimivat kuitenkin hyvin.

Pääruoat olivat kelpoja. Mietin jo tilatessani tekeväni väärin, kun otin poroa kalaravintolassa, mutta en joutunut katumaan. Paistettu poron t-luupihvi haudutetun sydämen ja mustapippuri-lakritsikastikkeen kanssa oli murea annos, jossa tattiviipaleet ilahduttivat.

Vieressä istuneen mieheni salviavoissa paistettu kuha portviinikastikkeen ja kurpitsan kera ei saanut erityistä hehkutusta aikaan, joten ei iskenyt annoskateus. Kalaravintolassa kala-annoksilta odottaa niin paljon.

Eniten taisi ihastuttaa ystävän ottama uuden vuoden aasialaisvaikutteinen menu, jonka olemassaolosta ei netissä ollut kerrottu mitään. Nettisivut eivät myös mielestäni tehneet oikeutta ravintolan siistille sisustukselle.

Se, mistä sitten mielemme niin pahoitimme, oli palvelu. Tuntui kuin tarjoilijalla ei olisi ollut kiinnostusta tai aikaa, vaikka kiireiseltä paikka ei vaikuttanut.

Sama vaikutelma jäi koko pöytäseurueelle. Tämä on harmi, sillä ensivaikutelma ravintolasta on vain tämän takia huono.

Mikä sitten palvelussa tökki? Ennen kaikkea odottaminen ja asenne.

Joka ikistä juomaa sai odottaa, ja kauan. Niin vettä, aperitiiveja kuin ruokien kanssa tilattuja viinejä siinä määrin, että jos en olisi odottanut ja syönyt herkullista turskaani liioitellun hidastetusti, en olisi alkuruoan kanssa ehtinyt nauttia viiniä ollenkaan.

Yritimme kyllä saada tarjoilijan kiinni kysyäksemme juomien tulosta, ja lämpimien pääruokien kohdalla oli noustava etsimään tarjoilija, jotta ruoka ei jäähtyisi viinin takia.

Aina juomien huomattavaa viipymistä ei edes pahoiteltu. Vettä sai useamman kerran pyytää lisää, sillä henkilökunta ei huomannut kertaakaan sen loppumista. Ruokia ei esitelty pöytään tuodessa kuin kerran, ja listojen jo lähdettyä pöydästä oli vaikeuksia muistaa, mitä varsinkin menuun kuului.

Erään tarjoilijan nuivaa, luvalla sanoen ankeaa asennetta paikkasi onneksi toisen tarjoilijan ystävällisyys ja ammattimaisuus. Ensimmäinen vain sattui olemaan se, joka pöytäämme enimmäkseen hoiti. Hän ei osannut kertoa kysyttäessä alkuruoasta mitään, joten saattoi olla uuden vuoden extra.

Asiakkaan ja ravintolankaan kannalta sillä ei toisaalta ole väliä, palvelun pitäisi olla johdonmukaisen hyvää.

On aina ikävä kertoa epäkohdista, mutta kuten mies sanoi, yhden tai kaksi asiaa olisi helposti antanut anteeksi, varsinkin jos ne olisi korjattu pahoittelun ja hymyn kera. Nyt koko illan tunnelmassa jokin ontui.

Ilta ei kuitenkaan ollut ihan menetetty tämän takia. Meillä oli mukavaa. Laskun maksettuamme ei kukaan huomannut hiljaisessa ravintolassa tulla antamaan takkeja kaapista, jonne olivat ne vieneet, mutta osasimme olla omatoimisia.

Ovesta muutamaa minuuttia ennen puolta yötä Etelärannalle astuessa koin lähes maagisen hetken.

Ilotulitukset valaisivat taivasta eri puolilla, ja ihmisiä oli kadulla juhlimassa sampanjan ja tähtisadetikkujen kanssa. Wanhan kauppahallin, puupurjelaivan sekä tuomiokirkon rakettisavussa leijaileva miljöö toi mieleen vanhan Helsingin. Ehkä johtuu siitä, että olen lomalla katsellut Missä kuljimme kerran -sarjaa.

Lopuksi nautimme tsekkibaari Vltavan tekotakan ääressä lasilliset, ja saimme vielä kerran toivottaa vanhan vuoden tervemenneeksi ja uuden tervetulleeksi.