31.10.12

Ou nou, flaneerasin minuutin liikaa


Viimeisin Ruokaräyhä-kolumni otsikolla Toisenlaista elitismiä pohtii samaa, mihin olen viime aikoina törmännyt.

Kolme otetta ystävien kanssa kuukauden sisällä käymistäni keskusteluista.

- Haetko sä punajuuret, mä otan perunat ja kukkakaalin.
- Punajuuri... Miltäs se näyttää..?
- No mä voin ottaa senkin. Ota sä kaksi limeä.
- Lime...?
- Se on se sitruunaa pienempi vihreä, tuolla keskellä.

- Voitko ottaa sun sähkövatkaimen mukaan illalla?
- Ei mulla ole sellaista. Mitä mä sillä tekisin!

- Katsoin Junior Master Chefiä ja joku 11-vuotias poika selitti siinä, miten sitä harmittaa, kun se flaneerasi minuutin liikaa. Mä en edes tässä iässä osaa flaneerata.
- Ihan hyvä, mutta se termi on siis flambeeraus. Flaneeraus tarkoittaa kävelyä.
- No niin. Meni siinäkin sitten pieleen.

Olin huvittunut, mutta olen myös aina iloinen, kun saan opastaa jonkun kaverin kokemaan ruoan parissa uutta. Toisaalta nämä keskustelut muistuttavat kirjoittamaan blogissa selkeästi. Ruoanlaitto tarkoittaa eri ihmisille hieman eri asioita.

Olen varmasti jonkin sortin ruokahifistelijä, mutta en sen takia, että haluaisin päteä veitselläni ja termituntemuksellani. Innostun vain asiasta paljon, ja mielelläni tarjoan omaan ja vieraiden suuhun laadukasta muonaa, jos voi valita. Onhan se myös henkisesti elämänlaatua kohottavaa.

Vaikka blogiin päätyy vähän erityisemmät asiat, hämmästyin äsken, kun kollega totesi ruokani olevan näpertelyä vaativaa. Mietin hetken, kuinkas niin. Eihän hän ole syönyt ruokiani. Ja muistin blogin.

En tosiaan syö retiisihiiriä joka päivä vaan saatan paistaa kunnon pihvin, kiskaista pastan tai syödä pelkkää leipää illalla, kun en jaksa kokata. Pikaruokalatkaan eivät ole vieraita. Kestän niissä sen, että sapuska on mössöä, koska en odota sen olevan enempää.

Jos sen sijaan ruoka, jonka pitäisi olla hyvää perusruokaa, on vääriä lisäaineita täynnä olevaa mautonta vetistä kauraa, turhaudun.

A. W. Yrjänän kolumnissa mainittu hifistelyn sosiaalinen paine kuitenkin huvittaa. Ajattelin seuraavaksi ihan piruuttani tehdä nonparellikermakakun. Noloa, ja ah niin nostalgista.

2 kommenttia:

Chez Jasu kirjoitti...

Ehkä hifistelyä, mutta ärsyttää kun ne nonparellit aikanaan sulaa siinä kakun päällä ja se väri leviää kermavaahtoon. Tai siis ärsytti lapsena. Vähään aikaan ei ole nonparellikakkua tullut tehtyä...

Rauna kirjoitti...

Paitsi jos syö tarpeeksi nopeasti.. :). Mä en taida muistaa tuollaista tragediaa, olisikohan tämä syy. Nykyään olen kyllä todella hidas ruokailija, ja värjäymä varmasti kävisi silmään.