28.8.12

Kodikasta keittoa

Tuli noottia, että aina kuvaan ruokani, mutta missä kuvat? No tässä. Uuden työn etuihin kuuluu pakollinen lounastauko, josta muutamaan otteeseen olen lintsannut palaverien takia. Kellokortti nappaa ajan kuitenkin, joten parempi on syödä.

Hakaniemen hallin Soppakeittiön bouillabaisse on suosikkilounaitani. Tällä kertaa se lusikoitiin hallin lähellä asuvan ystävän lautaselta äitinsä keittämän marjamehun ja ystävän leipoman leivän kera. Kodikkaampaa lounashetkeä saa hakea.

Ja soppaa riittää. Kumosin epähuomiossa koko take away -annoksen kerralla syvälle lautaselle. Kalakeitto maistui viimeiseen lusikalliseen.

Königissä kävin samalla viikolla miehen ystävän syntymäpäivillä, joista ei saanut tehdä numeroa. Siellä saman sopan olisi saanut syödä punainen pipo päässä! Tai niin ne väittävät. Kun kysyin niin kerrottiin, että se on vain mainoskikka. Kuulemma alunperin oli suunniteltu punaisten pipojen tilausta.

Olisin halunnut olla hetken Jacques Cousteau.

Pahoittelut vielä hiljaisuudesta. Olen nauttinut työstä, merestä ja kesästä, ja välillä kärvistellyt kiireessä kaiken elämään kuuluvan välissä. Syksyllä taas organisoidutaan, katsotaan uusia kursseja, sorrutaan kirjamessujen ruokakirjoihin ja nautitaan elämästä. Mutta ensin vietetään kesän viimeisiä hetkiä.

Ei kommentteja: