31.5.11

Ravintolapäivä, Nahkahousut ja muu saaristoelämä

Rakastan saarielämää. Etenkin kesällä, mutta oma viehätyksensä on saariston tuulessa syksyllä ja talvellakin. Saaret ovat kuuluneet elämääni aina tavalla tai toisella, ja olen jonkin verran haaveillut asumisesta Suomenlinnassa tai omasta mökistä jollakin saarella. Toistaiseksi mantereella pitää elämän ja kulkemisen helppous (ja se fakta, että Helsingissä ei ihan noin vain muuteta saareen asumaan), mutta pääkaupungin saarista voi nauttia kätevästi päiväreissuillakin.

Nyt olisi syytä laittaa itselle henkinen muistilappu: älä unohda saaria (ja saariravintoloita!) kesällä.

Ympärillä on niin monia mahtavia saaria ja kesä soljahtaa helposti maallakin. Suomenlinna on minulle monesta syystä kuin toinen koti, ja sitä helposti unohtaa, että Helsingin edustalla on noin 300 saarta. Näistä suuri osa on puolustusvoimien tai yksityisessä käytössä.

Monet saarista ovat tietenkin melko pieniä luotoja, mutta upeita nimiä niillä on. Nahkahousut, Vadelmakupu, Voirasia, Sulhanen, Prinsessa, Sisä-Hattu ja Pikku-Musta muun muassa.

Ravintolapäivänä suuntasimme Tervasaareen, ja jos en ihan erehdy, se oli ensimmäinen kerta elämässäni. Ainakin aikuiselämässä. Olen toisaalta tavannut Helsingissä asuvia, jotka eivät ole koskaan käyneet Suomenlinnassa, joten ei kai tämä niin kummoista ole.

Olimme yrittäneet pöytävarausta ihan liian myöhään ravintolapäivän lukuisista tarjokkaista Kruunuhaan Vanha suola -ravintolaan sekä Tervasaaren mattolaiturilla sijainneeseen Odysseia-ravintolaan. Myös korissa kolmannesta kerroksesta laskettavat herkkuvoileivät oli viehättävä ajatus.

Odysseain sekä kello kolmen että seitsemän kattaukset olivat täynnä, mutta viideltä sai tulla onneaan koettamaan ylimääräiseen kattaukseen. Olimme paikalla ehkä kaksikymmentä vaille, ja paikat olivat jo menneet. Saimme lohdutukseksi ostaa neljä kasvisvarrasta kuudella eurolla ja lasin vettä kaupan päälle.

Sää oli aurinkoinen, mutta kovin tuulinen, joten jatkoimme ihan iloisina matkaa. Stockmannin kohdalla soitin Pyöräbaarin pitäjille ja päivän ideoijille tiedustellakseni seuraavaa olinpaikkaa ja sitä, että jos nyt lähdemme tulemaan, riittääkö tarjottavaa. He olivat parhaillaan täydentämässä varastoja kaupassa ja Alkossa, ja siitä suuntaamassa Töölönlahdelle. Perille päästyämme tapakset olivat kuitenkin jo loppuneet. Pyöräbaarin isäntä oli kovin pahoillaan, ja saimme kahden euron viinilasin hintaan lohdutukseksi hyviä oliiveja ja leipää.

Ravintolapäivä on päivä, jolloin kuka tahansa voi unohtaa luvat ja säännökset, ja perustaa haluamansa ravintolan tai kahvilan. Lupien perään netissä haikailleet kanssamatkustajat eivät ehkä odottaneet Helsingin ympäristökeskuksen suhtautuvan elintarvikkeiden tilapäiseen myyntiin "sallittuna ja toivottuna kaupunkikuvan elävöittämisenä".

Drinkkimehujäät eivät olleet ehtineet jäähtyä, viinaa ei ollut aluksi tavallisiin drinkkeihin, koska Alkoon ei oltu ehditty, pullonavaaja unohtui, grillauksessa lämpö tai maltti ei riittänyt, työmäärä yllätti ja henkilöresursseja ei ollut tarpeeksi, mutta mitä siitä. Ravintolapäivän konsepti oli niin hieno, ja tunnelma lämpöinen, että paljon antoi harrastajaravintoloille anteeksi. (aurinkoinen sääkin saattoi auttaa)

Sitä hieman ihmettelin, kun kaikkialla kuuli järjestäjien ihmettelyä siitä, miten paljon väkeä tuli paikalle. Ennakkomarkkinointi Facebookissa ja valtakunnan mediassa oli kuitenkin melko näkyvää, ja kyseessä oli uusi houkutteleva konsepti ja aurinkoinen viikonlopun päivä. Ehkä elokuussa ollaan paremmin varustautuneita.

Loppuillasta täytimme omat varastomme grillausherkuilla, kutsuimme paikalle tanskalaisen ystävän ja pidimme spontaanit grillibileet merenrannalla. Piknikkassissa kulkivat mukana luonnollisesti myös vilttiin käärityt kunnon aterimet ja lautaset.

Alkupalaksi riitti suomalainen briejuusto ja mansikat valitettavasti vielä merta taaempaa. Pääruoaksi näppärä fetasalaatti, johon tomaatti lisättiin vasta paikan päällä salaatin vetistymisen estämiseksi, rapeaa leipää ja grillistä kotimaista entrecotea ja maissia. Herkkää ja herkullista.

29.5.11

Parsapiirakka ja lapsettomat häät

Nähtävästi kaasoille tarjotaan piirakkaa. Tämä parsapiirakka ansaitsee kyllä ne ylisanat, joita se on saanut Ruokahommissa ja Voisilmäpelissä, josta alkuperäinen resepti on.

Pekonilla (mutta millä pekonilla? kuuma pekonikeskustelu Sorsanpaistajalla) sulostettua parsapiirakkaa nautimme samppanjan kera kaasotapaamisessa, joka kääntyi jollain kumman tavalla loppuillasta euroviisukatsomoksi. En ole mikään viisujen ylin ystävä, joten en ollut ajatellut evääni viisufinaali-iltana lotkauttaa Ylen suuntaan, mutta hauskaahan se lopulta oli hulvattomassa kisakatsomossa.

Piirakan lisäksi tarjolla oli juustoja, napostelupähkinöitä, granaattiomenan siemenillä, punasipulilla ja sinihomejuustolla ryyditettyä salaattia sekä kylmäsavulohileipäsiä.

Hääkutsujen, oikeastaan hääkirjeiden, lähetys on mennyt viilailun ja käännöksen takia vähän viime tippaan sen kannalta, että kesä on tulossa, mutta hääetiketin mukaan oltiin ajoissa liikkeellä. Sitä voisi kyllä mielestäni vähän uudistaa, sillä kovin moni tuntuu hääetikettiin tai jopa häiden sääntöihin vetoavan, ja kuitenkin nykyään on kovin monia tapoja mennä naimisiin.

Meillä ihmetystä on jonkin verran herättänyt se, että haluamme juhlia häitä aikuisten kesken. "Mutta hääthän on lasten juhla!" on muistutettu. Ymmärrän, että monet mieltävät häät edelleen perhejuhlaksi, joskin perhe on nykypäivänä aika joustava käsite. Jos kuitenkin kyseessä olisi lasten juhla, siellä olisi pitkien puheiden ja pöydässä istumisen sijaan tarjolla pomppulinna ja nakkipiiloja. Kukin juhlikoon tyylillään.

Meidän häidemme alussa minglaillaan cocktailpalojen ja kuohuvan kera elävän musiikin soidessa taustalla, ja sitten istutaan pöydässä pitkään hyvän ruoan ja seuran ääressä. Tilassa ei ole erillistä huonetta lasten ohjelmaa varten eikä oikein varsinaista pihaa tai leikkialuetta. Ajattelen, että tämä järjestely on siis vanhemmillekin rentouttavampi. Osa vieraista on jopa kiittänyt sitä, että kutsu on osoitettu vain aikuisille.

Me molemmat pidämme lapsista kovasti, mutta nämä juhlat menevät nyt tällä otteella, mutta emme toki halua loukata lapsiperheitä ja erityisesti heidän suloisia lapsiaan. Rajaus aikuisiin liittyy osin myös häiden kustannuspuoleen ja siihen, että haluamme pitää melko pienet häät. Hieman jännittyneenä odotan, voimmeko juhlia häät rennosti vai loukkaantuuko joku oikeasti.

Kutsuun muotoilimme asian näin:
Pidämme lapsista, mutta juhlimme häitämme vain aikuisten kesken, joten tällä kertaa emme kutsu lapsia juhliin mukaan. Toivomme, että tämä ei aiheuta erityisen suuria vaikeuksia lapsiperheille.

Och samma på svenska:
Vi tycker om barn, men vi firar vårt bröllop enbart i sällskap av vuxna, så denna gång bjuder vi inte in barnen till festen. Vi hoppas att detta inte ska förorsaka särkskilt stora problem för barnfamiljer.

Parsapiirakka pekonilla
Voisilmäpelin reseptillä turhia muuttelematta

Pohja:

100 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
2-3 rkl kylmää vettä

Täyte:

Nippu vihreää parsaa
1 paketti pekonia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 munaa
150 g ranskankermaa
1 dl kuohukermaa
1 dl juustoraastetta (esim. parmesan)
loraus tuoretta sitruunamehua
1 tl timjamia
suolaa
mustapippuria
valkopippuria

Ota voi hyvissä ajoin huoneenlämpöön pehmenemään. Sekoita jauhot ja suola. Leikkaa voi pieniksi kuutioiksi ja nypi jauhojen joukkoon. Lisää kylmää vettä sen verran, että voit muotoilla taikinasta pallon. Älä lisää vettä enempää kuin taikinan saamiseksi kasaan on välttämätöntä. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja paista pohjaa 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Leikkaa parsojen varresta pari senttiä pois, jos varsi on puumaisen kova. Silppua sipuli ja valkosipuli. Leikkaa pekoni paloiksi (sakset ovat hyvä apuri tässä), ja ruskista pannulla. Siirrä odottamaan, ja kuullota sipuli ja valkosipuli pekonirasvassa. Raasta juusto. Sekoita keskenään munat, ranskankerma, kerma, juustoraaste ja mausteet.

Sirottele pekoni ja sipuli pohjan päälle. Kaada muna-kermaseos piirakkapohjalle, ja laita parsat päällimmäisiksi. Ylimääräiset parsan osat voi leikata pieniksi paloiksi ja piilottaa piirakan täytteeseen.

Laita piirakka takaisin uuniin noin 20-30 minuutiksi.

Käytin juustona pecorinoa, joka toimi erinomaisesti. Kasvisversiosta oli jätetty pekoni pois (myös sipulit oli poistettu eri öljyssä), ja piirakka maistui ihan kelvolliselta, mutta olisi kaivannut hieman suolaisuutta lisää. Ehkä ensi kerralla mukaan voisi laittaa hitusen vuohenjuustoa?

2.5.11

Paris, douze points

Ensimmäinen iltapäivä ja ilta Pariisissa. Matka alkoi upgreidauksella bisnesluokkaan, missä samppanja, kolmen ruokalajin maistuva provencelainen lentokoneateria ja hyvä palvelu saivat alkuinnostuksen kasvamaan. Perillä Pompidou-keskuksen ohitettuamme, ekat crêpit syötyämme ja parissa kaupassa vierailleina pysähdyimme. Matkan ensimmäiset aperitiivit nautimme terassilla, joka oli sopivan vilkkaalla kadulla ohikulkijoiden tyylin ihailuun.

Aika monet jonottivat kaikkialla vastaantulevan Amorino-ketjun jäätelöä, jonka jäätelön eräs italialainen kommentoi David Lebovitzin blogissa olevan loukkaus kaikkia italialaisia kohtaan. Kokeilimme sitä kerran matkan aikana, mutta muuten halusimme jotain parempaa.

Île Saint-Louis -saarella kaikki kynnelle kykenevät nauttivat auringosta ja kesäsäästä. Me nappasimme pallot kuuluisalta Berthillonilta, joka valmistaa jäätelöt vain tuoreista ja luonnollisista raaka-aineista. Paikka on kiinni maanantaisin ja tiistaisin, ja osin elokuussa, mutta viereiset kahvilat ja kioskit myyvät ja mainostavat Berthillonin jäätelöä.
Oikea Berthillon on osoitteessa 29-31 rue saint Louis en l'ile. Metro: Pont Marie, Rue de Pontoise, Sully Morland
Kovin elegantti myyjä osasi suositella yhdistelmiä jäätelöistä ja sorbeteista, ja vaikutti siltä, että oma-aloitteinen luovuus ei olisi nyt eduksi. Ananas ja karamelli olikin killeriveto, vaikka kuulosti aluksi kummalta yhdistelmältä. Toinen hyvä kombo olisi kuulemma ollut viikuna ja nougat. Ylläolevassa kuvassa mainion karamellin seurana näkyy metsämansikka, josta sai pulittaa 50 sentin lisän.

Pariisilaiset nauttivat illasta veden ääressä.

Katusoittajien määrä on Ranskassa reguloitu ja hakuprosessi houkuttelee monia, joten soittajat ovat usein hyviä. Tämä dixieland-jazzia soittava porukka ilmeisesti Yhdysvalloista oli aivan huippu, ja vanhoista jazz-legendoista tarinoita kertova laulaja oli charmantti. Pysähdyimme nauttimaan musiikista viereisen ravintolan terassille, jonka nurkilta näki myös Notre Damen.

Ilta ehti hämärtyä kauniisti ja jatkoimme illallispaikan etsimisellä, mutta ensin kirjanrakastajan oli pakko käydä Shakespeare and companyssa.

Ernest Hemingwayn, James Joycen ja monen muun hengauspaikka näkyy myös Rakkautta ennen auringonlaskua -elokuvassa, joka ei ole se teiniversio vaan aikuisempi jatko-osa, jossa kävellään ja keskustellaan Pariisissa 80 minuutin ajan. Elokuvan kuvauspaikat osoitteineen voisivat toimia inspiraationa omalle kävelylle.

Kirjakaupan yläkerrassa olevassa lukusalissa joku soitti pianoa. Oman viestin sai kirjoittaa vanhalla kirjoituskoneella pienessä kopissa, jonne piti kyyristyä mahtuakseen sisään. Sohvalla nainen ja mies keskustelivat englanniksi.

- That's like your life to me. That's who you are.
- The laundry guy?
- Yeah.
Shakespeare and company -kirjakauppa on auki joka ilta 23 asti osoitteessa 37 rue de la Bûcherie. Metro: Saint-Michel

Illallinen syötiin Helena Petäistön suosittelemassa bistrossa, jonka lähistöllä on kuuluisa sammakkoravintola La Grenouille. Oma ruokani oli kuin parempi versio wieninleikkeestä. Yöllä näin ensimmäisen vilahdukseni Eiffel-tornista.
La Rôtisserie d'en Face, 1 rue Christine. Metro: Saint-Michel, Odéon, Mabillon