30.12.11

Mojitobooli

Parin hengen drinkkien muuttaminen suuremmalle joukolle sopivaksi booliksi tai drinkkipohjaksi ei ole niin yksinkertaista kuin luulisi, sillä aineita ei voi tuosta vain kertoa juojien määrällä. Testaamalla voi päästä hyvään lopputulokseen, mutta jos haluaa heti hyvää, voi turvautua muiden jo kokeilemiin määriin.

Teimme häihimme mojitoboolia, jota kehuttiin paljon. Laitoin miehen bestmaninsa kanssa asialle häiden aattona, ja varmaan siitä johtuen itse kaipasin hieman enemmän sokeria mojitooni, mutta suurin osa vieraista piti mausta.

Sokeria tähän olisi myös helppo lisätä, jos sitä kaipaa.

Teimme drinkkipohjat vesikannuihin etukäteen jääkaappiin odottamaan. Juhlapäivänä jäljelle jäi vain jäiden ja vichyn lisääminen.

Ensin video, jossa teko opastetaan kädestä pitäen ja alla vielä kirjalliset ohjeet. Näillä ei voi mennä kovin pieleen, jos on hyvät raaka-aineet käytössä.



Hankimme tätä varten Chez Mariuksesta vajaa 40 senttiä pitkän drinkkisurvimen, jolla limejä ja minttuja saa kätevästi murskaksi pidemmässä astiassa, mutta hyvin se menee varmasti perinteiselläkin nuijalla tai muulla kapulalla, jossa on sopivan painava ja tylppä pää.

Me teimme drinkkipohjat kolmeen tavalliseen vesikannuun, joista siirsimme juoman menekin mukaan Pentikin isoon maljakkoon, jota ei oltu käytetty kukkamaljakkona aiemmin. Päälle vain jäät ja sooda, ja juoma oli valmis tarjottavaksi.

Jäät haimme juhlapaikan viereisestä ravintolasta etukäteen omaan muovipussiin, joka oli tavallisesta kaupasta ostettua elintarvikemuovia kaason vaatimuksesta. Mitään jäistä ei veloitettu, kun ystävällisesti kysyttiin.

Reilun neljänkymmenen hengen häissä tämä tosin oli aika ylimitoitettu satsi, kun muutakin juomaa oli runsaasti. Meille tärkeää oli, ettei mikään lopu kesken, ja tämä kauhuskenaario ei todella päässyt tapahtumaan. Juomien menekkiä voi pohdiskella vaikka Alkon sivujen kanssa.

Yhteensä kaksi maljakollista mojitoa meni muistaakseni hääjuhlassa, mutta jäipähän omille jatkoille lähtijöille raikasta juomaa. Ystävällisinä pesivät maljakonkin ennen palautusta.

Mojitobooli

5-6 dl (vaaleaa) rommia
5 limeä
Punttiminttua (n. 15 oksaa)
2,5 dl sokerilientä, katso ohje
n. 2 litraa vichyä
Paljon jääpaloja, n. 2 litraa

Lisäksi:
Noin 5 litran booliastia
Pitkävartinen kauha
Drinkkisurvin
Mitta-astia
Veitsi

Sokeriliemi

Keitä sokeriliemi vedestä ja sokerista. Sekoita yhtä suuri määrä sokeria ja vettä kattilassa, ja keitä hiljaisella lämmöllä sekoittaen ja vahtien. Kun sokeri on sulanut veteen, anna jäähtyä.

Sokeriliemi säilyy jääkaapissa suljetussa astiassa tai pullossa melko pitkään, joten voit tehdä tämän hyvissä ajoin.

Boolin rakennus

Pese ja siivuta limet, ja laita booliastiaan. Lisää minttu oksineen, mutta poista ensin paksummat päät veitsellä tai saksilla. Lisää sokeriliemi. Murskaa limejä ja minttua hieman drinkkisurvimella. Lisää rommi.

Voit tehdä tämän tosiaan etukäteen jääkaappiin, jotta maut saavat muhia. Lisää silloin vichy ja jäät vasta juuri ennen tarjoilua.

Kun laitat juoman tarjolle, lisää rommin jälkeen astiaan paljon jääpaloja. Jos jäätä on vähän, se vetistää juoman, joten laita reilusti eli melkein astian reunaan asti. Kun jääpaloja on tarpeeksi, juoma pysyy pitkään kylmänä.

Laita vichya sen verran, että astia tulee melkein täyteen. Älä kaada juomaa kuitenkaan ihan reunaan asti, jotta boolia on helppo ottaa.

Sekoita boolia kauhalla pohjasta asti. Maista, ja lisää tarpeen mukaan sokerilientä tai muita aineksia.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hyvät ohjeet! :) Mutta en saa millään 5litraa valmista juomaa tuon ohjeen perusteella (5-6dl rommia,2,5dl sokerilientä,n.2l vichyä??) Niin olikohan tarkoitus olla enemmän vichyä vai?

Anonyymi kirjoitti...

montako litraa tuota siis meni kaikenkaikkiaan? meillä olisi 80 hengen häät ja suurena mojitofanina houkuttais tämä booli.. :P

Rauna kirjoitti...

Ano: Jäitä oli noin pari litraa per booli eli noin viiden litran astia tarvittiin. Totta tosiaan, että valmista juomaa ei tule tuota viittä litraa. Korjaanpas ohjeeseen tämän selkeämmäksi. Jäätä laitetaan paljon, jotta juoma pysyy kylmänä eikä vety.

Ano2: Toivottavasti vastaus ehtii vielä, kommentit olivat jääneet piiloon odottamaan julkaisua.

Me tehtiin kolme satsia, ja juhlijoita oli reilu 40 aikuista. Kolmas erä jäi juomatta juhlissa, mutta annoin luvan kantaa maljakon jatkoille. Juomaa oli muutenkin riittävästi, joten mojito ei ollut ainoa janojuoma illalla.

Mintut kannattaa laittaa loppuvaiheessa mukaan ja olla runnomatta niitä liikaa, jotta ei tule kitkerää. Kevyt taputtelu niille riittää. Hauskoja häitä!