17.6.10

Taluttamisen tasa-arvosta ja perinteistä
















Jopa monet monarkian vastustajat aikovat nauliintua television ääreen lauantaina, kun Ruotsissa juhlitaan kruununperillisen häitä*. Juhlahumun aistin selkeästi jo viime viikolla, kun Tukholman työmatkalla iltakymmenen aikaan osuin Skeppsbro-sillalle.

Victorian ja Danielin häistä on noussut pienoinen kohu, kun epätasa-arvoiseksi moitittu morsiamen luovutus on haluttu ottaa käyttöön ruotsalaisen tavan vastaisesti. Nykyinen kuningaspari käveli yhtämatkaa alttarille. Täytyy sanoa, että olen tässä Ruotsin kirkon puolella.

Jo viime vuonna asia herätti keskustelua, kun pastori Annika Borg kehotti morsiamia osoittamaan itsenäisyytensä häiden yhteydessä.

On kaunista, että häiden päähenkilöt haluavat kunnioittaa läheisiään, mutta sen voisi tehdä muullakin tavoin kuin korostamalla naisen mukamas alempaa asemaa. Morsiamen luovutus huokuu symboliikkaa naisen riippuvuudesta isästään tai miehestään niin ilmiselvästi, ettei oikein voi väittää, että kyseessä olisi vain satunnainen rinnakkaiskävely.

Jos ei olisi kyse naisen aiemmin laillisestikin alemman aseman historiallisesta jäänteestä, voisi myös sulhanen kävellä vaikka äitinsä kanssa alttarille. Moni pitäisi tätä luultavasti kuitenkin sopimattomana ja tarpeettomana asiana.

Maailma on täynnä tapoja, joille ei ole enää sijaa. Monet perinteet eivät ole edes kovin pitkäaikaisia, vaikka meistä siltä tuntuisi. Eräässä nettikeskustelussa joku morsian kyseli häiden säännöistä.

Tavat ja perinteet saattavat tuntua joistakin melkein laeilta, vaikka kyse on vain muuttuvista tottumuksista. Minusta on aina kurjaa, kun joku kokee, että omat häät on pakko suunnitella jonkun muotin mukaan, koska muut niin odottavat.

Perinteiden muuttumisesta kertoo muun muassa se, että aika harvoissa "perinteisissä suomalaisissa häissä" näkee morsiustaivasta, itkupolskaa tai morsiuskruunua. Ajat muuttuvat, Eskoseni, ja me muutumme niiden mukana.

On hyvä pohtia sitä, mikä on perinteen sanoma ja miten se sopii omaan arvomaailmaan. Sanomaa ei vähennä se, että itse kutsuisi luovuttamista saattamiseksi, sillä monelle se kuitenkin välittyy epätasa-arvon viestinä, halusi tai ei.

Kaunein tapa mielestäni on se, kun pari kävelee yhdessä vihkimiseen. Näin vanhempani tekivät ja näin mekin aiomme tehdä. Paristahan avioliitossa on kyse ja sitä toivoisi, että tasaväkisesti mennään koko matka.

Vihkimisen aikana vanhemmat voivat osallistua seremoniaan eri tavoin, ja varsinaisessa hääjuhlassa on useita mahdollisuuksia osoittaa kiitollisuutta ja rakkautta perheelleen.

En ole ainoa, joka on häiden yhteydessä pohtinut tätä asiaa. Fuchsia kirjoitti blogissaan aiheesta otsikolla oletko varma, että haluat prinsessaksi? Toiset syntyvät sellaisiksi, toisilla on varaa valita.

* Kuninkaallisten häiden menu on vielä salainen, mutta tunnelmaan virittäytyjät voivat saada jotain inspiraatiota pääparin terveellisestä elämäntavasta. Victoria ja Daniel aikovat ainakin häiden aattona järjestettävillä juhlaillallisilla rajoittaa makeaa ja tarjoavat jälkiruoaksi vain samppanjavaahtokarkkeja.

13 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

Minä olen kyllä nyt täysin eri mieltä kanssasi Rauna.

Oma isäni saattoi minut puoliväliin kirkonkäytävää jonne Jukka tuli sitten vastaan. Kyse ei todella ollut mistään alistamisesta tai tasa-arvottomuudesta, vaan kauniista tavasta. Minulla oli tunne että isäni näytti ylpeänä että tällainen tyttö minulla on ja ilolla annan oman siunaukseni ja hyväksyntäni tälle avioliitolle. Yhtä kaunis tapa oli se, että Jukka oli kysynyt isältäni lupaa naimisiinmenoon, vaikka asuimmekin jo avoliitossa. Sen jälkeen hän kosi minua polvillaan, sormukset valmiina.

Minä en vain näe tässä mitään tasa-arvoasiaa, vaan kauniin tavan.

Rauna kirjoitti...

Arvaan kyllä, että tämä herättää keskustelua ja samaa mieltä eivät varmaan kaikki koskaan tule olemaan tästä. Mukavaa, että jaoit oman näkemyksesi asiasta. En ihan sitä pysty jakamaan, mutta minusta on hyvä, että asioista puhutaan myös silloin, kun ollaan eri mieltä.

Ymmärrän sen, että jotkut kokevat asian toisin. On silti hyvä huomata, että kaikki eivät näe asiaa kauniina tapana vaan pohtivat sen takana olevaa viestiä. Loppujen lopuksi jokainen kuitenkin tekee omat ratkaisunsa (toivottavasti) häidensä suhteen.

Merituuli kirjoitti...

Mietin tätä asiaa eilen vielä ennen nukkumaan menoa (raskaasti otin ;) ja ajattelin tulla lisäämään tänään tuon jo minkä edellisessä kommentissakin sanoit: toivottavasti kaikki kuitenkin tekevät häistään omansa näköiset.

Yhtenä esimerkkinä vielä sanottakoon että meillä oli (yli 7 vuotta sitten) hääkukkana kalla. Isoäitini (oikeasti mammani) kauhisteli etukäteen "hautajaiskukka" valintaa, mutta me pidimme päämme tyylikkään kukan valinnasta. Meidän häät, meidän päätös!

pinea kirjoitti...

Olen Merituulin kanssa samoilla linjoilla. Olen ollut suoraan sanottuna yllättynyt, että tästä saattamisesta on noussut tasa-arvokysymys tai että se nähdää alistamisena. Jos sille linjalle lähdetään, niin eikö morsiamen valkoinen asukin ole vanhanaikainen ja alistava? Sehän symboloi koskemattomuutta... Tai huntu? Entä morsiamen ryöstö? Listaa voi jatkaa niin, että lopulta koko naimisiinmeno on täysin älytön juttu.

Eikä se kuitenkaan ole.

Minä muuten olen ollut häissä, joissa äiti saattoi tyttärensä alttarille. Se oli kaunis ele, sillä äidin ja tyttären välit olivat läheiset. Äiti saatteli tyttärensä uuden elämän alkuun.

Rauna kirjoitti...

Merituuli: Hyvä, että piditte, kun se oli teille tärkeä asia. Luulisin, että aika monissakin häissä on ollut kallaa. Se on kyllä tyylikäs kukka ja onhan niitä erivärisiäkin.

Pinea: Aika monet tavat ja perinteet korostavat miehen ja naisen eriarvoisuutta kuten se, että sukunimen ottaminen lähes automaattisesti menee miehen mukaan. Erikoista siinä minusta on, että yleensä valinnan oletetaan olevan nimenomaan naisen. Joko nainen pitää tai vaihtaa, mutta aika harva mies alusta asti miettii naisen nimeen vaihtamista. Nykyään moni asiaa pohtii, mutta silti päätyy miehen nimeen.

Tunnen kyllä pareja, jotka ovat tehneet toisin, nainen pitää oman nimensä tai mies ottaa naisen nimen. Kaikki tavat ovat varmasti ok, mutta ei pitäisi olla mikään selviö, että miehen nimen ottaminen on niin itsestäänselvää. Miehen ei pitäisi myös tuntea itseään vähempiarvoiseksi, jos nainen ei otakaan hänen nimeään tai jos mies haluaa muuttaa oman nimensä.

Tällaisia asenteita kuitenkin on, joko pareilla itsellään tai ulkopuolisilla, mitkä ohjaavat edelleen toimimaan vanhojen mallien mukaan. Ei siitä edes ole kovin kauan, kun Suomessa parin ei ollut laillista ottaa naisen sukunimeä. Vanhempani olisivat näin halunneet tehdä, mutta se ei ollut lain mukaan mahdollista. Laki muuttui vasta joskus 80-luvun alkupuolella. Pidän kovasti Tanskan mallista, jossa molemmat voivat pitää omat nimensä ja vaikka ottaa toisen sukunimen "välinimekseen" ja lapset voivat saada molempien nimet.

Meillä on onneksi molemmille ollut selvää alusta asti, että molemmat pitävät oman nimensä. Se on jo niin iso osa identiteettiäkin. Ehkä eri asia, jos olisi mennyt 18-vuotiaana naimisiin, muutos ei ehkä olisi tuntunut yhtä isolta.

Morsiamen ryöstöä en muuten ole ajatellut häihini ottaa (ja sen tietävät nekin, jotka ehkä saattaisivat moista järjestää). Muun muassa näistä mainituista syistä, mutta myös siksi, että minusta se alkaa olla vähän mennyt juttu enkä halua olla omista häistäni poissa edes hetken aikaa ja aika usein se venähtää puoleenkin tuntiin. Usein se on vähän väljähtänyttä aikaa juhlaväellekin, jos kiusaantunut sulhanen ei oikein saa runoa rustattua tai laulua kuulumaan. Oikein vedettynä se voi olla kyllä ihan hauska juttu. Edes mitkään variaatiot eivät meitä houkuta, niitäkin on ollut lukuisia eri häissä, joten mieluummin kehittelemme jotain muita yllätyksiä, jotka tuntuvat tuoreammilta. Toivoisin, että muutkin yllättäisivät meitä, mutta lyhyillä ohjelmilla.

Nelle kirjoitti...

Nii-in. No, minä allekirjoitan sen mitä pinea tuossa sanoi: jos liikaa miettii tapoja ja niiden symboliikkaa voi jäädä menemättä naimisiin.

Mutta: kun löytää tavan ja saa päähänsä mikä itselle on tärkeintä, pääsee vähän rimakauhuisempikin tahtoessaan naimisiin ;)

nimim. elävä todiste, päivää

...ja siis talutusasiaan: ihan sama minusta, miten kukakin nyt haluaa.

pinea kirjoitti...

Anteeksi, en voi olla sanomatta... Mutta ei ole kauan siitäkään, kun sukunimiä ei ollut ollenkaan ;) Oltiin vain isien tyttäriä tai poikia.
Mutta nyt pistän suuni suppuun! Hyviä häitä ja niiden suunnittelemisia :)

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen kanssasi prikulleen samaa mieltä. Tämä kuitenkin on keskusteluaihe, josta toisinajattelevat eivät ollenkaan suostu huomaamaan pointtia, vaikka kuinka rautalangasta vääntäisit. Symboliikka on niin ilmeinen että huhhuh. Ja miktä ne sellaiset "oman häiden näköiset häät" on joissa perinteitä on vain noudatettu tavan vuoksi miettimättä sen enempää.

Sophia kirjoitti...

Tuossa on perää, että häät saattavat jäädä kokonaan viettämättä, jos alkaa liikaa miettiä hääperinteitä ja -käytäntöjä: Koko avioliittohan on nykyaikaisen tasa-arvon kannalta kyseenalainen instituutio. Toki naimisiin voi ja saa mennä ja kaikki omalla tavallaan, omannäköisesti, mutta kehottaisin kaikkia morsiamia edes hieman tutustumaan siihen, mistä kaikki perinteet juontuvat. Morsiamen isältä morsiamen käden pyytäminen, morsiamen luovutus, morsiamenryöstöt, sukkanauhat, sukunimen muutokset jne. ovat omalta kohdaltani erittäin pannassa ja mielestäni erittäin epätasa-arvoistavia ja morsianta halventavia tapoja. Niinpä, jos häitä ja avioliittoa miettii tasa-arvon kannalta, niin koko hommahan on aika älytön juttu. ;)

Loppukaneetiksi, että itse toivon kuitenkin meneväni naimisiin joku päivä, enkä suinkaan tuomitse morsiamia, jotka kaikkiin näihin perinteisiin tukeutuvat. Ehkä hieman vinosti hymyilen ystävieni häissä sukkanauhatouhuille ja morsiamenluovutukselle, mutta 99-prosenttisesti käytän häätilaisuudet hääparin onnellisuuden ihailuun. Toivoisin vain, että jokainen tasa-arvoisen yhteiskunnan nainen edes hieman miettisi, mitä perinteet merkitsevät ennen kuin kaikessa rakkauden huumassaan sortuu niihin.

Rauna kirjoitti...

Nelle: Itselleni on viimeiset vuodet ollut niin selvää, että haluan naimisiin rakkaani kanssa, joten en ole asiaa tuolta kannalta pohtinut. Tosiaan, jos avioliitossa muutkin asiat mietityttää, tuskin kannattaa tarttua tällaisiin.

Pinea: Niinhän se on. Ja Islannissa edelleen esittäydytään isän kautta. Minusta on mukavaa, että saa (kerrankin) kunnolla kommentteja, joten jatkossakin vaan eikä tosiaan tarvitse olla samaa mieltä. Pidän enemmän kunnon keskustelusta kuin hymistelystä, vaikka mitkä tahansa kommentit ovat edelleen erittäin tervetulleita kunhan ei asiattomuuksiin mennä. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Ja kiitoksia toivotuksista. :)

Anonyymi: Tästä tulee pakostakin mieleeni tarina kiitospäivän kalkkunaa paistavista tyttäristä, jotka leikkasivat aina palan kalkkunasta pois, koska "niin kuuluu tehdä". Lopulta selvisi, että mummi oli tehnyt niin vain siksi, että hänellä oli ollut liian pieni uuni, johon kokonainen kalkkuna ei mahtunut. Joskus tällaisistakin jutuista syntyy hauskoja perheperinteitä, mutta voi olla ihan hyvä miettiä, mitkä perinteet ja tavat sopii itselle ja mitkä ei.

Sophia: Minusta varsinaisesti avioliitossa ei ole (pitäisi olla) nykypäivänä, ainakaan länsimaissa, mitään epätasa-arvoista. Silti toki on, esimerkiksi tilastoja siitä, ketkä käyttävät enemmän aikaa kotitöihin jne. Koen kuitenkin omalla kohdallani joidenkin odottamat hääperinteet epätasa-arvoisemmiksi kuin oman suhteeni, jonka oletan heijastavan tulevaa avioliittoa aika hyvin.

Ja toki minäkin läheisteni häissä keskityn heidän onnensa juhlistamiseen. :) Pohdin kuitenkin sitä, että ehkä olisi syytä päivittää joitain perinteitä. Jos taluttaminen/saattaminen/luovuttaminen on niin tärkeä ja omasta mielestä kaunis perinne, miksei silloin sulhastakin voisi saattaa alttarille, oikeasti. Joissain naisparien häissä olen kuullut näin tehdyn ja tuskin sitä kukaan pahalla katsoi.

Itse en näe sillä olevan niin suurta merkitystä, onko se isä, äiti, veli vai kummisetä, joka morsiamen saattaa vaan erikoista on nimenomaan se, että vain nainen tulisi luovuttaa. Perinteen vanha merkitys alkaa hälvetä, jos kyseessä ei olekaan enää naisen luovutus vaan molempien perheiden mukaanottaminen seremoniaan.

Sophia kirjoitti...

Kommenttini pohjautui siis yhteiskuntatieteelliseen ja naistutkimukseen perustuvaan käsitykseen avioliitosta instituutiona ja patriarkaalisen vallan välineenä ja oli lähinnä osoitettu Pinealle. Eli jos näitä tieteellisiä käsityksiä vasten peilaa avioliittoa, se on aika vanhentunut nimenomaan instituutiona, eikä vastaa moderniin ja postmoderniin parisuhdekäsitykseen tai tasa-arvoon. Esimerkiksi on tutkimuksia siitä, että avioliitto legitimoi fyysisen väkivallan käytön parisuhteessa jne. Tasa-arvo ei ole vain kotitöitä yms.

Toivon, että fiksu ja tasa-arvoinen suomalainen perehtyy siihen, mitä avioliitto on ja mistä perinteet tulevat, ennen kuin haalii kaikki ne häihinsä ihan vain tavanmukaisesti. Perinteethän symbolisoivat aina jotain, joten ei niitä kannattaisi ottaa perusteetta mukaan. Mutta tuo esim. on hyvä peruste saattamiselle, että perinnettä vähän päivitetään ja siten jo osoitetaan, että sen merkitystä on mietitty ennakkoon.

Rauna kirjoitti...

Sophia: Ymmärsin kyllä pointtisi, mutta kommentoin asiaa lähinnä omasta lähtökohdastani, siis ennen kaikkea siitä, miten itse näen sen, millainen avioliiton pitäisi olla. En lähtenyt tässä avioliittoinstituution tasa-arvoisuutta länsimaissa tai yleensä laajemmin käsittelemään (ehkä vähän huonosti muotoiltu tuo aiempi kommentti siinä kohtaa), koska tiedän sen olevan ongelmallinen (ja tiedän toki, että se on muutakin kuin tiskivuoroja). Mukavaa kuitenkin, että avasit asiaa. Koetan pitää tämän blogin vain ruoka- ja juhlablogina ja yhteiskunnalliset kannanotot laajemmin muualla. Ei näitä asioita aina voi toisistaan erottaa kuten nyt tässä, mutta jatkan silti suht kepeällä linjalla täällä.

Samaa mieltä olen kanssasi siitä, että perinteiden arvomaailma ja taustat on hyvä tuntea ja hieman pohtia, kannattaako niitä.

Sophia kirjoitti...

Ei ollut tarkoitus tuoda yhteiskunnallista pohdintaa tänne, ja siksi en sitä niin selkeästi ensimmäiseen kommenttiini laittanutkaan. Lähinnä vain tuo lausahdus naimisiinmenosta älyttömänä juttuna pisti silmään ja laittoi kommentoimaan, koska aina jostain näkökulmasta katseltuna häät tai mikä tahansa perinteisiin sidottu asia todella ovat älytön juttu. ;)