18.1.09

Elämyslahjoja paketissa






















Kuten moni muu viime aikoina, minäkin olen pohtinut, mitä kaikkea materiaa sitä lopulta tarvitseekaan. Osin säilytyksen takia, osin taloudellisista syistä ja osittain myös ympäristönäkökulmasta.

Niinpä tuumin, että koska useimmiten ihmiset haluavat antaa jotain tasavuotispäivinä lahjaksi, voisin toivoa erilaisia elämyksiä. Annoin samalla vihjeitä siitä, mitä intohimojani ne voisivat koskea: ruoanlaitto, savusauna, ilmaisutaito (en jostain syystä kehdannut laittaa suoraan improvisaatioteatteria), suklaa... Onhan niitä muitakin intohimoja kuten matkustus, mutta halusin pitää lahjat kohtuullisina.

Koska joistakin tällaisten elämysten keksiminen voi tuntua hankalalta, laitoin myös vihjeen toivomistani laseista blogiini, ja kerroin kutsussa asiasta.

Oli haastavaa keksiä sopivaa muotoilua, sillä melko harvoin syntymäpäivien kutsun yhteydessä puhutaan lahjoista, mutta halusin helpottaa vieraiden elämää - ja saada muuta kuin kolme settiä vohvelirautoja. Ei siis täysin altruistiset taustat takana, mutta luulen, että tämä oli win-win- tilanne, joka jätti sopivasti tilaa omalle luovuudelle niille, jotka sitä halusivat.

Hauskoja elämyksiä sainkin! Odotan innolla suklaalle sopivien viinien ja jälkiruokien iltaa, kuohuvaa piknikkiä Suomenlinnassa ja kauneudenhoitohemmottelua Kööpenhaminassa. Pidin myös elokuvapaketista, jossa oli popcorn-pakkauksessa suklaapopcorneja, uusia Dumlen tähtisuklaita ja leffalippuja. Nämä lahjat ovat siitäkin hauskoja, että tiedän silloin pystyväni paremmin keskittymään seurusteluun ystävien kanssa, kun nyt juhlat menivät vilauksella ohi. Tapaan ystäviäni tottakai muutenkin, mutta on se silti erityistä.

Materiaakin tuli, toivottua sellaista. Sain blogissa aiemmin hehkuttamiani kauniita Kartio- ja martinilaseja sekä herkullisia reseptejä sisältävän Täydellinen päivä -kirjan.

Tämän tekstin laitoin kutsuun pienellä printillä:

-->
"Kaikkein suurin lahja on se, jos pääset saapumaan paikalle ja se riittää! Jos kuitenkin haluat muistaa muullakin tavalla, tässä muutama ajatus. Koska kaapit pursuavat yllin kyllin tavaraa, voit halutessasi ilahduttaa esineen sijaan mieluummin intohimoihini (ruoanlaitto, ilmaisutaito, savusauna, suklaa, kirjat, hemmottelu) liittyvällä pienellä seikkailulla tai elämyksellä. Lyhyet ohjelmalliset yllätyksetkin ovat tervetulleita. Toinen vaihtoehto on täydentää lasikokoelmaani (tarkemmat tiedot tammikuussa blogissa). Mutta kuten sanottu, kaikkein paras lahja on saada juhlia päivää hauskojen ja hyvien ihmisten kanssa. Ja sinä kuulut heihin!"

2 kommenttia:

Annukka kirjoitti...

Oi, mitä lahjoja oletkaan saanut! Oli varsin viisasta kirjailla kutsuun pientä printtiä, sillä sehän on saanut vieraiden luovuuden kukkimaan. Irtosipa näistä taas itsellekin muutama mukava idea...

Rauna kirjoitti...

Annukka: Ehkä sen jälkeen, kun sain veljeltäni vuosia sitten räikeän muovisen lohikäärmeennäköisen spagettikauhan aloin miettiä tällaista enemmän. Nyt tosin harmittaa, ettei kauhaa enää ole, se oli kuitenkin aika suloinen ajatus. Hienoja lahjoja tuli joka tapauksessa, olin jokaisesta iloinen.