17.12.08

Ruoka ihan oikea

















18-vuotiaana järjestin kesän lopussa Ahvenanmaalta kesätöistä kaupunkiinpaluun kunniaksi perunajuhlat, jossa kaikki tarjottavat liittyivät tavalla tai toiselle perunaan. Ei mitään muistikuvaa, mistä sain tämän idean.

Rakas ystäväni järjesti taas samoina lukiovuosina lihajuhlat, jossa tarjottiin pelkästään lihaa eri muodoissa.

YK nimeää vuosikymmeniä, vuosia ja päiviä eri teemojen mukaan. Huomasin juuri, että kansainvälinen perunavuosi on loppumassa enkä ole huomioinut asiaa vielä mitenkään. Voi ei! Onneksi FAO on julistanut vuoden loppumisen kunniaksi koko joulukuun erityiseksi perunan juhlinnan kuuksi.

Sen kunniaksi maailman simppelein, herkullinen perunaeväs, joka sopii hyvin myös joulun tähteiden, meillä lampaan ja monilla muilla kinkun, kera. Ei tähän moni edes reseptiä tarvitse, mutta itse en ainakaan ollut tullut tällaista laittaneeksi ennen kuin kaveri vuosi sitten tätä uunissa valmisti.

Rosmariiniperunat

Rosamunda-perunat leikataan terävällä veitsellä pitkittäin ohuiksi kolmiomaisiksi tikuiksi. Perunat levitellään leivinpaperilla vuoratulle pellille, ja päälle sirotellaan öljyä, hyvää suolaa, vastarouhittua mustapippuria ja runsaasti rosmariinia, tuoreena tai kuivattuna.

kuva: Rauna, kannatkattoon.blogspot.com

Ei kommentteja: