21.12.08

Piparkakkuideoita

















Vielä ehtii tehdä piparkakkuja.

Jos perinteiset taikinat eivät sovi tai tekee mieli jotain uutta, voisi kokeilla Ylimuulin kokeilemaa, alunperin Finfoodin (jatkossa Ruokatiedon) ruispiparitaikinaa, joka valmistuu tarvittaessa jopa muutamassa tunnissa. Maidoton, munaton ja gluteeniton piparkakkuresepti sopii taas monenlaiseen vatsaan. Halutessaan reseptiin voi lisätä ruokalusikallisen piparkakkumaustetta.

Mansikkamäki antaa huikeita vinkkejä pipareiden koristeluun. Tekee mieli kokeilla itsekin, mutta hiukan hirvittää näissä vaadittava sorminäppäryys. Sen sijaan kokeilin uutena ideana pipareiden karkkikoristelua (kuva yllä). Käytimme erilaisia kovia karkkeja muun muassa värillisiä turkinpippureita, joita murskasimme koneellisesti. Kinuskikissa opastaa ravistelemaan uunista otettavaa peltiä hieman, jotta ilmakuplat hajoavat.

Toiveeni valmistaa piparkakkutalo taitaa jäädä haaveeksi ja tyydyn ihailemaan muiden tuotoksia. Muistan idean aina liian myöhään, kun on vielä lahjojen, joulusiivouksen ja muiden herkkujen kanssa tekemistä. Ensi vuonna on varmaan parempi kirjoittaa tämä kalenteriin jo elokuussa. Aiemmin mainitulla kissalla on talon kasaamiseen vinkkejä vaihekuvien kera ja hauska idea paalukatosta.

Luin hyvän vinkin piparkakkutalon osien liimaamisesta. Hedelmäsokerista saa kauniimman jäljen kuin tavallisesta, sillä se sulautuu paremmin piparkakkutalon väriin. Jos sulatettu sokeri hirvittää, voi tavallista tanakampaa pikeeriäkin kuulemma käyttää. Kinuskikissan kommenteissa joku neuvoi vielä kuumentamaan tahnaa mikrossa. Ja jos pikeeriä jää yli, siitä voi tehdä koristeellisia lumihiutaleita.

Rakastan erilaisia piparkakkumuotteja, vaikka voi vapaalla kädelläkin muotoilla. Erikoisempia muotteja löytää esimerkiksi Confetilta, Ullanunelmalta tai Bake & Partylta. Ruotsia hallitseva voi tilata Forminalta. Ja voisi sitä kokeilla omienkin muottien tekoa, esimerkiksi alumiinilevystä popniitein kiinnitettynä tai juomatölkistä leikatusta palasta.

Eräällä keskustelupalstalla heräsi viime joulun aikoihin tarve aasimuotille. Valmis, uniikki muotti saatiin tilattua tamperelaiselta yrittäjältä. Harmi, ettei tullut huomattua tätä mahdollisuutta tarpeeksi ajoissa ennen joulua (hauska lahjaidea), mutta voihan muotteja käyttää muulloinkin.

Leikkimielisten aikuisten K18-piparkakkumuotit ja aiheeseen liittyvä kirja voisivat olla oikeassa seurassa hupaisa lahja, ehkä nimenomaan pikkujouluissa.

kuva: Rauna, kannatkattoon.blogspot.com

2 kommenttia:

ylimuuli kirjoitti...

Tiiätkö tykkään sun blogista ihan mielettömästi, täällä on ihan oma rauhallinen ja leikkisän kotoisa tunnelmansa, pidän siitä miten ja mistä kirjoitat. :-)

Elämä ei ole aina niin vakavaa ja toisaalta teksteistä tulee läpi se, ettet ole mikään tuulihattu. Kiitos siis!

Rauna kirjoitti...

Voi Ylimuuli-mukkelis, miten ihanasti kirjoitit. Ja enpäs tiennyt, hauska, että sanoit sen ääneen.
Tuli oikein lämmin olo. Vähän kuin joululahja tuo kommentti. :)

Olen myös erittäin lojaali apinaruoan lukija, ihastuin kirjoitustapaasi välittömästi ensivilaisulla. Sopii huumorintajulleni loistavasti.