3.10.08

Kolme askelta itään






















Lasten juhlissa tuntuu nykyään jylläävän melko kaupalliset voimat. TV-sankareita jos jonkinlaisia ja usein Disney-henkisiä surraa kakuissa, koristeissa ja lautasissa. Mietin vaihtoehtoa tähän.

Nyt on varmaan helppo arvioida tilannetta, kun ei ole lapsia, jotka jalassa huutaisivat Pokemonia tai Postimies Patea, mutta luulen, että sopivalla mielikuvituksella voi luoda jotain vielä parempaa. Ainakin partiojohtajavuoteni todistivat sen, miten lapset nauttivat usein yksinkertaisista, mutta harvinaisista asioista kuten leipomisesta yhdessä. Jotkut kahdeksanvuotiaat eivät ole koskaan saaneet kokeilla sitä itse.

Ei lastenjuhlien tarvitse olla ainaista spektaakkelia. Lapsuudesta muistan erään kaverin synttärit, jotka vuodesta toiseen olivat suosittuja, koska perheen äiti oli älynnyt hankkia paikalle lasten kanssa hyvin toimeen tulevan tutun leikittäjäksi. Kun tarjolla oli vielä hyvää naposteltavaa, oli homma pulkassa ja osallistujat onnessaan. Nostalgiaa, joo, mutta ovatko lapset nykyään niin kovin erilaisia kuin vaikka 80-luvulla?

Lapsille voi järjestää syntymäpäiviä varten seikkailua ja yllätyksiä niin, että rakentaa juttua jo ennen varsinaista juhlapäivää. Tai pelkkänä arjen yllätyksenä, joka varmasti jää mieleen.

Eräät oman lapsuuteni kohokohdat liittyvät vanhempien järjestämiin yllätyksiin. Silloin en tosin tiennyt asioiden oikeaa laitaa ihan kokonaan... Veljeni ja minut komennettiin kerran vintille ripustamaan pyykkejä ja sinne tullessamme huomasimme lattialla käärön.

Se oli aito aarrekartta, poltetut reunat ja kaikki.

Sitä tutkittiin muutamia viikkoja ja verrattiin alueen karttoihin ennen kuin löydettiin oikea kohta. Se oli sattumoisin tuttavaperheen taloa lähellä oleva luola, mutta ei sitä sen ikäisenä ymmärtänyt mihinkään yhdistää.

Eräänä sunnuntaina ajoimme autolla sinne koko perhe. Pienestä luolasta löytyi puinen pieni kirstu, joka aukesi helposti. Se oli täynnä vanhoja kolikoita, suklaata ja jalokiviä. Olin haltioissani. Oikea aarre!

Vanhempien intoa järjestää uusia yllätyksiä saattoi tosin laimentaa vaatimukseni löydetyn aarteen ilmoittamisesta poliisille. Olin myös vakuuttunut siitä, että aarrearkussa olleita ehkä 100-vuotta vanhoja suklaita ei voinut syödä, sillä ne on ehkä myrkytettyjä. Jalokiviä säilytin vanhassa pienessä silitysraudassa kalleimpina kivinä, mitä tiesin. Kunnes eräs kaikkitietävä kaveri kertoi, että "mun äiti sanoi, et ei ne oo mitään jalokiviä, ne on vaan lasia".

No, yllätys painui silti mieleeni ja tuntuu edelleenkin mahtavalta, että vanhemmat jaksoivat tällaista järjestää.

kuva: www.juhlantaika.fi

3 kommenttia:

Hyppysellinen kirjoitti...

vau mikä ylläri!

itse olen huomannut, että juuri arjen muuttaminen pienesti on usein parasta. esimerkkeinä: välipala syödäänkin kirjaston pihalla, muoviset sisäleluiksi tarkoitetut eläimet otetaan ulkoleikkiin kun lähdetään metsäretkelle, järjestetään lettukestit tosta vaan, tehdään maja ja luetaan siellä kirjaa... aikuiselle pientä, mutta lapselle suuren suurta -olen huomannut. ja voi miten iloiseksi sitä äitinä tulee kun huomaa lastensa ilon!!! se on parasta mitä olla voi!

Hyppysellinen kirjoitti...

meillä muuten "ongittiin haaviin" viime synttäreillä, kun poikamme täytti 4. vieraat olivat suurinpiirtein samanikäisiä. ajattelimme homman olevan ihan lälly (minä heittelin suklaakolikoita ikkunasta ulos työnnettyyn haaviin). homma olikin tosi jännä ja vieraat suorastaan tutisivat saadessaan kolikoita merirosvolta. kyllä meitä nauratti!

en itse kannata sitä että synttäreiltä vieraat saavat paketin mukaansa, mutta lisäherkut ovat poikaa!

Rauna kirjoitti...

Joo, se tosiaan oli. :)

Totta, pienet asiat on usein mieleen painuvimpia. Lapselle jo se, että saa itse sytyttää kynttilän voi olla hurja kokemus. Haavijuttu kuulosti hauskalta. :)