17.9.08

Lounastreffit Herra Benton kanssa

Sinkkuaikanani kävin välillä treffeillä, mutta eipä tullut mieleen pitää treffejä lounasaikaan. Kahvi tai illallinen olivat tavallisempia ehdotuksia. Oikeastaan lounas on erittäin sopiva aika treffeille.

Jos ei muuten tahdo yhteistä treffiaikaa löytyä tai jos on liian suuri kaipuu tapaamaan toista, on keskelle päivää sovittava tapaaminen mainio. Ja ennen kaikkea sokkotreffeille, sillä silloin on pätevä syy livahtaa paikalta, jos tilanne ei toimi. Jos treffit taas ovat onnistuneet, voi sopia seuraavaan tapaamisen vaikka samalle illalle.

Ravintolaan voi mennä lounaalle, mutta joskus olisi hauska kokata itse lounastreffeille, ja silloin bento on ihmisen paras ystävä. Jos seura on jo tuttua, voi hänet kutsua vaikka työpaikan palaverihuoneeseen. Kuivalla säällä voi syksylläkin mennä puistoon piknikille, jos ottaa paksun viltin, villapaidat ja termospulloon lämmintä mukaan. Tai miksei benton kanssa voisi mennä käymään kotieläintilalla tai sienimetsään. No nyt eksyttiin jo työpäivälounaista, mutta bentoboxit toimivat niin hyvin retkieväsrasioinakin.

Jos haluat hyvän lounasrasian, hanki siis joku hauska tai kaunis japanilainen, ja ennen kaikkea, hanki Mr. Bento, joka toimii hyvin lämpimienkin ruokien kanssa. Voin tämän sanoa täydestä sydämestä, vaikka en itse Herra Bentoa (vielä) omista. Joulupukille tosin on lähetetty viestiä. Muutama muu japanilainen bentorasia hyllyssä kuitenkin on. Pidän siitä, että niissä on omat lokerot eri ruoille ja usein paikka syömäpuikoille.

Hiukan edullisempia, erityisesti kylmille lounaille sopivia bentorasioita löytyy matkoilta tai aasialaistyylisistä kaupoista, mutta myös netistä. Sain vihjeen Jokapäiväisen leivän kautta Shinzi Katoh Designista, jonka kautta saa tuotteet ilmeisesti kätevästi ja nopeastikin EU:n alueelle. Ja kuinka mahtavia lounasbentoja sivuilla onkaan.

Hyvä on. Tunnustetaan. Halusin kirjoittaa jotain Mr. Bentoista ja sukulaisistaan, ja vasta sitten keksin, miten se liittyy juhliin. Mutta kas, tämä todistaa sen, että minkä tahansa voi yhdistää juhliin ja sosiaaliseen toimintaan, inspiraatio voi tulla mistä vain.

Ja jos et ole vielä vakuuttunut bentolounaista, tutustu niihin Lunch in a boxissa tai täällä.

kuva: www.zojirushi.com, Mr. Bento

4 kommenttia:

Jams kirjoitti...

Jos löytyy joku reitti, jota kautta Mr. Bento suostutaan Suomeen tuomaan, niin kerro ihmeessä. Useampaakin reittiä olen yrittänyt, mutta ei.. hankala herra.

Rauna kirjoitti...

En tutkinut tarkemmin, mutta ajattelin Amazonin kautta niitä saatavan. Jotain rajoituksia kv-kuljetuksissa on, mutta tämän kohdalla en huomannut, en tosin yrittänytkään. Mikähän olisi muuten lähin paikka..? Ehkä voisi ehdottaa jollekin maahantuojalle tämän hankkimista listalle.

Jams kirjoitti...

Ainakaan Amerikan Amazon ei niitä ulkopuolelle lähetä, vastaavanoloinen tuote Brittien Amazonissa kokee saman kohtalon.

Tokyokanille vähän joskus ehdottelin, että ottaisivat tämän valikoimaansa, mutta en saanut edes vastausta.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Nyt on saatavana ihastuttavia, moderneja Bentoja myös Suomesta!
http://www.bos.fi/page.php?page_id=30&catID=97