27.8.08

Kahdestaan

Treffejä varten kannattaa hyödyntää muiden tuottamat wow-efektit. Alkusyksy tarjoaa hyviä treffimahdollisuuksia erikoisemmissa ympyröissä. Ainakin pääkaupunkiseudulla tapahtumia on riittänyt juhlaviikoista ja Art goes kapakasta lähtien ja lisää on luvassa. Kannattaa myös muistaa, että treffailu ei ole sinkkujen yksinoikeus. Oman kumppanin kanssa on mahtava käydä treffeillä.

Nelosen ilotulitus on tänä vuonna myöhäistetty syyskuun ensimmäiselle perjantaille. Huikea taivas aukeaa Töölönlahden yläpuolelle 21.30.

Samana iltana 5.9. sekä seuraavan viikon perjantaina 12.9. on Korkeasaaren kissojen yö. Korkeasaaren sivuilla ilotulituksen luvataan näkyvän ensimmäisenä perjantaina saaren tunnelmallisella rantatiellä.

Oman söpöliinin kanssa voi nauttia myös kuutamouinnista. Tunnelmavalaistuksessa voi iskeä silmää rakkaalleen rentouttavan taustamusiikin soidessa tulevana perjantaina 29.8. Kumpulan maauimalassa ja 12.9. Uimastadionilla.

Kannattaa ennakoida asioita ainakin hieman, jos haluaa iltaan vähän lisää hohdetta, ja varsinkin jos on tulossa tapahtumaan vähän kauempaa.

Viime vuonna varasin meille pöydän silloin melko tuoreesta ja kehutusta tapauksesta Ateljé Finnestä Töölöstä. Treffien tapaan kohtasimme aluksi vasta keskustassa emmekä lähteneet kotoa keskusteltuamme tiskivuoroista. Loistavan kolmen ruokalajin illallisen jälkeen kävelimme käsi kädessä Töölönlahdelle juuri sopivaan aikaan seuraamaan ilotulitusta.

4 kommenttia:

Kyösti kirjoitti...

myös kiasma on äärimmäisen hyvä paikka treffeille ja aamiaistreffien ilon tajusin tän kesän aikana, suosittelen cafe engelin sisäpihaa lämpimästi.

Rauna kirjoitti...

Ja iltaa varten Groteskin terassi on kuulemma loistava.

M kirjoitti...

Minkäkokoinen tila/tiloja Ateljé Finnessä on? Etsimme kuumeisesti paikkaa P:n väitöskaronkalle, noin 30 hlöä. Luuletko, että voisi olla sopiva?

Rauna kirjoitti...

Ravintola on aika pieni ja monessa tasossa, joten silloin pitäisi varmasti varata kokonaan. Siellä on yksi ns. kabinetti, mutta 30 on ehdottomasti liikaa sinne. Riippuu tietenkin, millainen tilaisuus. Cocktail-tilaisuus vie tietenkin eri tavalla tilaa, mutta en tiedä, tarjoavatko tällaista mahdollisuutta. Kannattaa soittaa ja kysyä.

Yksi aika kiva on Loisteen "takana" oleva tilausravintola, mutta ehkä 30 on sinne liikaa. Kuurna on Finnen tekijöiden ravintola ja myös suositeltava. Voin miettiä eri vaihtoehtoja, jos kerrot tarkemmin toiveistanne, vaikka spostitse.