1.3.15

Positano ja Praianon viimeiset illat

Maaliskuu on alkanut, ja monet miettivät, minne lähteä kesälomalla.

Italia ja Amalfin rannikko ovat hyvä kohde, jos toivoo lomalta huikeita merimaisemia ja tuoreita, herkullisia mereneläviä eikä pelkää portaita ja korkeita paikkoja.
Yhden viime kesän parhaimmista ja tunnelmallisimmista illallisista söimme Praianossa Hotel Tramonto d'oron ravintolassa. Olisin voinut jäädä aulaan tuijottamaan meren ja taivaan sinisten sävyjen sulautumista.

Saimme viimeisen pöydän parvekkeelta. Vanha herrasmies tarjoili meille viiniä ja hänen rouvansa kiersi pöydästä toiseen keskustelemassa.

Hotellin palvelu oli erinomainen ja uima-allas katolla upea. Täällä tekisi mieli joskus majoittua.

Parvekepaikka oli toiveena, koska kirkon edustalla oli La Luminaria di San Domenicon tulishow alkamassa.

Olemme usein onnistuneet Italiassa osumaan valoesityksen tai paikallisen karnevaalin kohdille.
Tilasimme kokonaisen kalan, joka esiteltiin pöydässä. Tämän jälkeen tarjoilija perkasi kalan meille.

Lisukkeena oli tietynlainen kasvismillefeuille.

Kala tarjoiltiin taivaallisen Amalfin sitruunan mehun kera. Yksinkertaista ja hyvää.

Seuraavana päivänä skippasimme bussin ja korkeat tiet.

Otimme vesitaksin Positanoon, joka sijaitsee Praianosta länteen. Vesitaksi oli raikas ja näppärä tapa matkustaa.

Positano on mereltä katsottuna kaunis. Suosittelen hitusen kalliimman vesitaksin ottamista tästäkin syystä. Tunne, jonka kokee satamaa lähestyessään, on huikea.

Kuski lupasi hakea sovittuna aikana satamasta. Emme olleet ainoita vesiteitse saapuvia, joten laiturilla piti olla juuri oikeaan aikaan.

Satamassa oli Notting Hill -leffaa mukaileva herkkä viesti.

Läkähdyttävän kuumana päivänä oli ihana istahtaa alas juuri siihen lähimpään turistiravintolaan. Palvelu pelasi, oli merinäköala ja kylmä juoma. Mitä muuta sitä kaipaa?

Otimme päivän lounasmenun, joka alkoi sitruunan lehdillä tarjoilluilla parmesanpaneroiduilla merenelävillä. Sitruunan lehdestä tuli uskomattoman aromaattinen maku. Näitä olisin syönyt enemmänkin.

Pääruoka oli ricottatäytteinen hyvin pullea ravioli tomaattikastikkeella.

Jälkiruoka tällä seudulla oli monessa paikassa rommilla läpikostutettu baba. Sen jälkeen olikin hyvä istua hetki ihan paikoillaan.

Puhallettavista Disney-leluista tuli lapsuus mieleen. Ei meillä tuollaisia ollut, mutta jokin läikähti sydämessä Mikin ja Pluton nähdessäni.

Kiertelimme hieman Positanoa.
 Itsetehdyt mehujäät odottivat ottajia.
Positanon kujat ovat kapeita ja yleensä täynnä turisteja. Onnistuin nappaamaan kuvan harvinaisena hiljaisena hetkenä.

Positanossa ja Amalfissa vieraillessa olimme tyytyväisiä vähemmän kaupalliseen Praianoon, jossa ei ihan joka käänteessä yritetä myydä turistirihkamaa valtaville turistimassoille.

Ennen lähtöä takaisin söimme sataman lähellä sitruunasorbetit.

Toisin kuin useimmiten Roomassa, nämä olivat itsetehtyjä. Edellisellä kerralla Amalfin lähettyvillä en tajunnut nauttia kuuluisaa Amalfin sitruunaa paljonkaan, joten nyt otin vahingon takaisin.

Paluu Praianoon oli rauhallinen. Veneet olivat jo palanneet paikoilleen, ja ihmiset valmistautuivat iltaan.

Ihailimme hetken maisemia, ja päätimme, minne menemme syömään.

Hotelliltamme johti sitruunapuiden reunustama, hieman salainen kuja viereiseen Costa Divan ravintolaan.

Tällä kujalla mieheni yllytti minut sitruunavarkaisiin. Ajatus oli tehdä se yhdessä, mutta hänpä ottikin minusta vain kuvan!

Sitruunoita roikkui niin paljon ja olimme ravintolassa jo tuttuja, joten oletan omistajien suhtautuneen tähän hassuna kujeena. Toivon ainakin... Vastaantulleet ruokailijat hymyilivät meille.

Tällä kertaa alapuolella ei ollut häitä, mutta näimme kauniin aurinkoterassin.

Otin alkuruoaksi tuoreita, grillattuja, tuoreella limemehulla kostutettuja katkarapuja. Sanoinko jo tuoreita?

Costa Divan hotelli loisti tummenevassa yössä.

Kala oli järjettömän hyvää, jälleen kerran. Hetken pohdin pihvin tilaamista, mutta tarjoilija totesi, että ei tänne tulla pihvin takia. Oikeassa oli.

Grillatut kasvikset oliiviöljyllä lisukkeeksi, ja jälkkäriksi tiramisu niin kuin lähes jokaisen illallisen päätteeksi.

Ja hyvää paikallista viiniä.
Seuraavana päivänä tuntui hieman haikealta jättää kaunis hotellimme ja lähteä kohti Roomaa.

Pysähdyimme kuitenkin välipalalla Sorrentossa puolivälissä matkaa. Antipastilautanen oli herkku.

Kermainen ja pehmeä burrata, puhvelinmaidosta valmistettu mozzarellan kaveri, oli tomaattikastikkeessa maukas, mutta vähän liiankin tuhti pallero.

Inn Bufalito -ravintola tarjoilee buffaloa eri muodoissa. Ravintola sijaitsee Sorrenton vanhassa kaupungissa, jonka kapeat kujat toivat mieleen Nizzan.

Napoliin saapuessa oli vastassa tuttu näky. Jatkoimme kuitenkin saman tien Roomaan, jotta ehdimme hotelliin ennen illallista.

Matkaohjeet Roomasta Amalfin rannikolle ovat ensimmäisessä jutussa.

Kierrettyämme Roomaa viimeisenä iltana istahdimme Espanjalaisten portaiden lähellä olevalla kujalla terassille.

Paikka näytti vaatimattomalta, mutta lasagna al forno oli yksi maukkaimmista, joita olen syönyt. Oli pakko tilata päälle puolikas annos lisää, mutta kielivaikeuksien takia tulikin kokonainen annos. Tuli syödyksi.

Viimeisenä päivänä kävimme hakemassa tuliaiset herkkudelistä, ja söimme viimeiset pitsat ja salaatit.

Koneessa odotti ihan mukava ateria ja erittäin miellyttävä lentoemäntä, jonka kanssa keskustelimme matkustamisesta pitkään.

Tuliaisista vinkkasin jo heti matkan jälkeen blogin Facebook-sivuilla. Tykkää niin näet heti uusimmat päivitykset ja muut vinkit.

Lue muut Amalfin rannikon matkan jutut: Osa 1 (Rooma, Praiano) ja osa 2 (Ravello, Amalfi).

10.2.15

Kesäkurpitsasipsit sardellidipillä

Tein kesäkurpitsasipsit sardellidipillä rantasaunajuhla de luxe -juhliimme viikko sitten. Yhdistelmä yllätti todella positiivisesti jo viime vuoden puolella cocktailkutsuilla. Samalla sain korjattua unohduksen kuvata nämä ja pääsen kirjaamaan hyvän reseptin talteen.

Resepti on Liselotte Forslinin ja valokuvaaja Ulrika Ekblomin Party, party -kirjasta. Heillä on myös valloittava Le Parfait -blogi, josta jutut löytyvät myös englanniksi, vaikka kaikkihan me förstås kouluruotsia osaamme.
Reseptissä puhutaan pankosta. Jos ei ole tuttu, niin kyseessä on japanilainen korppujauho, joka on vähän isompaa ja ilmavampaa kuin tavallinen korppujauho. Suurin ero tavalliseen on se, että panko tehdään leivästä, josta kuori on leikattu pois.

Tämä saattaa löytyä kaupasta muualta kuin korppujauhojen luota. Omasta isommasta lähimarketista se löytyi aasialaisten tuotteiden luota. Jos ei olisi löytynyt, olisin käyttänyt ruiskorppujauhoja.


Kesäkurpitsasipsit

1 keskikokoinen kesäkurpitsa
2 munaa
1 dl parmesan- tai grana padano -juustoraastetta
1 dl pankoa
Hyppysellinen chilijauhetta

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi noin muutaman millin viipaleiksi. Sekoita kulhossa tai syvässä lautasessa juustoraaste, panko ja chilijauhe, ja riko munat toiseen astiaan ja riko hieman haarukalla. Dippaa kesäkurpitsaviipale ensin munakulhossa ja sitten jauhoseoksessa.

Asettele viipaleet leivinpaperilla vuoratulle pellille. Pienen välin voi jättää viipaleiden väliin, jos haluat tyylipisteitä, mutta muuten voit laittaa ne ihan vierekkäin ja irrottaa paiston jälkeen. Älä lado kesäkurpitsoja päällekkäin.

Paista uunissa noin 15 minuuttia tai kunnes ne ovat kullanruskeita. Onnistuin polttamaan osan omista sipseistä parinkymmenen sekunnin viiveellä, joten ole tarkkana loppuvaiheessa.

Jos leikkasit enemmän kesäkurpitsaa kuin pellille mahtuu etkä jaksa tehdä enempää, tarjoile loput raakoina dipin kanssa tai paista seuraavan päivän lounasta varten.

Sardellidippi


1 dl ranskankermaa (crème fraîche)
1 dl majoneesia (itsetehty tai esim. Hellmann's tai herkkumajoneesi)
n. 2 sardellifileetä (löytyy kaupasta usein säilyketonnikalan läheltä)
1 valkosipulinkynsi
Yhden sitruunan kuori, miel. luomu
Muutama pisara oliiviöljyä
Mustapippuria

Pilko sardellifileet ja valkosipulinkynsi pieniksi paloiksi. Sekoita ranskankerma, majoneesi, sardelli, valkosipuli ja raasta joukkoon sitruunan keltainen kuoriosa. Lisää pari tippaa oliiviöljyä ja vastarouhittua mustapippuria. Tarkista maku.

7.2.15

Maa-artisokkaa leipäjuustolla ja lehtikaalilla


Sain miettiä alkuruoan ja yhden pääruoan ystäväpariskunnan kanssa vietetylle illalliselle. Päädyin vaeltelemaan Hakaniemen kauppahalliin ja keksin tarjota kupeista maa-artisokkaa luomuleipäjuustolla kuorrutettuna.

Ystävät ovat teettäneet puisen ja jykevän ruokailupöydän, jonka äärelle on hyvä kerääntyä keskustelemaan. Kattaus Keniasta ostettuine lautasliinoineen oli yksinkertaisen tyylikäs.

Peter valmisti meille madekeittoa. Perunat ja juurekset näyttävät erehdyttävästi hedelmäsalaatin osilta, mutta suolaista se oli. Ja maukasta.

 Minä tein punaviinillä höystetyn sienirisoton.

Ja emäntä jäätelön kylkeen mantelisen suklaakakun leipävuoassa.

Jäätelökone sai osakseen enemmän ihastelua kuin pöytä.

Alunperin kaverini oli ostanut itselleen 30-vuotislahjaksi kauan haaveilemansa 400 euron jäätelökoneen, joka meni rikki. Pettymyksestä piti päästä eroon takuuvarmasti toimivalla koneella, joka maksoi 800 euroa. Koska jäätelökone oli julmetun iso, ei se enää mahtunut vanhaan asuntoon ja piti ostaa uusi.

Kuulostaa hieman vanhan ajan kansansadulta, jossa asiat paisuvat aina uusiin mittasuhteisiin.

Nopeasti sulava, vähistä raaka-aineista valmistettu jäätelö oli järjettömän herkullista suklaakakun kanssa.

Harmittaa, etten tajunnut pyytää jäätelökonetta lainaan parin tavallista pidemmän työmatkan ajaksi. Toivottavasti väliaikaisvuokralaiset osaavat hyödyntää konetta.


Maa-artisokkaa leipäjuustolla ja lehtikaalilla

4 desiä maa-artisokkaa (en muistanut punnita)
Lehtikaalin oksa
Leipäjuustoa (rasvaisinta, mitä löydät, miel. luomua)
N. 1 dl kermaa
Sitruuna
Timjamia
Suolaa
Mustapippuria

Kuori ja esikeitä maa-artisokka al denteksi niin, että se ei ole aivan pehmeä. Paloittele artisokka parin sentin paloiksi. Pese lehtikaali huolellisesti.

Laita uuni lämpiämään noin 200 asteeseen.

Kokoa ruoka uunin kestäviin kahvikuppeihin tai vuokiin.

Laita alimmaksi maa-artisokkaa, lorauta päälle kermaa ja mausta timjamilla, maltillisella määrällä tuorepuristettua sitruunan mehua, suolalla ja mustapippurilla. Peitä lehtikaalin palalla ja päällystä koko komeus leipäjuustolla, joka peittää koko kupin suun.

Paista uunin keskiosassa kunnes juusto alkaa sulaa ja hieman ruskistua.

Ps. Ylimmässä kuvassa näkyvä prosecco on ihan omin voimin ostettu, mutta ei suinkaan alkuruoalle sopiva kuohuva. Jäätelön kanssa ehkä parempi.


29.1.15

Ankanrinta uunissa ja rapsakat raakapaistetut perunat


Ankanrinta on yllättävän helppo ruoka valmistaa. Roseena hyvän punaviinin kera se on suosikkejani, ja nyt sattui kaupasta löytymään vielä tuoretta ankanrintaa.

Olen tehnyt ankan aina Jyrki Sukulan ohjeella, jonka alunperin löysin Siskot kokkaa -blogista. Tämä on niin sanottu lyhyen listan ruokalaji.


Ankanrinta uunissa
1 ankanrinta/2 ruokailijaa
Mustapippuria
Suolaa

Ota ankka jääkaapista huoneenlämpöön noin tunti, kaksi ennen paistoa. Tee rasvaiselle puolelle terävällä veitsellä ristikkäisviillot, mutta leikkaa vain rasvaa, ei lihaa.

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Paista ankka kuumalla, kuivalla pannulla rasvapuolelta 4 minuuttia ja sen jälkeen toiselta puolelta 2 minuuttia.

Rasvan irrottua pannulle se roiskuu helposti käännettäessä. Kannattaa käyttää pitkähihaista paitaa, essua ja paistinpannun roiskesuojaa tai kattilan kantta sekä pitkävartisia pihtejä apuna.

Nosta ankka heti tämän jälkeen uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin ja paista uunissa 12 minuuttia.

Älä heitä paistorasvaa pois vaan ota se pannulta talteen kuumuuden kestävään rasiaan. Rasva on maukasta esimerkiksi alla mainittujen superhelppojen, raakoina paistettujen perunoiden kera.

Mausta uunista tullut ankka vastajauhetulla mustapippurilla ja suolalla, kääri se puhtaaseen pyyheliinaan ja anna vetäytyä 2 minuuttia.

Ankka on onnistunut joka kerta, kun on ollut kellon kanssa tarkkana eikä haitannut, että lihalämpömittari oli nyt äskettäin mennyt rikki.

Rapsakat perunat

Noin 2 perunaa/ruokailija
Ankan paistorasvaa
Mustapippuria
Suolaa
Tuoretta lehtipersiljaa tai timjamia

Leikkaa pestyt perunat terävällä veitsellä hyvin ohuiksi, noin 1-2 millimetrin siivuiksi. Perunoita ei tarvitse kuoria, kun muistaa pestä ne harjalla kunnolla.

Paista pottusiivut pannulla ankan paistorasvassa, kunnes ne ovat kullankeltaisia. Pannulle ei kannata änkeä kovin suurta määrää kerrallaan, jotta perunat kypsyvät tasaisesti.

Mausta suolalla, mustapippurilla ja pieneksi pilkotuilla tuoreilla yrteillä.

Itse suosisin lehti- eli silopersiljaa, mutta sitä ei nyt sattunut olemaan kotona.

Raakana paistettu peruna pysyy paremmin koossa ja on makoisampaa kuin keitetystä perunasta paistetut. Ruotsiksi tälle on oma terminsä, råstekta potatisar (råstekt = raakana paistettu), mutta suomeksi ei taida olla mitään yhtä selkeää termiä.

Jäljelle jääneen ankanrasvan voi laittaa jääkaappiin odottamaan seuraavaa kertaa.